Tarmo pysyi Hongan pihdeissä

26.2.2007 Espoon Honka heitti Porvoon Tarmosta kauden neljännen voittonsa kukistamalla isäntänsä Porvoossa maanantain TV-pelissä pistein 87-78 (50-34). Honka haki sarjapisteet Porvoosta ilman Monte Cummingsia ja Kimmo Muurista.

- Cummingsin reisivamma on vihoitellut vielä sen verran, että päätimme varmuuden vuoksi säästellä häntä. Muurisella on puolestaan flunssa, joka on vaivannut lähes koko joukkuetta, kertoi Hongan manageri Sampsa Rekonen.

Honka karautti hetkeksi karkuteille jo toisella neljänneksellä, kun tehokkaasti Tarmoa tukistanut Matt Williams vei vieraat 39-21 -johtoon. Parhaimmillaan Tarmo nousi 21 pisteessä käyneestä tappioasemasta Karlton Mimsin kolmosella ennen viimeistä kymmenminuuttista numeroihin 64-59. Honka sai koottua uudelleen rivinsä huippuottelun pelanneen Tim Kisnerin johdolla ja varmisti voittonsa.

Viidennen ja samalla tähän mennessä parhaan ottelunsa Hongassa tällä kaudella pelannut Kisner heitti 17 pistettä ja jakoi hienot kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Joukkuekaveri Matthew Williams oli kentän tehokkain pelimies 33 pisteellä.

Liigassa viidennen peräkkäisen tappion kärsineen Tarmon ykkönen oli Chris Hester 28 pisteellä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia