Koponen kypsyy Hongassa Euroopan kentille

27.9.2006 Syksyn EM-karsintojen maajoukkuesensaation, pelintekijä Petteri Koposen, harteille sovitellaan suurta viittaa Espoon Hongan Korisliiga-joukkueessa. Koponen, 18, kantaa vastuun mestarisuosikkeihin lukeutuvan Hongan pelinteosta ja lienee yksi seuratuimmista pelaajista lauantaina 30.9. käynnistyvällä liigakaudella.

Koposen polvet eivät kuitenkaan notku haasteen alla, päinvastoin. Maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann ihaili jo jokunen viikko sitä kilpailuhenkeä, joka kuvastuu Koposen kaikessa tekemisessä. 

Nyt edessä siintää uusi kilpailutilanne, jonka onnistunut toteutus palkitaan Suomen mestaruuden ja ammattilaissopimuksen muodossa.

- Haluan siirtyä jo tämän kauden jälkeen Euroopan kentille, mikä on ollut aina unelmani ja tavoitteeni. Yhdysvaltojen yliopistokentät on poissuljettu ajatus, sanoo Koponen, joka seuraa askel askeleelta esikuvansa Teemu Rannikon jalanjälkiä.

Siinä samalla Hongassa kolmatta ja todennäköisesti viimeistä kotimaista liigakauttaan aloittava Koponen hoitaa ylioppilaskirjoitukset kunnialla maaliin. Nuorukaisen paineensietokyky on ihailtavaa luokkaa.

“Maajoukkueesta paljon hyötyä Korisliigaan”

Malmin Super-Koriksesta on pitkä matka Euroopan huipun tuntumaan, mutta se tie on jo lähes kuljettu Koposen osalta.

Koponen myöntää, että kaikki on tapahtunut nopeasti, mutta ei sittenkään liian nopeasti. Pää on pysynyt viileänä menestyksen hetkilläkin.

- En tosiaankaan osannut odottaa näin hyvää kesää ja alkusyksyä. Ja jos totta puhun, en osannut odottaa edes paikkaa miesten maajoukkueeseen, myöntää Koponen.

Näin vaatimattomasti sanoo lähivuosien tähti, joka oli Suomen tehokkain pelaaja tämän syksyn viimeisessä EM-karsintaottelussa Luxemburgissa.

Moni voisi luulla, että Koponen on jo puhki kaiken ponnistelun jälkeen. Se on väärä käsitys. Nuorukaisessa riittää virtaa kuin voimalaitoksessa.

- Maajoukkueprojektista on minulle liigaa ajatellen ehdottomasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja jos väsymys jossain vaiheessa iskee, niin kerron sen suoraan päävalmentaja Mihailo Pavicevicille.

Pavicevicille kuuluu suuri kunnia Koposen kehityksestä. Hongan päävalmentaja on tehnyt ratkaisuja yhtä ennakkoluulottomasti kuin pelaaja itsekin.

Yksi mieleenpainuvin esimerkki siitä tarjottiin kaksi vuotta sitten Helsingin Jäähallissa pelatussa kansainvälisessä cupissa, kun Pavicevic komensi 16-vuotiaan Koposen vartioimaan silloisen Scavolini Pesaron legendaarista ja yhtä Euroopan kaikkien aikojen parasta takamiestä Aleksandar ”Sasha” Djordjevicia.

Untuvikko selvisi tehtävästään silloin kunnialla ja nyt pelaajana huomattavasti valmiimpi Koponen ottaa merkittävän roolin Hongassa. Ei kuitenkaan suurempaa, mikä on tarvis.

- Hongalla on koossa joukkue, josta löytyy ratkaisijoita laajalla rintamalla, vakuuttaa Petteri Koponen.

”Kannukset ansaittava”

Pavicevic ei peittele aikomustaan istuttaa Koponen Hongan aloittavan pelintekijän tontille. Samaan hengenvetoon Pavicevic lupaa pitää Koposen tossut visusti maan pinnalla.

- Minulla on sarjan nuorin (aloittava) pelintekijä. Olisin voinut ottaa amerikkalaisen hänen tilalleen, mutta haluan tehdä Koposesta pelaajan. Hän on riski, koska minun pitää opettaa häntä pelien ja harjoitusten aikana.

- En laittaisi häntä kentälle, mikäli en uskoisi Petteriin. Tämä on kuitenkin viimeisiä pressitilaisuuksia, jossa hän on mukana – ennen kuin hän on edustamisoikeuden ansainnut, sanaili Pavicevic tiistaina järjestetyssä Korisliigan kauden avausinfossa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
29.6.2023 14:44 Susijengi

Kansainväliset kentät siintävät Severi Kaukiaisen silmissä

Peli-Karhujen juniorimyllystä maailmalle ampaissut Severi Kaukiainen, 25, ei ole koskaan ollut ikäluokkansa pisimpiä tai atleettisimpia pelaajia. Työmoraaliltaan ja pelikäsitykseltään hän on kuitenkin aina ollut Suomen huippua. Nämä avut ovat saavuttaneen kotkalaislähtöisen Kaukiaisen Suomen mestariksi ja Korisliigan MVP:ksi.

28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.12.2020 12:15 Korisliiga

Jussi Laakso on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, yleinen tilanne kuitenkin huolestuttaa mestarivalmentajaa

Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.

17.12.2020 13:16 Korisliiga

Henri Ventoniemen osakekurssi hurjassa nousussa – Lahden 25-vuotias sentteri tähyää vielä maailmalle ja maajoukkueuralle

Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.

Näytä lisää vastaavia