Suomalainen Carl Jungebrand tuomitsi MM-finaalin

3.9.2006 Suomalainen koripalloerotuomari Carl Jungebrand on liittänyt jälleen yhden lisämeriitin komealle ansiolistalleen. Jungebrand, 41, tuomitsi Japanissa pelattujen MM-kilpailuiden finaalin sunnuntaina 18 500 katsojan edessä. Espanja huuhtoi loppuottelussa MM-kultaa selvin 70-47-lukemin Kreikan kustannuksella.

MM-finaali oli Jungebrandille ensimmäinen laatuaan. MM-kilpailuissa hän on esiintynyt myös vuosien 1990 ja 1994 kisoissa. Olympiaturnauksia Jungebrandilla on takanaan kolme; Soul 1998, Atlanta 1996 ja Sydney 2000.  

Euroopassa Jungebrand on jakanut tuomioita kuudessa EM-lopputurnauksessa, joissa finaaliin asti tie on vienyt kolmesti. Lisäksi Jungebrand on esiintynyt peräti yhdeksässä seurajoukkueiden pääsarjan Euroliigan lopputurnauksessa. 

Suomessa Jungebrand on valittu mestaruussarjan vuoden erotuomariksi viidesti. Hän vihelsi vuosina 1985-99 pääsarjassa 439 ottelua. Viime vuodet hän on keskittynyt kansainväliseen toimintaan Euroliigassa ja ULEB Cupissa, jonka ohella Jungebrand on toiminut kouluttajana.

MM-kilpailut televisioitiin 148 maahan.

 

Jungebrand ja Andersson MM-kisoihin

Kansainväliset erotuomarit Carl Jungebrand ja Karolina Andersson on nimetty koripallon MM-turnauksiin. Jungebrand saa kunnian päästä miesten MM-kisoihin Japaniin ja Andersson puolestaan naisten MM-kisoihin Brasiliaan.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

1.12.2023 10:04 Erotuomarit

Aktiivisten erotuomareiden määrä kasvussa – mukaan mahtuu vielä

Koripalloliitto on tehnyt johdonmukaista työtä erotuomaritoiminnan laadun kehittämiseksi ja erotuomareiden riittävyyden varmistamiseksi tehostetusti parin viime kauden aikana. Aktiivisten erotuomareiden määrä on kasvanut liki 40 prosenttia kahdessa vuodessa.

10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

31.8.2023 07:17 Susijengi

Kokenut Kap Verde ratsastaa jättiläinen Tavaresin hartioilla

Susijengin avausvastustaja MM-sijoitusotteluissa on tänään torstaina vastaan ryhmittyvä, historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde. Joukkueen peli rakentuu pitkälti Portugalin liigassa pelaavien veteraanien varaan, joskin ryhmän kulmakivenä komeilee Real Madridin järkäle, 221-senttinen Edy Tavares.

30.8.2023 16:47 Susijengi

Kap Verde ja Venezuela Susijengin vastustajiksi MM-sijoitusotteluissa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

Näytä lisää vastaavia