Tuukka Kotilla ja kumppaneilla hurja loppurutistus

26.3.2007 Suomen maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann seurasi katsomosta suojattinsa Tuukka Kotin otteita, kun tämän edustama Castelletto Ticino otti Italian kakkosliigassa tylyn 82-58-voiton Novarasta. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Castelletto pelasi erinomaisesti viimeisen varttitunnin. Novara nousi kolmannen jakson alussa tasatilanteeseen 40-40. Sen jälkeen kotijoukkue salli vierailleen enää 18 pistettä, mutta latoi itse 42 pistettä. Novara teki viimeisen kymmenminuuttisen aikana vain yhdeksän pistettä.

204-senttinen Kotti pelasi maajoukkuevalmentajan silmien alla hyvin. Hänen tililleen kirjattiin 33 peliminuutissa 11 pistettä, seitsemän levypalloa ja kaksi torjuntaa.

- Tuukka on selvästi päässyt loukkaantumisensa jälkeen takaisin kuntoon, vaikkei olekaan vielä 100-prosenttisessa iskussa, eikä niin hyvässä kunnossa kuin viimeisissä maaotteluissa syksyllä, Dettmann kertoi viitaten alkutalven polvivammaan, joka piti Kotin poissa parketeilta puolentoista kuukauden ajan.

- Mielestäni Tuukka ja (ruotsalainen) Mats Levin ovat joukkueen parhaat pelaajat. Tuukka pelaa nelospaikalla, ja hyötyy hyvästä liikkuvuudestaan. Rooliin kuuluu nopeiden päättäminen ja aktiivinen levypallopelaaminen. Puolustuksessa Ticino vaihtaa paljon ja Tuukalle tulee paljon "mismatcheja", mutta hyvien jalkojensa vuoksi hänellä ei ole tilanteessa hätää, analysoi Dettmann.

188-senttinen Levin johti Ticinon hyökkäystä upottamalla Novara-ottelussa 20 pistettä.

Rannikko syötteli Zagrebin nurin

Teemu Rannikko paranteli viime viikon saamaansa "puujalkaa", mutta oli jo tositoimissa Olimpija Ljubljanan pelatessa viimeisen pelinsä Adriatic-liigassa. Pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Ljubljana nujersi vieraissa Zagrebin lukemin 82-72.

Rannikko heitti ottelussa 12 pistettä ja vapautti joukkuekaverin korintekoon peräti kahdeksan kertaa. Peliminuutteja suomalaispelintekijälle kertyi reilut 36.

Teemu Rannikko pelasi Adriatic-liigassa kaikkiaan 23 ottelua. Hän oli runkosarjan kuudenneksi paras korintekijä 15,6 pisteen keskiarvollaan. Syöttötilastossa Rannikko sijoittui neljänneksi (3,8) ja oli tehoindeksillä mitattuna sarjan kolmanneksi tehokkain pelaaja. Rannikko pelasi kevätkaudella seitsemän ottelun putken, jonka aikana hän säkitti peräti 25,9 pistettä peliä kohden.

Ljubljana kokosi Adriatic-liigan voittosuhteekseen 13-13 ja oli ex-Jugoslavian alueen yhteisessä 14 joukkueen sarjassa yhdeksäs. Jatkossa joukkue keskittyy Slovenian liigaan.

Möttölän Zalgiris jatkosarjan ykkönen

Hanno Möttölän edustama liettualaisjoukkue Zalgiris Kaunas kahmaisi nimiinsä Baltian liigan jatkosarjan ykköspaikan. Sinetin asialle Kaunas löi kaatamalla jatkosarjan päätöspelissään latvialaisen Ventspilsin 92-78. Zalgiris voitti jatkosarjan kymmenestä ottelusta yhdeksän.

Kaunas pelaa huhtikuun 20.-21. päivinä Riikassa järjestettävässä Final Four -lopputurnauksessa Baltian liigan mestaruudesta. Sen kanssa Final Four –lopputurnaukseen tulee jatkosarjan perusteella arkkivihollinen Lietuvos Rytas. Kaksi muuta Final Four –paikkaa ratkaistaan pudotuspeleissä, jotka käynnistyvät 29.3. 

Möttölä pelasi Ventspils-ottelussa 20 minuuttia. Hän onnistui mukavasti, sillä tilastoriville kertyi merkinnät kahdeksasta levypallosta, kuudesta pisteestä, kolmesta koriin johtaneesta syötöstä ja yhdestä torjunnasta. Levypallomäärä on Möttölälle kauden suurin Baltian liigassa.

Mitteldeutscherin teoreettisetkin mahdollisuudet menivät

Suomalaiskaksikon Ari Tammivaara-Anton Mirolybov valmentaman ja Juha Stenin edustaman Mitteldeutscherin haaveet noususta Saksan Bundesliigaan murenivat lopullisesti viikonvaihteessa.

Joukkueella oli ohuenohut oljenkorsi, kun sen olisi pitänyt voittaa jäljellä olleet kuusi ottelua ja sarjakärki Göttingenin hävitä omansa. Göttingen osoitti kuitenkin olevansa sarjan paras joukkue ja ansaitsevansa sarjanousun kukistamalla Mitteldeutscherin kotonaan 82-70.

Mitteldeutscher tulee sijoittumaan Saksan kakkosliigan pohjoislohkossa hienosti toiseksi, mutta raa’an peliformaatin vuoksi se on laiha lohtu. Vain sarjan voittajalle on luvassa palkinto eli nousu maan pääsarjaan.

Vastikään kädenmurtuman jäljiltä pelikuntoon päässyt Sten pelasi Göttingeniä vastaan 13 minuuttia, teki kahdeksan pistettä ja napsi neljä levypalloa.

Tshekin liigakierros ei tarjonnut mitään uutta. Antti Nikkilän Nymburk jyrää ja ottaa voiton toisensa perään. Viikko sitten Tshekin cupin voittanut kukisti tällä erää Ostravan 97-71-loppuluvuin. Voitto oli Nymburkille liigassa 22. peräkkäinen. Nikkilä jäi Ostrava-pelissä tehomerkinnöittä.

Gordon Herbertin luotsaama Pau-Orthez selvitti tiensä Ranskan cupissa neljännesvälieriin kukistamalla Orleansin 95-71. Euroliigassa Paun taival päättyi 73-95-vierastappioon espanjalaiselle Tau Vitorialle. Pau kirjautti 16 parhaan jatkosarjassa voittosuhteekseen 1-5 jääden puolivälierien ulkopuolelle.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

15.4.2024 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin takamiehet tehokkaina

Susijengin takamiehet osoittivat heittotaitojaan viikonlopun otteluissa. Sasu Salin kiitti vastuusta tehokkaasti auttaessaan Teneriffan voittoon Espanjassa, Ilari Seppälä paukutti 21 pistettä Ranskassa ja Ville Tahvanainen saman määrän Islannissa. Myös Aatu Kivimäki ylsi kaksinumeroisiin.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

Näytä lisää vastaavia