Norja nipisti voiton universiadijoukkueesta

5.8.2011 Eilen murskalukemin Suomen miesten universiadijoukkueelle hävinnyt Norjan miesten maajoukkue hyvitti torstai-illan tapahtumia hakemalla Suomesta perjantaina 77–84 (45–47)-vierasvoiton. Suomi kiri 21 pisteen tappioasemasta vielä viiden pisteen päähän, mutta ei päässyt lähemmäksi.

Michael Pounds jatkoi hyviä otteitaan Suomen universiadijoukkueen paidassa. Kuva: Tytti Nuoramo.

Norja saapui perjantain otteluun selvästi torstai-iltaa kovemmalla intensiteetillä ja huolellisuudella. Avauspuolisko edettiin tasaiseen tahtiin, mutta kolmannella jaksolla yhdeksällä pelaajalla pelannut Suomi alkoi hiljalleen taipua. Norja vei kolmannen jakson 23–10 ja johti parhaimmillaan 21 pisteellä päätösjakson alussa.

 

Viimeisillä minuuteilla Suomi pääsi kuitenkin joukkuepuolustuksensa ansiosta peliin mukaan ja pääsi päätösminuutin alussa viiden pisteen tappioasemassa vapaaheittoviivalle. Suomen vapaaheitot menivät kuitenkin ohi, ja Norja pääsi varmistamaan voittonsa toisessa päässä.

 

– Norja sisuuntui selvästi eilisestä, kun meitä vaivasi hyvänolontunne. Emme päässeet lähellekään eilisen tasolle, myönsi universiadijoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara.

 

- Positiivista tässä ottelussa oli se, että 21 pisteen tappioasemassakin uskoimme omaan tekemiseemme ja nousimme vielä pelaamaan voitosta. Tämä on hyvä muistutus meille universiadien kannalta.

 

Suomen tehokkain oli KTP:n Michael Pounds (20/2), joka johti joukkueen peliä mallikkaasti ja päätti omat ratkaisunsa korisukkiin hyvin tarkkuuksin. Suomen kokoonpanosta puuttuivat Petri Heinonen, Antto Nikkarinen ja Antti Kanervo, joiden odotetaan palaavan joukkueen harjoitusvahvuuteen hyvissä ajoin ennen 12.–23. elokuuta Kiinassa järjestettäviä universiadeja.

 

 

Suomi (universiadijoukkue) – Norja (miesten maajoukkue) 77–84 (16–17, 45–47, 57–70), harjoitusottelu, Vantaa 5.8.2011

 

Suomi: Michael Pounds 20/2, Matti Nuutinen 10/6, Roope Ahonen 9/4/3 syöttöä, Cedric Latimer 9/1, Jesse Niemi 8/3, Juho Nenonen 8/2, Matias Ojala 6/3, Carl Lindbom 5/3, Samuli Vanttaja 2/2.

Asiat

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

10.6.2026 08:45 Susiladies

Naisten EM-kotikisoihin 2027 haetaan tapahtumalähettiläitä

Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.

9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

Näytä lisää vastaavia