Taru Tuukkaselle jälleen yksi tuplatupla

12.3.2007 Maajoukkuesentteri Taru Tuukkanen siivitti tehoillaan joukkueensa Extrugasan voittoon Espanjan liigassa. Extrugasa otti tärkeän vierasvoiton Estudiantesista 63-57. Tuukkanen heitti voittajille 15 pistettä ja kirjautti saman verran levypalloja. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Tuukkanen ja kumppanit iskivät Estudiantesille luun kurkkuun jo avausneljänneksellä, jonka he veivät nimiinsä 17-6.  

Extrugasan aloitusviisikossa Tuukkasen tavoin ollut Reetta Piipari pussitti seitsemän pistettä ja poimi kuusi levypalloa. Piiparin iltaa kuitenkin synkensi kymmenen pallonmenetystä. Molemmat suomalaiset urakoivat parketilla reilut 36 minuuttia.  

Tuplatuplat eivät ole Tuukkaselle tällä kaudella vieraita, sillä 189-senttisen suomalaisen ottelukohtaisetkin keskiarvotkin ovat 16,4 pistettä ja 9,4 levypalloa. 

Kun Espanjan liigan runkosarja on kääntynyt loppusuoralla, pitää sarjanousija Extrugasa hallussaan sijaa viisi. Joukkue on voittanut 22 ottelustaan 13.  

Niina Laaksosen Gran Canaria on sarjataulukossa kymmenentenä voittosaldollaan 10-12. Tuoreimmalla liigakierroksella se joutui myöntämään kotikentällään Santa Eulalian paremmakseen pistein 60-64. Laaksonen pelasi ottelussa kahdeksan minuuttia tehden yhden korin ja poimien kaksi levypalloa. 

Ruotsin kärkipelissä 1850 katsojaa 

Sarjaporrasta alempana Espanjan kakkosliigassa Siiri Nuutisen ja Susanna Rinnan Jovent Palma oli voitokas B-lohkon ottelussaan kukistettuaan Irlandesasin vieraissa 70-56. Nuutinen kokosi 25 peliminuutissaan 11 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Rinnan tehot olivat neljä pistettä ja kolme koriin johtanutta syöttöä 16 minuutissa.  

A-lohkossa Mari Puustinen nosti kuusi pistettä, vei kolme levypalloa ja pelasi 27 minuuttia, kun hänen edustamansa Badajoz voitti Garbaprom Bembibren 67-52.  

Michaela Mouan kroatialaisjoukkue Gospic valmistautuu Adriatic-liigan lopputurnaukseen, joka pelataan Sofiassa tulevana viikonloppuna. Runkosarjassa kakkoseksi tullut Gospic kohtaa Final Four –turnauksen välierässä kotijoukkue Sofian TsSKA:n. Joukkue on saanut hyvää harjoitusta, kun se hyppäsi maansa mestaruustaistoon mukaan suoraan jatkosarjavaiheeseen. Gospic on hoitanut nimiinsä molemmat pelaamansa jatkosarjapelit voittamalla ensin vieraissa Studenac Omisin niukasti 76-75 ja sitten kotonaan Medvescakin 84-66. Polvivaivoista alkuvuoden kärsinyt Moua ei saanut peleistä pistemerkintöjä. 

Ruotsin liigassa Fia Ohtosen Solna kärsi runkosarjan päätöskierroksen spektaakkelissa Luulajalle vieraissa 78-80. Peräti 1850 katsojan edessä pelatun ottelun panokset olivat kovat, kun Luulaja varmisti voitollaan runkosarjan ykkössijan. Läpi kauden sarjan kärkikaksikkoon kuulunut Solna putosi tappionsa vuoksi runkosarjassa kolmanneksi. Se kohtaa puolivälierissä Jämtlandin. Ohtonen pelasi Luulaja-ottelussa 33 minuuttia, teki kahdeksan pistettä ja poimi kolme levypalloa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 14:18 Suomalaiset ulkomailla

Miikka Muurinen debytoi pirteästi Petteri Koposen alaisuudessa nuorten Euroliigassa

Petteri Koposen valmentama Next Generation -kutsujoukkue sijoittui Dubain turnauksessa kolmanneksi. Joukkueen riveissä pelasi täksi kaudeksi Yhdysvaltain high school -kentille Sunrise Christianiin siirtynyt Miikka Muurinen.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

25.3.2024 10:43 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon runkosarjan ykköseksi

Viron ja Latvian yhteisliigassa saatiin runkosarja paketoitua ja Severi Kaukiaisen Kalev/Cramo lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana. Alexander Madsen pääsi juhlimaan tärkeitä pisteitä Espanjassa ja Perttu Blomgren heitti joukkueensa ABA2:n pudotuspeleihin.

25.3.2024 09:22 Suomalaiset ulkomailla

Osku Heinonen Islannista Italiaan loppukaudeksi

Heinosen uusi seura on Italian Serie A2 -sarjassa pelaava San Giobbe Chiusi.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia