Extrugasa parempi "suomalaiskohtaamisessa"

2.4.2007 Espanjan pääsarjassa pelataan runkosarjan viimeisiä otteluita. Viikonlopun kierroksella Taru Tuukkasen ja Reetta Piiparin edustama Extrugasa voitti Niina Laaksosen Gran Canarian kotonaan lukemin 75-61. Maan kakkosliigassa ”suomalaisjoukkueet” olivat myös voitokkaita.

Extrugasa repäisi jo ottelun avauspuoliajalla 47-34-johtoaseman. Gran Canaria ei pystynyt uhkaamaan leveämmällä materiaalilla onnistunutta kotijoukkuetta ottelun päättyessä Extrugasan voittoon luvuin 75-61.  

Voitto oli Extrugasalle tärkeä, sillä sen avulla joukkue varmisti paikan ensi vuonna pelattavaan FIBA Eurocupiin. Extrugasan paikka Espanjan liigan pudotuspeleihin varmistui jo viime kierroksella.

Extrugasa peluutti tasaisesti kaikkia pelaajiaan peräti viiden pelaajan noustessa kaksinumeroisiin pistelukemiin. Tuukkanen hoiti osuutensa hyvin heittäen kymmenen pistettä ja hakien kuusi levypalloa pelaamassaan 36 minuutissa.  

Maajoukkueen pelintekijä ja jälleen Extrugasan aloitukseen noussut Reetta Piipari heitti kahdeksan pistettä ja otti levypallon. Peliaikaa suomalaiselle kirjattiin 25 minuuttia.  

Gran Canarian Niina Laaksonen sai vastuuta myös 25 minuutin edestä. Suomalaissentteri nosti Gran Canarialle yhden korin ja haki kolme levypalloa. Tappion myötä Gran Canarialla on enää teoreettiset mahdollisuudet päästä pudotuspeleihin.  

Espanjan liigan ”suomalaisottelussa” olivat sinivalkoiset värit esillä näkyvästi, sillä yksi katsomon osa oli kokonaan suomalaiskannustajien täyttämä. Ottelua oli seuraamassa Karhun Poikien vuonna 1993 syntyneiden tyttöjen joukkue, joka osallistui Extrugasan järjestämään junioriturnaukseen. Tytöt sekä mukana olleet vanhemmat olivat suurella joukolla kannustamassa maajoukkuepelureita Suomen lippujen kera.  

Badajoz nousukarsintoihin 

Espanjan kakkosliigassa A-lohkossa pelaavan Mari Puustisen Badajoz on varmistanut nousukarsintapaikkansa. Nousukarsinnat pelataan 11.-15.4.  

Viime ottelussa Badajoz kaatoi helposti vieraskentällä Majadahondan lukemin 66-47. Lievistä loukkaantumisista kärsinyt Puustinen pelasi vain 15 minuuttia heittäen kolme pistettä ja napaten saman verran levypalloja.  

Puustisella on menossa neljäs kausi Espanjan kakkosliigassa. 29 vuotta täyttävä kotkalainen on ilmoittanut tämän kauden olevan viimeinen Espanjassa. Paluu Suomen parketeille on pelintekijän suunnitelmissa nyt ensimmäisenä vaihtoehtona.   

Espoo Teamissa viime kaudella esiintynyt, loppukaudeksi Espanjaan siirtynyt Pauliina Oksanen heitti neljä pistettä ja haki kaksi levypalloa takapelaajan edustaman Fundal Alcobendasin voittaessa Caceresin lukemin 86-80. Peliaikaa Oksanen sai 16 minuuttia.  

B-lohkossa Siiri Nuutisen ja Susanna Rinnan edustama Jovent Palma voitti kotonaan Augimar Vinarosin luvuin 65-61. Rinta pussitti kahdeksan pistettä ja otti levypallon pelaamassaan 25 minuuutissa. Nuutiselle kirjattiin kuusi pistettä ja levypalloa 30 minuutissa.  

Ohtosen kausi päätökseen Ruotsissa 

Fia Ohtosen kausi Ruotsissa päättyi välieriin. Ohtosen edustama Solna Vikings hävisi välierissä 08 Stockholmille suoraan otteluvoitoin 3-0. Loppuottelussa tukholmalaisia vastaan astelee Luulaja, joka löi Telgen suoraan kolmessa ottelussa. 

Yli sata nuorten maaottelua Suomi-paidassa pelannut Ohtonen pelasi runkosarjassa Solnan 21 ottelussa. Keskiarvoikseen 19-vuotias Ohtonen tehtaili 6,0 pistettä, 2,3 levypalloa, 2,2 syöttöä ja 1,3 riistoa. Peliaikaa hän sai 23 minuuttia ottelua kohden. 

Michaela Mouan edustama Gospic jatkaa vahvoja otteitaan Kroatian pääsarjassa,johon se tuli mukaan jatkosarjavaiheessa. Viime ottelussa Gospic kaatoi vieraskentällä Plamen Požegan lukemin 103-51.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/
 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

15.4.2024 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin takamiehet tehokkaina

Susijengin takamiehet osoittivat heittotaitojaan viikonlopun otteluissa. Sasu Salin kiitti vastuusta tehokkaasti auttaessaan Teneriffan voittoon Espanjassa, Ilari Seppälä paukutti 21 pistettä Ranskassa ja Ville Tahvanainen saman määrän Islannissa. Myös Aatu Kivimäki ylsi kaksinumeroisiin.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

Näytä lisää vastaavia