Julkilausuma Ilta-Sanomien uutisesta 9.2.

11.2.2007 Ilta-Sanomat uutisoi 9.2.2007 koripallovalmentajaan kohdistuvista epäilyistä otsikolla ”Juniorivalmentajakin epäiltynä hyväksikäytöstä”. Koripalloliitto on tietoinen tutkittavana olevasta tapauksesta. Henkilö, johon epäilyt kohdistuvat ei ole mukana liiton toiminnassa ja hänet on suljettu pois seuran toiminnasta.

Uutisessaan Ilta-Sanomat kertoi mm. seuraavaa:  

”Helsingissä tutkitaan koripallopiireissä laajalti tunnetun juniorivalmentajan tapausta. Mies on epäiltynä nuoren pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Poliisi on vaitonainen tapauksesta, jonka esitutkinta on vielä kesken. IS:n tietojen mukaan tutkinnassa on kysymys tapahtumista miehen asunnolla viime loppukesästä tai alkusyksystä.

Asunnossa oli vieraina yläasteikäisiä junioriurheilijoita. Tiettävästi kyse ei ollut koripallon pelaajista.”

Suomen Koripalloliitto ei hyväksy seksuaalista häirintää missään muodossa. Liitto toivoo, että yksittäisen henkilön toiminta ei vaikuta kielteisesti koripallon lajikuvaan.

Koripalloliiton toiminnassa lasten ja nuorten toiminta on yksi painopistealue. Koripalloyhteisössä ollessaan nuorilla on Koripalloliiton arvojen mukaisesti mm. oikeus osallistumiseen turvallisessa ympäristössä ja oikeus osallistumiseen lapsena, ei pienenä aikuisena.

Suomen Koripalloliitto on lisäksi sitoutunut SLU:n Reilu Peliin, joka ottaa kantaa mm. seksuaaliseen häirintään ja häirinnän ehkäisemiseen. Reilu Peli (www.slu.fi/reilupeli) on liikuntajärjestöjen yhteinen kuvaus liikunnan ja urheilun hyvästä toiminnasta. SLU:n häirintää koskeva julkaisu ”Lupa välittää – lupa puuttua” on ladattavissa seuraavan linkin kautta: www.slu.fi/mp/db/file_library/x/IMG/12931/file/Opaskuvitettu.pdf.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Markku Salmikivi, Suomen Koripalloliitto ry, 044-906 6066.

Henkilöt

 
8.9.2022 16:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Turussa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Turussa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

2.9.2020 13:15 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Vaasassa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä seurojen kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Vaasassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

13.8.2019 13:33 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä seurojen kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

27.2.2019 16:11 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton organisaatioon muutoksia

Suomen Koripalloliiton henkilöstöorganisaatiossa tapahtuu toimenkuvamuutoksia miesten MM-karsintarupeaman päätyttyä. Lisäksi tiedottaja Suvi Hakkaraisen korvaa liiton organisaatiossa Henri Inki.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

8.8.2018 12:32 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä KTP:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

Näytä lisää vastaavia