Portugali saapui Helsinkiin toivoa täynnä

14.8.2011 Miesten EM-karsinnoissa on maanantaina aistittavissa hienoista ratkaisun makua, kun karsintalohkon tappiottomat joukkueet Suomi ja Portugali iskevät yhteen Helsingin Jäähallilla klo 19:00 alkavassa ottelussa. Karsintojen avausottelussa Unkarin yllättänyt Portugali uskoo jatkavansa voittoputkeaan myös Helsingissä.

Petteri Koposen tähdittämä Suomi janoaa lisävoittoja, mutta niin tekee Portugalikin.

Paulo Cunhan Portugali on kokenut ja vaarallinen.

Suomen Unkari-voitto ei hetkauttanut Portugalia. Kuvassa Unkari-ottelun voittokorin nostanut Gerald Lee Jr.

Suomi keskittyy omaan tekemiseensä, myös Portugalia vastaan. Kuvassa Suomen Sasu Salin.

Päävalmentaja Henrik Dettmann iloitsee siitä, että Suomi nousi Unkarissa tukalasta paikasta voittoon. Kuvassa Suomen Shawn Huff.

Helsingin Jäähallissa pallo heitetään ilmaan maanantaina klo 19. Kuvassa heittohommissa Suomen Teemu Rannikko. Kuvat: Ville Vuorinen.

Portugalin lähtökohdat EM-karsintojen alla eivät olleen parhaat mahdolliset. Joukkue on pelannut viime vuodet alavireisesti ja kärsi lukuisista loukkaantumisista maajoukkueen yhteisharjoituskauden alussa.

Veteraanivalmentaja Mario Palman luotsaama, kokenut joukkue aloitti kuitenkin kesän kampanjansa myrskyvaroituksella voittamalla kaikki valmistavat maaottelunsa, ja viime tiistaina joukkue osoitti iskukykynsä myös kovassa paikassa. Palman suojatit nitistivät Unkarin kotonaan Coimbrassa 71–66 (31–31) tiukan joukkuepuolustuksen ja hyvän kaukoheittopelin turvin.

 

– Tiistainen oli äärimmäisen tärkeä voitto meille, kertoo Unkaria 11 pisteellä ja yhdeksällä pisteellä kurittanut 33-vuotias laitahyökkääjä Carlos Andrade FIBA Euroopan haastattelussa.

 

– Karsintojen avaaminen voitolla oli elintärkeää taistelumoraalillemme ja lähtöpiste matkalla kohti EM-kisoja.

 

Andraden mukaan Portugali onnistui Unkari-ottelussa erityisesti Unkarin takapelaajien Adam Hangan ja Akos Horvathin puolustamisessa.

 

Joukkuepuolustuksen ohella Andrade pitää ryhmänsä kansainvälistä kokemusta merkittävänä tekijänä EM-kisapaikkaa tavoitellessa: merkittävä osa nykyjoukkueen runkopelaajista edusti Portugalia vuoden 2007 EM-lopputurnauksessa Espanjassa. Eräs Portugalin syömähampaista on joukkueen 205-senttinen kapteeni Miguel Miranda, joka rankaisi Unkaria 18 pisteellä.

 

– Miguel on hyvin älykäs pelaaja. Hän heittää hyvin kaukaa, on monipuolinen ja lukee peliä erinomaisesti. Näiden ominaisuuksien myötä useimpien hänen kokoistensa pelaajien on vaikea pysäyttää häntä.

 

Seuraavat kaksi otteluaan Portugali pelaa vieraissa. Maanantaisen Suomi-ottelun jälkeen Portugali matkustaa torstaiksi Unkarin Szolnokiin kohtaamaan selkä seinää vasten taistelevan kotijoukkueen.

 

– Tulevat kaksi peliä tulevat olemaan meille vaikeita, mutta vieraissa pelaaminen ei tarkoita samaa kuin häviäminen. Me pystymme voittamaan tulevat ottelut.

”Usko tekemiseemme on vahva” 

Unkari-Suomi-ottelun lopputulos ei tullut suurena yllätyksenä Portugalille. Joukkueen apuvalmentaja Mario Gomes kertoo Portugalin koripalloliiton verkkosivuilla, että Suomen voittoon päättyneen ottelun tapahtumat eivät vaikuttaneet joukkueen pelisuunnitelmaan.

 

– Suomen voitto oli odotettavissa, aivan kuten Unkarinkin voitto olisi ollut. Meidän kannaltamme on toisarvoista keskittyä muiden joukkueiden otteluiden lopputuloksiin. Päämäärämme on aina voittaa seuraava ottelu, kuka tahansa tuleekin vastaan, Gomes painottaa.

 

Gomes kertoo Portugalin saapuneen Helsinkiin hyvin valmistautuneena.

 

– Meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa Suomi Helsingissä, kunhan maltamme puolustaa huolella ja pitää pintamme levypallopelissä, arvioi Gomes.

 

– Uskomme tekemiseemme on vahva. Lähdemme maanantain otteluun voittamaan.

 

Kahden pelatun EM-karsintakierroksen jälkeen Suomi ja Portugali ovat hakeneet kumpikin yhden voiton. Unkari on hävinnyt molemmat pelaamansa ottelut.

”Sen verran ruotsalaisia oltiin”

Suomi otti sunnuntaina tuntumaa Helsingin Jäähallin upouuteen siirtoparkettiin hyvin samanlaisin aatoksin kuin portugalilaisetkin. Oma tekeminen on kaiken keskiössä.

 

- Meillä on EM-karsinnoissa vastassa kaksi täysin erilaista joukkuetta. Siinä missä Unkari on nuori ja aggressiivinen on Portugali kokenut ja viisas. Euroopassa koripalloa pelataan 50 maassa ja jos  aina lähtisimme muokkaamaan omaa peliämme vastustajan mukaan, ei siitä mitään tulisi, totesi Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann.

 

Huikean jännitysnäytelmän päätteeksi Unkarista haettu vierasvoitto oli omiaan nostamaan Suomen itseluottamusta.

 

- Tapa, jolla voiton lopulta otimme oli hieno osoitus joukkueen kyvyistä. Menetimme johtoaseman vieraskentällä ja vastustajan pelatessa hurmoksessa. Moni olisi luovuttanut kyseisessä tilanteessa. Olimme kuitenkin sen verran ruotsalaisia, että käänsimme pelin eduksemme, Dettmann virnuili viitaten länsinaapurin ”hannuhanhimaiseen” maineeseen.

 

Voitto Portugalista tietäisi Suomelle suurta harppausta kohti elokuun viimeisenä päivänä Liettuassa käynnistyviä EM-kisoja. Suomen pelaajien katseet eivät kuitenkaan vielä harhaile EM-koreille, vaan ovat tiukasti kiinni Portugalissa ja sen kaatamisessa.

 

- Peli kerrallaan tässä mennään ja kaikki keskittyminen on nyt maanantain Portugali-pelissä. Avain on pysyä aggressiivisena sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. On hienoa päästä pelaamaan runsaslukuisen kotiyleisön eteen, pohti keskittyneenoloinen Petteri Koponen.

 

Suomen ja Portugalin välinen EM-karsintaottelu alkaa maanantaina klo 19 Helsingin Jäähallissa. Otteluun oli sunnuntaina myyty jo 5500 lippua.

Suomen kokoonpano

#

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seura

4

Koivisto

Mikko

194

18.04.1987

2

Loimaa Bisons

5

Nikkilä

Antti

210

25.08.1978

5

Tampereen Pyrintö

6

Muurinen

Kimmo

202

23.02.1981

3-4

free agent

7

Huff

Shawn

198

05.05.1984

2-3

Forli (ITA)

8

Lee

Gerald jr.

208

23.11.1987

4-5

Prima Veroli (ITA)

9

Haanpää

Samuel

203

03.09.1986

3

Keravnos Strovolou (CYP)

10

Kotti

Tuukka

205

13.03.1981

4-5

Aget Imola (ITA)

11

Koponen

Petteri

194

13.04.1988

1-2

Virtus Bologna (ITA)

12

Iisalo

Tuomas

195

29.07.1982

2

Espoon Honka

13

Möttölä

Hanno

209

09.09.1976

4-5

free agent

14

Virtanen

Petri

183

18.09.1980

1-2

Joensuun Kataja

15

Rannikko

Teemu

189

09.09.1980

1-2

Cimberio Varese (ITA)

22

Mäkäläinen

Vesa

200

03.09.1986

3-4

Kauhajoen Karhu

23

Salin

Sasu

191

11.06.1991

2

Olimpija Ljubljana (SLO)

 

Päävalmentaja: Henrik Dettmann

Valmentaja: Pekka Salminen

Valmentaja: Jukka Toijala

Valmentaja: Jussi Hirvonen

Fysioterapeutti: Seppo Pehkonen

Lääkäri: Aleksi Kallioniemi

Huoltaja: Mikko Pehkonen
Videokoordinaattori: Lassi Tuovi

Joukkueenjohtaja: Mika Mäkelä

Portugalin kokoonpano

#

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seura

5

José

Costa

188

08.12.1973

1

Porto Ferpinta

6

Miguel

Minhava

198

05.11.1983

2

Benfica Lisboa

7

Paulo

Cunha

200

01.08.1980

4

Vitoria SC

8

Cláudio

Fonseca

206

22.01.1989

5

Vitoria SC

9

Filipe

da Silva

193

30.11.1979

1

Evreux (FRA)

10

Carlos

Andrade

198

27.04.1978

4

Porto Ferpinta

11

Fernando

Sousa

192

07.12.1981

2

Coimbra

12

Elvis

Évora

205

04.02.1978

5

Benfica Lisboa

13

Nuno

Cortez

205

17.11.1982

4

Ovarense

14

Miguel

Miranda

205

09.10.1978

5

Porto Ferpinta

15

João

Santos

204

15.06.1979

4

Porto Ferpinta

20

José

Silva

194

16.04.1989

3

Barreirense

22

Marco

Goncalves

206

22.04.1984

5

Ginasio

24

Tomás

Barroso

180

02.11.1990

1

Benfica Lisboa

Päävalmentaja

Mário Palma

Valmentaja

Mário Gomes

Valmentaja

Ivan Kostourkov

Fyysinen valmentaja

Rui Fuste

Manageri

José Alberto

Huoltaja

José Franca

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia