Muurinen palaa Hongan pelaavaan kokoonpanoon

29.3.2007 Maajoukkuemies Kimmo Muurinen palaa kolmen ottelun tauon jälkeen joukkueensa pelaavaan kokoonpanoon, kun Espoon Honka kohtaa perjantaina Korisliigan toisella puolivälieräkierroksella Tarmon Porvoossa.

Muurinen oli nivusvamman vuoksi sivussa Hongan kahdesta viimeisestä runkosarjan ottelusta, sekä tiistaina Tapiolassa pelatusta voitokkaasta puolivälieräavauksesta, jossa espoolaisjoukkue kukisti porvoolaisvieraansa niukasti pisteellä numeroin 77-76. 

- Olisin ollut jo tiistainakin pelikunnossa, mutta päätimme välttää riskin ja pysyin vielä penkillä. Helppoa se ei tosiaankaan ollut, kertoi Muurinen. 

Nivusvamma on nyt jo onneksi taaksejäänyttä elämää ja pelihalut todellakin korkealla, vakuuttaa 26-vuotias ja 202-senttinen laitahyökkääjä. 

Honka on peitonnut Porvoon kauden kaikissa viidessä keskinäisissä kohtaamisissaan. Tosin viimeisin ja samalla se tärkein voitto oli todellakin työn ja tuskan takana. Tim Kisner vapautti Hongan piinasta vasta 0,8 sekuntia ennen loppua onnistuneen vapaaheiton muodossa. 

- Jos tilanne oli tukala kentällä, niin voin vakuuttaa, että tunne oli vastaava penkilläkin. Meidän pitää panostaa perjantain ottelussa erityisesti puolustuslevypalloihin, joissa olimme vielä tiistaina surkeita, korostaa Muurinen. 

Tarmo repi tahdolla ja oikea-aikaisuudella ensimmäisessä pudotuspelissä peräti 20 hyökkäyslevypalloa, mikä oli ratkaista koko ottelun porvoolaisten eduksi. 

Kamisen Tarmolla on nyt henki päällä 

Porvoon Tarmon valmentaja Tomi Kaminen oli tappiosta huolimatta erittäin tyytyväinen joukkueensa esitykseen Espoossa. Kaminen piti Tarmoa tavallaan jopa ottelun moraalisena voittajana. 

- Lähdemme jatkamaan perjantaina hyviä otteitamme. Joukkueen itseluottamus on noussut ja meillä on nyt aika kova henki päällä. 

- Lisäksi olemme pelanneet tällä kaudella vähän paremmin kotikentällämme. Siinäkin mielessä olin jopa yllättynyt suorituksestamme Mankkaalla, heittää Kaminen. 

Samalla Kaminen heittää, kuten playoff-tapoihin kuuluu, myös paineet Hongan harteille. 

- Meidän on helppo tulla ilman paineita perjantain peliin. Moni veikkasi, että tämä ottelusarja päättyy Hongalle suoraan 3-0, mutta uskon, että se jatkuu pitempään. Meillä ei ole mitään hävittävää.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

Asiat

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

Näytä lisää vastaavia