Kausaite pitelemätön PuHun voittaessa

3.3.2007 Kymmenen vuotta sitten Liettuan maajoukkueen riveissä Euroopan mestaruutta juhlinut Aneta Kausaite johdatti Pussihukat voittoon Espoo Teamista lauantaina joukkueiden ensimmäisessä puolivälieräkohtaamisessa. PuHu voitti kotikentällään lukemin 76-63.

Espoo Team lähti otteluun seitsemän pelaajan voimin. Runkopelaajista Mia Liimo oli kuumeen kaatamana pois kokoonpanosta. Flunssa ei ollut täysin hellittänyt pelaavastakaan kokoonpanosta. 

36-vuotias Kausaite oli parketilla täysin pitelemätön. Kausaite teki jo ensimmäisellä puoliajalla 20 pistettä, joiden turvin Pussihukat johti tauolle lähdettäessä 13 pisteellä (35-22). 

Lopullisesti espoolaisten päät painuivat kolmannen jakson alussa, jolloin Kausaite ja ottelun parhaana palkittu Venlakaisa Hölttä aloittivat pistetehtailun. Ero venähti hetkessä 20 pisteeseen.  

Toinen puoliaika oli runsaan kotiyleisön iloksi vantaalaisittain nautittavaa katseltavaa. Kotijoukkue johti parhaimmillaan 27 pisteellä. Pallo pyöri pelaajalta toiselle ja virtaa löytyi myös puolustamiseen.  

Kausaite kokosi kaikkiaan ottelussa 30 pistettä, 13 levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Hölttä säesti 19 pisteellä osuttuaan kolmoskaaren takaa hienosti tarkkuudella 4/7. 

Espoo Teamin parhaaksi pisteiden tekijäksi nousi lopulta Anne Bailey (20/7). Pirteimmin espoolaisista kuitenkin esiintyi Hanna Junnila, joka heitti 12 pistettä ja haki kolme levypalloa. 

Joukkueet kohtaavat uudelleen sunnuntaina Tapiolan urheiluhallilla klo 17. Välieräpaikkaan tarvitaan kaksi voittoa.   

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa www.basket.fi



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

Näytä lisää vastaavia