Salminen ei jatka ToPon peräsimessä

9.4.2007 Kaksi kautta ToPon Korisliiga-joukkuetta käskyttänyt Pekka Salminen ei jatka helsinkiläisjoukkueen peräsimessä kaudella 2007-08. ToPon ja Salmisen kaksivuotinen sopimus päättyi kevääseen 2007 ja jatkossa ToPon peräsimestä löytyy uusi mies.

Pekka Salminen astui ToPon valmentajaksi liiganousun jälkeen. Ensimmäisellä kaudella ToPo oli kuudes ja kuluneella kaudella joukkue sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Salmisen runkosarjan voittosuhteeksi kahdelta ToPo-kaudelta jää 51-37.

- ToPon ja helsinkiläisen koriksen uudessa nousussa mukanaolo on ollut hienoa aikaa. ToPosta on jäänyt paljon upeita muistoja ja uusia ystäviä. Nyt on aika ottaa lyhyt aikalisä ja astua uusiin haasteisiin, kertoi Salminen.

Kesän Salminen viettää maajoukkueiden parissa. Salminen on 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen päävalmentaja ja miesten maajoukkueen apuvalmentaja.

ToPon manageri Aleksi Valavuori ennustaa uuden päävalmentajan nimen olevan selvillä hyvinkin pian. Valavuoren mukaan myös joukkueen kasaaminen on kovassa vauhdissa.

- Tiedotamme uudesta ’koutsista’ heti, kun nimi on paperissa. Samoin joukkueesta, johon on luvassa uusia ja mielenkiintoisia nimiä. Joukkueessa tapahtuu iso remontti.

- Pekalle suuri kiitos hänen työstään ToPon eteen. Hänen panoksensa näkyy ToPossa vielä pitkään.

ToPon tie nousi pystyyn tämän kevään pudotuspelien puolivälierissä, kun Namika Lahti oli vahvempi voitoin 3-1.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia