Suomen cupin finaalitaisto jo käynnissä

15.12.2006 Lappeenrannan NMKY puolustaa sekä Suomen mestaruutta että Suomen cupin voittoa. Espoon Honka on puolestaan Korisliigan kenties kuumin joukkue juuri nyt. Lauantaina (16.12.) Helsingin Jäähallissa pelattava Suomen cupin finaali tuskin jättää ketään kylmäksi. Siitä pitävät huolen finalistit, jotka aloittivat henkisen taiston ajoissa ennen finaalia.

Helsingissä tiistaina järjestetyssä Suomen cupin infotilaisuudessa sen paremmin Hongan kuin Lappeenrannan edustajat eivät panoksiaan säästelleet, kun henkisen yliotteen hakeminen alkoi.

- Honka kaatuu kovalla puolustukselle ja liikkeellä. Olemme nopeampi joukkue kuin Honka ja juoksemme siltä jalat alta, avasi Lappeenrannan suomalaistähti Pasi Riihelä pelin.

Keskipituudeltaan neljä senttiä vastustajaansa pidempi ja finaalin ainoan puhtaan sentterin (Phil Hickey, 211 cm) omaava Honka ei sanailussa jäänyt pekkaa pahemmaksi.

- Ehkä meidän pitää sitten käyttää pituutta ja yrittää hidastaa finaalin tempoa, virnuili hyvässä vireessä oleva Hongan maajoukkuepelaaja Jukka Matinen vieressä.

Valmentajaosasto heitti omissa osuuksissaan lisää vettä kiukaalle.

- Olemme pienempi joukkue ja yritämme pitää vauhtia. Onneksi finaalissa on kolme erotuomaria – näkevät ainakin Hongan roikkumisen, latasi lappeenrantalaisten pitkäaikainen päävalmentaja Mika Turunen.

Jos tuntui Lappeenrannan pelikonsepti olevan selvillä, ei Honka-leirissä asiat ollut samalla mallilla.

- En ole vielä valmistautunut finaaliin mitenkään ja kuinka voisinkaan? Lappeenranta vaihtaa koko ajan vahvistuksiaan, eikä koskaan tiedä keitä vastaan tulee. Lappeenranta ehtii vielä ennen finaaliakin hankkimaan uusia vahvistuksia, vastasi verbaaliseen haasteeseen Mihailo Pavicevic, Hongan montenegrolaisvalmentaja.

- Mites tästä ajetaan lentokentälle? Osaan reitin jo Lappeenrannasta, mutta täältä en ole vielä sinne ajanutkaan, Turunen letkautti takaisin.

Hongalla paljon hampaankolossa

Huolimatta siitä, että sanasodassa kaikilla lausujilla oli pilke silmäkulmassa, ei Hongan ja Lappeenrannan leirit ole sydänystäviä. Viime vuodet ovat ladanneet joukkueiden kohtaamisiin karvaita muistoja pettymyksistä, etenkin espoolaisten mieliin.

Kahtena viime vuonna Lappeenranta on jättänyt Korisliigan pudotuspelien välierävaiheessa nimenomaan espoolaiset finaalien ulkopuolelle. LrNMKY veti pidemmän korren myös viime vuoden Suomen cupissa voitettuaan puolivälierän Honkaa vastaan. Kaikissa kolmessa tapauksessa Lappeenranta on edennyt mestaruuteen saakka.

Kuluvalla kaudella joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahdesti. Lappeenranta voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Espoossa Michael Cuffeen viime hetken korilla 86-85. Marraskuun puolivälissä Honka kuittasi kukistamalla isäntänsä Lappeenrannassa loppuluvuin 77-75.

Viimeaikaiset otteet joukkueilla ovat varsin erilaiset. Honka on esittänyt vakuuttavia eleitä voittaen seitsemän viimeistä kamppailuaan ja 11:stä viimeisestä peräti kymmenen. Seitsemän peräkkäisen voittonsa aikana Honka on kuudesti tehnyt yli sata pistettä ja kahdessa tuoreimmassa ottelussaan yhteensä huimat 248 pistettä.

- Sanoin jo kauden alussa, että alku meille tulee olemaan vaikea. Nyt olemme löytäneet roolit ja kaikki tietää mitä kentällä pitää tehdä. Joukkueessa on lisäksi hieno henki, joka vain parantuu, kun voittoja tulee. Olen erittäin tyytyväinen joukkueeni viimeaikaisiin esityksiin, vaikka aina on parannettavaa, arvioi Pavicevic.

Lappeenranta puolestaan kärsi kolme peräkkäistä tappiota, kunnes tuoreimmassa ottelussaan viime maanantaina peli näytti täysin erilaiselta. Team Componenta jäi TV-ottelussa vaille mahdollisuuksia, kun LrNMKY puolusti mehut karkkilalaisvieraistaan. Lappeenranta voitti 81-59 Componentan saadessa avauspuoliskolla kasaan vain 18 pistettä.

- Olemme saaneet pelimme uomiin. Tulemme kovaa finaaliin, vakuutti Riihelä.

Mika Turunen näki viime maanantain eräänlaisena käännöskohtana joukkueen ailahdelleessa syksyssä.

- Meillä oli viime sunnuntaina erinomaisen hyvä henkilökohtainen harjoitus – peilin kanssa. Harjoituksen jälkeen jokainen ymmärsi ammattinsa ja mitä siitä suoriutuminen vaatii. Maanantain pelissä jokainen täytti saappaansa ja oltiin yhtä perhettä, kertoi Turunen ja iloitsi joukkuetta ajoittain valinneen apatian poistumisesta.

"Fyysinen finaali tulossa"

Korisliigan sarjataulukossa Honka on viime aikojen voitokkailla esityksillään noussut jo toiseksi (voittosuhde 15-6). Mestaruutta puolustava Lappeenranta löytyy vasta sijalta kahdeksan (9-12).

Jopa tulevan finaalivastustajan valmentaja myöntää, että tilanne ei anna todellista kuvaa voimasuhteista. Lappeenranta etsi syyskauden ajan itsepäisesti sentteriä riveihinsä ja alituiset pelaajavaihdot sekoittivat nuorehkon joukkueen konsepteja. Sittemmin LrNMKY on metsästyksestä luopunut ja vannoo nyt liikkuvamman pelin nimeen.

- Mielestäni sarjan parhaat joukkueet ovat Kataja, Honka ja Lappeenranta. Puolustava mestari ei ole taulukossa oikealla paikalla, Pavicevic sanoi.

- Lappeenrannalla on jokaiselle pelipaikalle kova pelaaja. Tulee varmasti fyysisesti kova ottelu, ennusti Matinen.

- Fyysinen ottelu on varmasti tulossa, mutta niin se on aina huipputasolla – aina kansainvälistä huippua myöten. Odotan laadukasta finaalia, Pavicevic jatkoi.

- Cup-finaali on syksyn tärkein ottelu. Suomessa voi voittaa kaksi asiaa; cupin jouluna ja mestaruuden keväällä, puntaroi puolestaan Turunen, jonka joukot ovat saamassa finaaliin neljä bussilastillista kannatustukea Lappeenrannasta.

Pelaako Wagner, Muurinen?

Finaalin alla muutama mielenkiintoinen kysymys liittyy finalistien terveystilanteisiin.

Lappeenrannalta sivussa on viime peleistä ollut pelintekijä nivusvaivainen Lucious Wagner, joka on pakottanut korintekijäksi hankitun Cuffeen kantamaan vastuuta pelinjohdosta kentällä. Cuffee ei ole hänkään terve, sillä mies pelaa murtuneella sormella ja Riihelää kiusaa puolestaan tulehdus akillesjänteessä.

- Andrew Hunter on ainoa terve aloitusviisikossa. Wagner on toipilas ja hänen tilannetta katsotaan päivä kerrallaan, Turunen kertoi.

Loukkaantumisista toipumisia ei voi hoputtaa, mutta lisämotivaatio tekee ihmeitä. Vajaa kuukausi sitten ranteensa murtaneen Hongan maajoukkuelaiturin Kimmo Muurisen parantuminen on cup-kiilto silmissä edennyt niin hyvin, että huhuja hänen finaalipelaamisestaan lähti jo liikkeelle.

- Kimmo käy loppuviikosta lääkärissä. Minun kirjoissani hän ei kuitenkaan ole pelaavassa kokoonpanossa, Pavicevic arvioi tilannetta tiistaina.

Matinen ei pahastuisi 11 vuoden takaista toisintoa

Muurista tai ei, on Hongan laituriosasto ollut kovassa iskussa viime aikoina. Matthew Williams on heittänyt espoolaisten voittoputken aikana seitsemän pelin keskiarvokseen 29,4 pistettä. 203-senttisen Matisen keskiarvo kuudesta viime ottelusta on puolestaan 24,2. Monte Cummings puolestaan upotti keskiviikkona paikallisottelussa ToPoa vastaan 33 pistettä.

Oman lisämausteensa cup-finaaliin tuo se, että Williams pelasi kaksi edellistä kautta Lappeenrannan paidassa. Mika Turusella onkin erikoinen tehtävä pohtiessaan lääkkeitä Korisliigan tämän hetken kuumimman pelaajan pysäyttämiseksi, joka oli kahtena edelliskeväänä Turusen luottomies matkalla mestaruuksiin.

- Matt (Williams) on hieno urheilija ja yhdessä voitimme paljon. Vuosien varrella opin tuntemaan hänen vahvuutensa, mutta myös heikkoudet. Niihin isketään, lupasi Turunen.

Williams on toinen Hongan pelaajista, jolla on henkilökohtaisella tilillään Suomen cup –voitto. Toinen on Jukka Matinen, joka oli voittamassa Hongalle sen viimeisintä cupia 2001. Voiton Matinen saavutti myös vuonna 1995 Panttereille, ja sille on jäänyt erityinen paikka Matisen muistoissa.

- Onhan se peli jäänyt mieleen ja meni varmaan pari viikkoa ennen kuin ymmärsin mitä tuli tehneeksi, aloitti Matinen muistelot.

- Olin 17-vuotias pojankloppi ja loukkaantumisista johtuen ensimmäistä kertaa koko kaudella aloituksessa. Loppuhetkiin mennessä olin tehnyt 20 pistettä ja ottanut yhdeksän levypalloa, peli tasan ja nolla sekuntia kellossa, minulla vapaaheitot. Ensimmäinen ohi, toinen sisään.

Matisen vapaaheitolla uusikaupunkilainen Korihait kaatui 89-88 ja Matinen oli pantterilauman juhlittu sankari. Toisinto 11 vuoden takaisista tapahtumista olisi varmasti Matisen mieleen myös lauantaina.

- Olisihan se aika hienoa.

Miesten Suomen cupin finaali käynnistyy Helsingin Jäähallissa lauantaina (16.12.) klo 16. Ennen sitä naisten finaalissa ottavat yhteen klo 13:30 alkaen Espoo Team ja Äänekosken Huima. Lipunmyynti käynnistyy Jäähallilla klo 12:30.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_suomen_cup/
 
24.1.2013 Katsojat

Cup-voitot ratkotaan Tampereella, Lappeenrannassa ja Säynätsalossa

Ensi viikolla alkavan helmikuun kaksi ensimmäistä viikonloppua pyhitetään vuoden 2012 Suomen cupeille. Ensimmäistä kertaa pelattava miesten liigacup huipentuu 2.-3. helmikuuta Tampereella, kun taas naisten cupin välieräjoukkueet kokoontuvat 9.-.10. helmikuuta Lappeenrantaan. Miesten Suomen cupin mestaruus ratkotaan 9.2. Säynätsalossa.

9.12.2009 09:00 Katsojat

Suomen cupit huipentuvat lauantaina

Miesten ja naisten Suomen cup –mestaruuksien kohtalot ratkeavat lauantaina (12.12.). Miesten cup-finaalia isännöi Tampereen Pyrintö, joka saa vieraakseen Espoon Hongan. Naisten cupissa finaaliemännän rooli on Espoo Teamillä, joka kohtaa kotkalaisseura Peli-Karhut.

19.11.2009 13:30 Katsojat

Tampere ja Espoo saivat Suomen cup –finaalit järjestettäväkseen

Joulukuun 12. päivänä pelattavien koripallon Suomen cup –finaalien järjestäjät arvottiin torstaina Helsingissä. Miesten cup-finaalin järjestelyoikeuden arpa heitti Tampereen Pyrinnölle, joka saa vieraakseen Espoon Hongan. Naisten cup –arvonnassa emännän roolin sai Espoo Team, jonka vastustajaksi välieristä selviytyi kotkalaisseura Peli-Karhut.

1.10.2009 Katsojat

Miesten ja naisten Suomen cup –välieräparit arvottu

Koripallon miesten ja naisten Suomen cup –välierien otteluparit on arvottu. Marraskuun 18. päivänä pelattavissa välierissä kohtaavat miesten Suomen cupissa Namika Lahti – Espoon Honka ja Järvenpään Koripalloseura – Tampereen Pyrintö.

24.9.2009 Katsojat

Miesten ja naisten Suomen cup –puolivälierien otteluparit selvillä

Koripallon miesten ja naisten Suomen cup –puolivälierien otteluparit on arvottu. Miesten puolivälierät pelataan tiistaina 29.9. ja naisten heti seuraavana päivänä, keskiviikkona 30.9.

3.12.2007 Katsojat

Miesten Suomen cup –finaalin ABC

Koripallosyksyn huipennus, Suomen cupin finaalitapahtuma, järjestetään tänä vuonna lauantaina 8. joulukuuta Vantaan Energia Areenan hulppeissa tiloissa. Klo 18:30 alkavassa miesten cup-loppuottelussa kohtaavat kaksi edellistä cup-mestaruutta voittanut Lappeenrannan NMKY:n tähtisikermä sekä erinomaisen alkukauden myötä sarjan kärkikahinoihin noussut Kouvolan Kouvot.

30.10.2007 Katsojat

Suomen cupin finaalipaikat jaossa keskiviikkona

Miesten Suomen cupin finaali pelataan Vantaan Energia Areenalla 8. joulukuuta osana neljän lajin yhteistä cup-huipennusta. Koripallofinalistit selviävät keskiviikon (31.10.) välierissä, joissa kohtaavat otteluparit ToPo-Kouvot ja LrNMKY-Pyrintö.

2.10.2007 Katsojat

Suomen cupin välieräpaikat katkolla

Korisliigan pelikausi käynnistyy ensi lauantaina (6.10.). Ennen sitä seitsemän liigajoukkuetta sekä neljännesvälierissä Joensuun Katajan pudottanut divisioonajoukkue Lapuan Korikobrat taistelevat Suomen cupin puolivälierissä keskiviikkona (3.10.).

14.12.2006 Katsojat

Espoon nuoret haastavat kokeneen Huiman

Naisten koripallon lauantaisesta Suomen cupin finaalista on lupa odottaa tasaista kamppailua nuoren Espoo Teamin ja kokeneen Äänekosken Huiman välillä. SM-sarjassa Huima on vetänyt pitemmän korren kahdesti, mutta Espoo Team tulee ensi lauantaina Helsingin Jäähallissa haastamaan konkarit tosissaan. Ja viime viikonvaihteen cup-kenraali tukee aikeita.

9.11.2006 Katsojat

Naisten Suomen cup -finaalipaikat jaetaan lauantaina

Koripallon naisten Suomen Cup –kilpailu on edennyt välierävaiheeseen. Finaalipaikat ratkotaan lauantaina, kun yhteen ottavat otteluparit Helsingin NMKY - Espoo Team ja Äänekosken Huima - Pussihukat. Suomen Cup –finaali pelataan Helsingin Jäähallissa 16.12. yhteistapahtumana miesten kanssa.

Näytä lisää vastaavia