Hiltunen Saloon, Ilpo Jalonen jatkaa

31.8.2006 Salon Vilpas on saanut nuoreen divisioonakauteen valmistautuvaan joukkueeseensa roimasti kokemusta. Vilpas on solminut sopimukset Jani Hiltusen, 27, ja Ilpo Jalosen, 32, kanssa. Hiltunen siirtyy Saloon Korisliigan Kouvoista. Jalonen puolestaan jatkaa puolestaan Vilpas-paidassa.

Hiltunen on salolaisittain paluumuuttaja. 199-senttinen laituri pelasi Vilppaassa Korisliigaa kaudella 2001-02 uransa parhailla tilastoilla, 12,8 pisteen keskiarvolla. Tämän jälkeen Hiltusen tie vei Kouvoihin. Hän oli voittamassa seuralle Suomen mestaruutta vuonna 2004. Viime kaudella Hiltusen tilastoriville merkittiin 42 runkosarjan ottelussa 1,7 pistettä ja 0,7 levypalloa 5,2 peliminuutissa.  

186-senttinen heittävä takamies Jalonen on yhtä Uudenkaupungin vuotta lukuun ottamatta edustanut koko ikänsä kasvattajaseuraansa Vilpasta. Jalonen palkittiin Koripalloliiton valinnoissa I divisioonan parhaaksi pelaajaksi 1996 sekä vuotta myöhemmin pääsarjan vuoden tulokkaaksi. Menneellä pelikaudella Jalonen tehtaili divisioonassa 8,0 pistettä ottelua kohden.  

Vilppaalla on suuri pelaajarinki kaudelle 2006-07. Joukkue aikoo vahvistaa ryhmäänsä kahdella amerikkalaispelurilla, joiden lisäksi aikuiskaartiin kuuluvat Jani Hiltunen, Timo Humalamäki, Ilpo Jalonen, Lauri Järvinen, Niilo Merilä, Jussi Savolainen ja Kimmo Tuomi. A-poikaikäisiä pelureita ringissä ovat Roope Ahonen, Vladimir Chepurnoy, Sami Himberg, Joni Järvinen, Pekka Lammi, Lauri Putkonen, Tuomas Tenkanen, Lauri Tiainen sekä Olli Tång.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

3.6.2021 10:30 Korisliiga

Sarjalisenssien hakuaika päättyi – Korisliigan sarjalisenssiä haki 12 joukkuetta

Korisliigassa viime kaudella pelannut kaarinalainen Ura Basket ilmoitti Koripalloliitolle ettei se hae Korisliigan sarjalisenssiä kilpailuvuodelle 2021–22. Muissa huippu- ja kilpakoripallosarjoissa kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut joukkueet hakivat sarjalisenssejä.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

Näytä lisää vastaavia