11.1.2007 BC Nokian naisten SM-sarjajoukkue on vahvistunut vielä yhdellä pelaajalla. Nokia on kiinnittänyt joukkueeseensa Crystal McCutcheonin, 23-vuotiaan ja 175-senttisen yleispelaajan.
- Pyrimme tosissamme mitalipeleihin ja myös nokialainen korisyleisö odottaa sitä. Haluamme tehdä kaikkemme, jotta Nokian palloiluhallilla pelataan myös tänä keväänä pudotuspelejä täydelle katsomolle, sanoo BC Nokian naisten johtoryhmän puheenjohtaja Jarmo Kauhanen.
Crystal McCutcheon pelasi viime kaudella Long Beachin yliopistossa 17,0 pisteen, 4,8 levypallon, 2,4 syötön ja 2,2 riiston keskiarvoilla.
Syksyllä hän siirtyi Turkkiin ja pelasi Cankayan joukkueessa. Kulttuurierot ja kieliongelmat olivat kuitenkin ylittämättömät. Suomeen ja Nokialla hän saapui jo tiistaina.
Viikonloppuna BC Nokian naisilla on edessään kaksi tuiki tärkeää kotipeliä, kun sen päävastustajat Espoo Team ja Helsingin NMKY saapuvat Nokialle peräkkäisinä päivinä. Nokia on sarjassa viimeistä edellisenä voittosuhteella 4-13 edellään Espoo (7-10) ja HNMKY (5-13).
Crystal McCutcheon pelaa viikonloppuna, mikäli hänen kansainvälinen pelilupansa saapuu Suomeen ennen otteluita.
Joulukuussa nokialaisten päävalmentajan pallille nostettu Marianne Koskinen odottaa innolla McCutcheonin panosta. McCutcheon löytyi BC Nokialla ennestään olleen Shannon Mathewsin kautta.
- Shannon tuntee hyvin Crystalin. En olisi ikinä suostunut ottamaan tähän tilanteeseen uuttaa pelaajaa umpimähkään managerin listoilta. Luotan täysin Shannonin arvioon. Sen mukaan Crystal on erinomainen puolustuspelaaja, perustelee Koskinen kolmatta ulkomaalaista.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takapelaaja Ella Sahurin (165cm, 20 vuotta) kanssa. Tuore sopimus kattaa pelikauden 2026–27.