Ohtonen loisti Solnan voittaessa TV-kameroiden edessä

12.2.2007 Ruotsin pääsarjassa Damliganissa pelaavan Fia Ohtosen edustama Solna Vikings otti viikonloppuna kotivoiton TV-pelissä Visbyä vastaan lukemin 85-55. Yli sata nuorten maaottelua Suomi-paidassa pelannut Ohtonen, 19, antoi vahvan näytteen osaamisestaan. Seuraavassa myös muita sähkeitä Euroopan kentiltä.

Suomen 20-vuotiaiden maajoukkueen viime kesän EM-kisojen pelintekijä Fia Ohtonen hoiti tonttinsa Solnan aloituksessa mallikkaasti. Suomalaisen vauhdittamana Solna juoksi jo puoliajalla johtoon luvuin 53-30.  

Ohtoselle kirjattiin 21 minuuttiin vahvan pelinjohtamisen ohella 11 pistettä, seitsemän levypalloa sekä viisi koriin johtanutta syöttöä. Ohtonen onnistui kolmosissaan hyvin heittäen neljästä yrityksestään kolme sisään.  

Aiemmin viikolla sarjassa Solnaa pykälää alempana olevaa 08 Stockholmia vastaan Ohtoselle kirjattiin 20 minuuttia, jonka aikana lähti kolme nappisyöttöä, yksi kori sekä levypallo.  

Ruotsin mestaruutta puolustava Solna majailee tällä hetkellä sarjakärjessä tasapistein Luulajan kanssa. Seura hankki viime viikolla uuden amerikkalaisvahvistuksen Aisha Hollansin täydentämään liettualaisvahvistus Jurgita Kausaiten johdattelemaa aloitusviisikkoa.  

Lyhyesti 

Espanjan pääsarjassa Niina Laaksosen Gran Canaria voitti F.C. Barcelonan luvuin 75-56. Laaksoselle merkittiin kaksi pistettä. Taru Tuukkanen puolestaan heitti yhdeksän pistettä ja otti seitsemän levypalloa Extrugasan kärsiessä vierastappion Hondarribiaa vastaan luvuin 55-59. Tuukkaselle kertyi peliaikaa 32 minuuttia. Reetta Piipari heitti Extrugasalle pelaamassaan 18 minuutissa yhden kolmosen ja nappasi levypallon.  

Espanjan kakkosliigassa Siiri Nuutinen vastasi isoimmista suomalaistehoista. Nuutisen ja Susanna Rinnan edustama Jovent Palma kukisti La Bella Easo Casablancan lukemin 82-72. Nuutinen heitti 23 pistettä ja haki kahdeksan levypalloa pelaamassaan 29 minuutissa. Susanna Rinta tehtaili kuusi pistettä ja otti kaksi levypalloa pelaten yhteensä 18 minuuttia. 

Mari Puustinen Badajoz kärsi tappion Universitario De Ferrolia vastaan luvuin 74-54. Puustinen pelasi 21 minuuttia saldonaan piste ja kaksi levypalloa.  

Michaela Mouan edustama Gospic otti jälleen voiton Balkanin maiden Adriatic-liigan ottelussa PGM Ragusa Dubrovnikiä vastaan lukemin 78-65 ja nousi samalla takaisin sarjan kärkeen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/
 
30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 14:18 Suomalaiset ulkomailla

Miikka Muurinen debytoi pirteästi Petteri Koposen alaisuudessa nuorten Euroliigassa

Petteri Koposen valmentama Next Generation -kutsujoukkue sijoittui Dubain turnauksessa kolmanneksi. Joukkueen riveissä pelasi täksi kaudeksi Yhdysvaltain high school -kentille Sunrise Christianiin siirtynyt Miikka Muurinen.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

25.3.2024 10:43 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon runkosarjan ykköseksi

Viron ja Latvian yhteisliigassa saatiin runkosarja paketoitua ja Severi Kaukiaisen Kalev/Cramo lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana. Alexander Madsen pääsi juhlimaan tärkeitä pisteitä Espanjassa ja Perttu Blomgren heitti joukkueensa ABA2:n pudotuspeleihin.

25.3.2024 09:22 Suomalaiset ulkomailla

Osku Heinonen Islannista Italiaan loppukaudeksi

Heinosen uusi seura on Italian Serie A2 -sarjassa pelaava San Giobbe Chiusi.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

Näytä lisää vastaavia