Pyörätuolikoripallon SM-sarja käynnistyy viikonloppuna Tampereella.

9.11.2006 Pyörätuolikoripallon SM-sarja käynnistyy 11. – 12.11. Tampereella, Hervannan vapaa-aikakeskuksessa pelattavalla turnausviikonlopulla. Sarjaan osallistuvat Lahden NMKY, Pussihukat Vantaalta, Tiikerit Turusta ja TSI/NMKY Tampereelta.

Sm-sarja pelataan nelinkertaisena eli jokaiselle joukkueelle tulee 12 ottelua. Finaalitapahtuma pelataan 24.3.2007 runkosarjan voittajan kotisalissa.

Etukäteen sarjan suosikkeja ovat viime kauden finalistit Pussihukat ja TSI/NMKY. Pussihukkien kokoonpano on pysynyt kuta kuinkin saman kuin viime kaudella, mutta Tampere on haalinut riveihinsä Leo-Pekka Tähden vahvistamaan ennestään vahvaa joukkuettaan. Tampereen ja Pussihukkien väliset ottelut ovatkin ennakkoon mielenkiintoisimpia.

Toivottavasti sarjassa saadaan kuitenkin yllätyksiä ja sarjasta tulisi mahdollisimman tasainen. Pussihukat antoi oivan näytteen nykykunnostaan lokakuun lopulla Tampereella pelatussa kansainvälisessä turnauksessa sijoittumalla toiseksi.

 

viikonlopun otteluohjelma:

sm-sarjan ottelut

 

 

 
6.4.2024 23:00 Pääjuttu

BC Nokialle kolmas perättäinen Suomen mestaruus pyörätuolikoripallossa

Tehokas ensimmäinen neljännes petasi keltapaidoille hyvän etumatkan, joka piti loppuun saakka ja varmisti mestaruuspystin pysymisen Nokialla.

5.3.2024 08:31 Pyörätuolikoripallo

Emma Virtanen pyörätuolimaajoukkueen päävalmentajaksi – Mina Mojtahedille huippupesti YK:hon

Uudelleenrakennusvaiheessa olevan pyörätuolimaajoukkueen valmennusjohtoon tulee muutoksia. Emma Virtanen nousee joukkueen päävalmentajaksi, kun viimeiset vuodet joukkuetta johtanut Mina Mojtahedi siirtyy uusiin tehtäviin.

31.10.2023 12:58 Pyörätuolikoripallo

Leo-Pekka Tähden ja Henry Mannin kokoamat joukkueet kohtaavat pyörätuolikoripallon haasteottelussa

Leo-Pekka Tähden luotsaama Team Lepe ja Henry Mannin kipparoima Team Henkka kohtaavat pyörätuolikoripallon haasteottelussa Pajulahdessa 13.11.

23.9.2023 17:43 Pyörätuolikoripallo

Suomelle mieluisa päänahka pyörätuolikoriksen EM-kisojen päätösottelussa

Suomi kukisti Tanskan pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa 61-51 (24-23). Voiton myötä Suomi sijoittui viidenneksi ja samalla sen ranking tulee nousemaan.

22.9.2023 16:43 Pyörätuolikoripallo

Suomi kaatoi Unkarin pyörätuolikoriksen EM-kisoissa - pelaa lauantaina viidennestä sijasta

Suomi kukisti perjantaina Unkarin pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa 61-19 (31-9). Voiton myötä Suomi pelaa turnauksen päätöspäivänä lauantaina kisojen viidennestä sijasta Tanskaa vastaan.

21.9.2023 15:44 Pyörätuolikoripallo

Suomi taipui Portugalin käsittelyssä pyörätuolikoriksen EM-kisoissa

Suomi kohtasi turnauksen kolmantena päivänä Portugalin, joka kukisti suomalaiset 65-44 (36-20). Suomen turnaus jatkuu Sarajevossa perjantaina, kun se pelaa sijoista 5-8. toisen lohkon joukkueita vastaan.

20.9.2023 21:36 Pyörätuolikoripallo

Suomelle avausvoitto pyörätuolikoripallon EM-kisoissa, Armenia kaatui selvänumeroisesti

Suomi otti avausvoiton miesten pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa kukistamalla Armenian 72-26 (41-8).

19.9.2023 21:04 Pyörätuolikoripallo

Suomi taipui Irlannille pyörätuolikoripallon EM-avauksessa

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen EM-kisoihin palannut Suomi roikkui pitkään Irlannin mukana, mutta joutui lopulta taipumaan 48–62 (22–30) miesten C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa.

18.9.2023 10:00 Pyörätuolikoripallo

Miesten pyörätuolimaajoukkue aloittaa EM-kisat tiistaina

Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue aloittaa Sarajevossa käytävät C-sarjan EM-kisat tiistaina Irlantia vastaan.

1.9.2023 14:52 Pyörätuolikoripallo

Joni Laine: ”Joukkuehenki on ollut todella hyvä ja porukka on valmistautunut kovaa koko kesän ajan”

Suomen pyörätuolikoriksen maajoukkue valmistautuu parhaillaan syyskuussa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin. Edellisen kerran joukkue nähtiin EM-tasolla kahdeksan vuotta sitten. Joni Laineen mukaan joukkueen valmistautuminen EM-paluuseen on mennyt suunnitelmien mukaan.

Näytä lisää vastaavia