Antti Nikkilä iskussa Tshekissä

12.3.2007 Suomen maajoukkuesentteri Antti Nikkilää on peluutettu kuluvalla kaudella Tshekin mestarijoukkue Nymburkissa säästeliäästi. 210-senttinen suomalaisjätti on kahdessa viime ottelussa näyttänyt, että tehoja löytyy, jos vain peliaikaa tulee. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Nikkilä oli huippuvedossa, kun Tshekin liigaa johtava Nymburk selätti sarjakakkosen BK Decinin vieraissa 89-83. Nikkilä punnersi 18 pistettä, kauhoi kahdeksan levypalloa ja torjui peräti viisi vastustajan heittoa. Peliaikaa hän sai ensimmäistä kertaa tällä kaudella yli puoli tuntia, vajaat 34 minuuttia. Tampereen Pyrinnön kasvatti upotti kahden pisteen heittonsa lähes täydellisesti tarkkuudella 7/8.  

Antti Nikkilän vire jatkui myös Brno-ottelussa, jossa Nymburk jyräsi vastustamattomasti 99-54-kotivoittoon. Nikkilä säkitti 17 pistettä, poimi taas kahdeksan irtopalloa huomaansa ja pisti kakkosensa sisään 7/8.  

Nymburk on Tshekin liigan ylivoimainen ykkönen voittosuhteella 29-1. Joukkue on voittanut peräkkäin jo 19 peliä.  

Juha Sten palasi tositoimiin 

Suomalaisittain ilouutisia tuli myös Saksan koripalloparketeilta. Maajoukkuetakamies Juha Sten nimittäin palasi joukkueensa Mitteldeutscherin vahvuuteen vajaan kahden kuukauden sairaslomansa jälkeen. Sten mursi kätensä tammikuussa ja oli sivussa kuudesta Mitteldeutscherin ottelusta Saksan kakkosliigassa.  

Paluupelissään Sten tuli vaihdosta, pelasi reilut 11 minuuttia ja pussitti joukkueelleen kuusi pistettä. Ari Tammivaaran luotsaama Mitteldeutscher voitti kotonaan Bremenin 75-66.  

Iiro Tenngrenin USC Freiburg oli vailla mahdollisuuksia omassa Saksan kakkosliigan pelissään. Se sai vieraissa 77-111-selkäsaunan Bayreuthilta. Tenngren viimeisteli kuusi pistettä 14 minuutissa. 

Rannikon Ljubljanalla helppoa 

Teemu Rannikon edustamalla Olimpija Ljubljanalla oli helppo visiitti Kroatian Splitiin. Adriatic-liigan jumboksi valahtanut Split sai kyytiä slovenialaisvierailtaan lukemin 91-67.  

Ljubljanalla oli varaa peluuttaa koko miehistöään tasaisesti. Yhdenkään pelaajan minuuttimäärät eivät kohonneet yli 30:n. Teemu Rannikko vietti kentällä 25 minuuttia tehtaillen 12 pistettä, jakaen neljä koriin johtanutta syöttöä ja riistäen kahdesti.  

Rannikko oli seitsemässä edellisessä Adriatic-liigan ottelussa pussittanut hulppeat 25,9 pistettä peliä kohti. 

Hanno Möttölän liettualaisjoukkue Zalgiris Kaunas selvitti puhtaasti viikonvaihteen tuplakierroksen kotimaansa liigassa. Ensin Kaunas haki vieraissa 91-80-voiton Panevezysista ja kukisti perään kotonaan Neptunas Klaipedan 80-67.  

Möttölä pelasi vain Panevezys-ottelussa kirjauttaen 16 minuutissa kaksi pistettä ja kaksi levypalloa. Klaipedaa vastaan Möttölä oli lepovuorossa.  

Aiemmin viikolla Zalgiris rökitti Baltian liigassa Siauliaita 92-67-loppuluvuin Möttölän kootessa 12 peliminuutissaan viisi pistettä, kaksi syöttöä ja yhden torjunnan. 

Kotin ja kumppaneiden voittoputki katki 

Tuukka Kotin edustama Castelletto Ticino joutui taipumaan Italian kakkosliigassa kotikentällään Casale Monferratolle 64-69. Tappio päätti Ticinon viiden ottelun mittaisen voittoputken. Kotti urakoi 30 minuuttia, teki kuusi pistettä, napsi kuusi levypalloa ja riisti kolmesti.  

Aki Ulanderin kausi Ruotsissa on ohi. Maajoukkuesentterin edustama Sallén Basket taipui suoraan 0-3 Solna Vikingsille liigan puolivälierissä. Viimeisen ottelun Sallén hävisi vieraissa lukemin 97-116. Ulander teki 12 minuutissa kaksi pistettä. Ruotsin liigan runkosarjassa Ulander kirjautti 19 koitoksen keskiarvoikseen kahdeksan pistettä, 6,2 levypalloa ja 1,1 torjuntaa. Jatkosarjan kymmenessä pelissä vastaavat keskiarvot olivat 7,0/5,8/1,3. 

Gordon Herbertin valmentama Pau-Orthez jatkaa vakuuttavia otteitaan Ranskan liigassa. Viikonvaihteessa Pau voitti vieraissa Orléansin 87-61. Voitto oli Pau-Orthezille kahdeksas viimeisestä yhdeksästä liigaottelusta. Hyvillä otteillaan Pau on kivunnut jo 18 joukkueen sarjassa sijalle viisi heikomman alkukauden jälkeen. Euroliigan jatkosarjassa Pau-Orthez oli niin ikään voitokas kukistettuaan kotonaan italialaisen Rooman 74-69. Paun voittosuhde jatkosarjassa on 1-3 ja sillä on vielä mahdollisuus selviytyä sarjan puolivälieriin.  

Roni Leimun islantilaisjoukkue Haukarin kohtalona oli pudota sarjaporrasta alemmas maan pääsarjasta. Haukar hävisi runkosarjan viimeistä otteluaan ja jäi sarjajumboksi voittosuhteella 4-18. Porvoon Tarmosta viime syksynä Islantiin lähtenyt Leimu ei pelannut Haukarin kahdessa viimeisessä pelissä. Leimu teki Islannin liigan runkosarjassa pisteitä keskiarvolla 20,3. Lukemalla Leimu oli sarjan seitsemänneksi tehokkain korintekijä pelaajista, jotka pelasivat vähintään puolet sarjan otteluista.  



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

Näytä lisää vastaavia