Suomi haki PM-kullan Sundsvallista näytöstyyliin

26.7.2011 Suomen miesten maajoukkue haki Ruotsin Sundsvallissa järjestetyistä PM-kisoista ensimmäisen Pohjoismaiden mestaruutensa 28 vuoteen. PM-kullan ratkaisseessa ottelussa Suomi karisti sitkeät ruotsalaiset kannoiltaan päätösjaksolla ja nautiskeli 85–63 (40-30)-voiton. Kentän hahmo oli 27 pisteen edestä ruotsalaissenttereitä jallittanut Gerald Lee junior.

Maajoukkuekapteeni Hanno Möttölä oli tyytyväinen mies PM-pokaali kädessään.

Vihdoinkin! Suomi juhli PM-kultaa 28 vuoden tauon jälkeen.

Junnu Lee oli täysin pitelemätön PM-finaalissa Ruotsia vastaan.

Shawn Huff oli kuudella hyökkäyslevypallollaan Suomen taistelutahdon ilmentymä. Kuvat: Ville Vuorinen.

PM-turnausta voi perustellusti luonnehtia suomalaisnäytökseksi, sillä Suomi voitti neljä otteluaan muhkealla 31,3 pisteen marginaalilla. Tanska kaatui pistein 93–67, Islanti 108–76, Norja 96–51 ja Ruotsi 85–63.

 

– Kun voittaa missä tahansa palloilulajissa Pohjoismaiden mestaruuden, yleensä silloin on myös hyvin lähellä maailman kärkeä. Tiedostamme sen, että emme koripallossa ole vielä maailman kärkeä lähellä, mutta yhtä kaikki PM-kulta on merkittävä suoritus 28 vuoden tauon jälkeen, tiivisti Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann.

 

Kotiyleisönsä piiskaama Ruotsi piti Suomea varpaillaan aina kolmannen jakson loppuun asti, mutta Suomen ottelu ottelulta parantunut joukkuepuolustus sai ruotsalaiset vääjäämättä väsymään ottelun loppua kohden. Ruotsin selkäranka taittui lopullisesti päätösjakson taitteeseen sijoittuneen neliminuuttisen aikana, jonka aikana Suomi kasvatti piste-eron kymmenestä (60–50) seitsemääntoista (70–53).

 

– Puolustuspelaamiseen tämä matsi ratkesi samalla tavalla kuin näiden kisojen aiemmatkin ottelut. Heität sitten ohi tai sisään, omassa päässä täytyy pitää kaveri kurissa. Ruotsi oli kisoissa ehdottomasti laadukkain vastustajamme, mutta vastasimme siihen kisojen parhaalla puolustusesityksellämme, analysoi kupletin juonta Suomen apuvalmentaja Jukka Toijala.

 

Suomi kunnostautui kisoissa myös kaukoheittopelissään. Ruotsia vastaan suomalaisruuti oli avauspuoliskolla märkää, mutta tauon jälkeen heitot löysivät tiensä korisukkaan hyvin tarkkuuksin. Suomen neljän ottelun yhteistarkkuus kaaren takaa oli erinomainen: 45,4 % (44/97).

Gerald Lee jr kentän hahmo

Kentän hahmo Suomen ja Ruotsin välisessä PM-kisahuipentumassa oli ensi kaudeksi Italian kakkosliiga LegaDuen Prima Veroliin siirtyvä 208-senttinen Gerald Lee jr. ”Junnu-Lee” murjoi uuden maaotteluennätyksensä 27 pistettä (kakkoset 9/13, vapaaheitot 9/12) vain 23 peliminuutissa. Lee myös aukaisi Suomen korihanat tultuaan vaihdosta kentälle avausjakson puolessavälissä.

 

– Emme saaneet kaukoheittoja sisään ottelun alussa, ja kun Junnu tuli kentälle, aloimme pelata palloa järjestäen korin alle. Kun Ruotsi päätti olla auttamatta Junnua puolustaessaan, Junnu otti puolustajastaan niskalenkin. Hän oli tänään kerta kaikkiaan ylivoimainen, Toijala suitsutti.

 

Suomi oli Ruotsia vastaan taisteluilmeellä liikenteessä myös levypallopelissä. Irtopallot kirjattiin Suomelle 37-22 Shawn Huffin (10/10) ollessa susijengin taistelutahdon ilmentymä.

 

– Kun kolmoset eivät ekalla puoliskolla uponneet, jätkät hakivat Shawnin johdolla hyökkäyslevypallot kauniisti huomaansa. Shawn haki yhteensä kuusi hyökkäyslevypalloa, joka on Ruotsin tasoista fyysistä joukkuetta vastaan erinomainen suoritus.

 

Suomen näkyvimpiä onnistujia olivat myös kovilla kolmosillaan Ruotsin takaa-ajohaaveet haudannut Teemu Rannikko (10/1) sekä ottelun ratkaisuvaiheessa Suomen pistetiliä kasvattaneet Hanno Möttölä (11/5) ja Kimmo Muurinen (12/3). Möttölän pelitilanneheitot (1/9) eivät uponneet, mutta konkari hakeutui kolmannesta jaksosta alkaen ahkerasti vapaaheittoviivalle, josta hän teki tarkkaa työtä (8/8).

 

– Hanno oli aktiivinen molemmissa päissä kenttää. Emme ole vielä nähneet parasta Hannoa, mikä on luonnollista pitkähkön pelitauon jälkeen, mutta tulevien viikkojen treenien ja Saksa-maaotteluiden jälkeen hän tulee varmasti olemaan kovassa iskussa, Toijala arvioi.

 

Suomen pelinrakentajat Petteri Koponen ja Teemu Rannikko valittiin PM-kisojen All Star -viisikon takamiehiksi ja Rannikko kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Loput All Star -viisikon pelaajat nimetään keskiviikkoiltana.

 

Tiistain toisessa ottelussa Norja kukisti Tanskan 89–70 (44-37). Kisat jatkuvat vielä keskiviikkona, jolloin Norja kohtaa Islannin ja Ruotsi Tanskan. Suomi pelaa seuraavat maaottelunsa Saksaa vastaan Hagenissa 4.-5. elokuuta, jonka jälkeen vuorossa on 12.-24. elokuuta pelattavat EM-karsinnat.

Suomi – Ruotsi 85–63 (20–15, 40–30, 63–50), miesten maaottelu, PM-kisat, Sundsvall (Ruotsi) 26.7.2011

Suomi: Gerald Lee jr 27/4, Kimmo Muurinen 12/3, Hanno Möttölä 11/5, Shawn Huff 10/10, Teemu Rannikko 10/1, Petteri Koponen 6/2/5 syöttöä/3 riistoa, Sasu Salin 3/2, Tuukka Kotti 2/7, Samuel Haanpää 2/2, Tuomas Iisalo 2/0, Antti Nikkilä 0/1, Petri Virtanen 0/0.

 

Ruotsi: Thomas Massamba 11/3/4 syöttöä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 
Lisätietoja:  Suomen miesten maajoukkue 
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia