Petri Urosesta Porvoon Tarmon toiminnanjohtaja

12.12.2006 Porvoon Tarmon johtoryhmä on valinnut Petri Urosen seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi. Uronen on toiminut Tarmossa valmennuspäällikkönä ja jatkaa uusien tehtäviensä ohella edelleen myös seuran junioritoiminnan kehittäjänä.

Tarmon toiminnanjohtajan tehtävissä pestin hoitaja on vaihtunut parikin kertaa syksyn aikana, kun Lari Kangas vaihtoi ensiksi toisiin tehtäviin ja hänen tilallaan hetken aikaa toiminut Mikko Noopila muutti Yhdysvaltoihin.  

– Mietin päätöstäni pitkään. Olen alun perin tullut Tarmoon kehittämään junioritoimintaa. Toisaalta toiminnanjohtajana pääsen kehittämään koko seuran tapaa toimia ja kyllähän se heijastuu myös junioripuoleen, kertoi Uronen Uusimaa-lehdessä. 

Petri Uronen on Tarmon omia kasvatteja ja omaa kahdeksan kauden mittaisen pelaajakokemuksen maan pääsarjasta.  

Porvoon Tarmo oli pelikauden 2005-06 lisenssimääriä verrattaessa Koripalloliiton 13. suurin seura.



Lisätietoja: http://www.porvoontarmo.fi/

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia