KTP kaatoi mestarit jatkoajalla

18.11.2006 KTP Basket kaatoi kahden edelliskauden koripallomestarin Lappeenrannan NMKY:n jatkoajan tuloksena Korisliigan lauantaisessa jännitysottelussa Kotkassa. Kotivoitto kirjattiin kotkalaisille 112-104 (99-99, 53-42) -tuloksella.

KTP johti peliä lähes koko ajan ja karkasi kolmannen jakson lopulla jo 15 pisteen johtoon. LrNMKY venyi jatkoajalla voitettuaan 10-4 neljännen jakson viimeisen minuutin, jonka kruununa Lucious Wagner upotti kolmosen vain kolme sekuntia ennen summeria. Jatkoajalla KTP hoiteli voiton kotiin Jerald Fieldsin johdolla.

Fields heitti kaikkiaan 35 pistettä ja Toni Ilmonen 24. Wagner oli vieraiden tehokkain 25 pisteellä. Michael Cuffee pussitti 23 pistettä, mutta lappeenrantalaisten uusi 208-senttinen yhdysvaltaissentteri Lincoln Smith vain kuusi pistettä.

Seitsemästä viime pelistään vain kaksi voittanut LrNMKY juuttui tuoreimman tappionsa myötä sarjataulukossa yhdeksänneksi.

PuHu ja Pyrintö tasapistein hännillä

Vantaan Pussihukat jäi sarjan hännille tasapisteisiin Tampereen Pyrinnön kanssa, kun PuHu hävisi kotipelinsä Kouvolan Kouvoja vastaan 68-85 (40-40) -lukemin.

Peli eteni tasaisena ja PuHun johdossakin kolmannen jakson alkupuolelle. Sen jälkeen Kouvot johti niukasti niukasti ja neljännellä jaksolla jo isommallakin erolla.

Sami Laaksonen heitti Kouvoille 20, Josh Pace 17 ja Jason Andreas 16 pistettä. PuHusta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Bilal Salaam 22:lla, Marwan Gaines 13:lla ja Nanayaw Awuah Addae 12 pisteellä.

Tampereen Pyrintö otti kauden kolmannen voittonsa, kun Porvoon Tarmo kukistui 101-89 (55-46) -tuloksella.

Pyrintö johti kotipeliään alusta loppuun ja kasvatti jo ensimmäisellä neljänneksellä johtonsa kymmeneen pisteeseen. Tarmon kiri kantoi parhaimmillaan viimeisen neljänneksen puolivälissä neljän pisteen päähän.

Voittajien tehokvartetin muodostivat Dennis Harrison 29 pisteellä, James Wright 24:llä, Miles Daniels 20:lla sekä Petri Heinonen 18 pisteellä. Tarmosta kunnostautuivat Chris Hester 26:lla ja Joe Nixon 22 pisteellä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia