Korpivaaran Seton Hall selvitti NIT-avausottelunsa

16.3.2007 Heta Korpivaara pussitti Seton Hallin korkeimman pistemäärän johdattaessaan joukkonsa 60-39-voittoon Dartmouthista NIT-kutsuturnauksen avausottelussa. Suomalainen heitti 14 pistettä. Riikka Terävän Oakland ja Minna Stenin Long Island karsiutuivat turnauksen ensimmäisellä kierroksella.

NIT-turnaus järjestetään yliopistokoripalloilun NCAA-mestaruusturnauksen ulkopuolelle jääneiden joukkueiden parhaimmistolle. Tänä vuonna NCAA I divisioonan kaikki 31 konferenssia ovat ensimmäistä kertaa edustettuina. Kaikkiaan NIT-turnaukseen kutsuttiin tänä vuonna 48 joukkuetta. Peliformaatti on NCAA-turnauksesta tuttu: vain voittajat jatkavat, kunnes mestari on selvillä. 

Seton Hall puolusti mehut Dartmouthista jo ensimmäisellä puoliajalla, jolla vierailijat pystyivät tekemään ainoastaan 11 pistettä. 

Viimeistä kauttaan Seton Hallin yliopistossa pelaava Korpivaara pelasi 33 minuuttia upottaen yhdeksästä pelitilanneheitostaan viisi. Pisteitä maajoukkuelaituri kokosi 14, jonka lisäksi Korpivaara haki kuusi levypalloa ja jakoi kolme koriin johtanutta syöttöä.  

NIT-turnauksen toisella kierroksella Seton Hall kohtaa Hofstran. Ottelu pelataan lauantaina. 

Terävän ja Stenin kausille päätös 

Pelintekijä Riikka Terävän edustama Oakland kärsi 56-65-kotitappion NIT-turnauksen ensimmäisen kierroksen ottelussa Kentuckylle. Samoin kävi Minna Stenin Long Islandille, joka taipui 79-91-lukemin Ionalle.  

Terävä pelasi hyvän ottelun Kentuckya vastaan kirjauttaen tililleen 26 minuutissa yhdeksän pistettä, neljä levypalloa ja kolme koriin johtanutta syöttöä. Suomalainen onnistui heitoissaan tarkkuudella 4/6.  

Oaklandin kausi päättyi tappioon, jonka myötä joukkueen voittosuhteeksi kaudesta muotoutui 19-13. Toisen kautensa pelannut Terävä esiintyi kauden aikana 29 ottelussa ja oli aloitusviisikossa yhtä monta kertaa. Keskiarvoikseen 167-senttinen KaPo-kasvatti tehtaili 26,8 minuutissa 4,6 pistettä, 3,6 levypalloa, 3,2 syöttöä ja 1,2 riistoa.  

Minna Sten oli niin ikään mukavassa vireessä, kun Long Island otti mittaa Ionasta. Sten nosteli 19 minuutissa kahdeksan pistettä ja kaapi kolme levypalloa, mutta sai harmikseen virhetilinsä täyteen. 187-senttinen Sten onnistui neljällä pelitilanneheitollaan kolmesti ja upotti molemmat vapaaheittoyrityksensä.  

Long Islandin kauden voittosaldo jäi tappion myötä 22:een, kun häviöitä kirjattiin vain yhdeksän. Voittojen määrä on Long Islandin naisjoukkueen ennätys. Sten pääsi tulokaskaudellaan tositoimiin kaikkiaan 22 ottelussa, joissa keskiarvoiksi syntyi 3,7 pistettä, 1,3 levypalloa 7,6 minuutissa. Heittokäsi Stenillä oli kunnossa, sillä kakkosten onnistumisprosentiksi kirjattiin 54,8 (17/31), kolmosten peräti 56,5 (13/23) ja vapaaheittojen täydellinen sata (9/9).



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

15.4.2024 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin takamiehet tehokkaina

Susijengin takamiehet osoittivat heittotaitojaan viikonlopun otteluissa. Sasu Salin kiitti vastuusta tehokkaasti auttaessaan Teneriffan voittoon Espanjassa, Ilari Seppälä paukutti 21 pistettä Ranskassa ja Ville Tahvanainen saman määrän Islannissa. Myös Aatu Kivimäki ylsi kaksinumeroisiin.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

Näytä lisää vastaavia