Honka karistaa finaaleissa Lahden herhiläisiä iholtaan

20.4.2007 Espoon Honka ja Namika Lahti käynnistävät Korisliigan fyysisen finaalisarjan lauantaina Tapiolan Urheiluhallissa. Pantteri-patsaan metsästyksen juoni on selvillä jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä ylösheittoa: Namika Lahti pyrkii horjuttamaan Hongan tasapainoa tunnetusti aggressiivisella puolustuksella.

Erityinen paine kohdistuu Hongan taitaviin pelintekijöihin Petteri Koposeen ja Tim Kisneriin, joiden kimppuun Lahden valmentaja Lars Ekström usuttaa ärhäkät “terrierinsä” Ilkka Vuoren ja Tim Bograkosin. 

- Lahti pelaa juuri niillä rajoilla, jotka tuomarit sallivat. Se on hyvän joukkueen merkki, toteaa Hongan kolme kertaa Suomen mestariksi luotsannut Mihailo Pavicevic. 

Finaaleiden arvokkaan kotiedun omaava Honka kuittasi runkosarjan kohtaamiset nimiinsä 3-1. Niistä ensimmäinen ratkesi Hongan hyväksi Lahdessa vasta jatkoajalla. Kaikki ennusmerkit viittaavat tasaiseen vääntöön kirkkaimmista mitaleista. 

- Lahti on joukkueena erittäin hankala vastustaja, jota vastaan on tavallaan myös vaikea valmistautua. Meidän on keskityttävä finaaleissakin ensisijaisesti omaan tekemiseen, korostaa Pavicevic. 

Cummings vs. Mäkäläinen 

Finaalisarjan yhden mielenkiintoisimmista taistelupareista muodostaa Namika Lahden kapteeni Ville Mäkäläinen ja hurjaan kevätvireeseen kohonnut Hongan Monte Cummings. Molemmat pistävät peliin kaikkensa ja vähän enemmänkin voittaakseen mestaruuden. 

- Hävisimme Lahdessa pelatessani finaalit Kouvoille. Tiedän miltä hopea maistuu ja en halua kokea sitä enää uudelleen. Minulle kelpaa vain ja ainoastaan mestaruus. Haluan esitellä kesälomallani ylpeänä ystävilleni SM-kultamitalia, julistaa Hongan kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen solminut Cummings silmät säihkyen. 

- Monte on kaikin puolin mukava mies, mutta senttiäkään ei tulla hänelle periksi antamaan, vastaa Mäkäläinen samalla mitalla takaisin.

Mäkäläinen tietää tarkalleen, että Honkaa vastaan koko joukkueen liikkuvan puolustuksen on toimittava saumattomasti. Yksikin herpaantuminen ja Honka iskee välittömästi nopealla hyökkäyksellä näyttävästi takaisin. Sen sai viimeksi kokea kipeästi KTP viidennessä ja ratkaisevassa välieräottelussa. 

- Tulossa on hyökkäyksen ja puolustuksen kohtaaminen. Honka on materiaaliltaan erittäin laaja. Sitä vastaan ei riitä, että pysäyttää yksi tai kaksi pelaajaa, vaan taustalta voi nousta neljä seuraavaa, jotka mättävät sen 20 pistettä. 

”Tunteet pinnassa” 

Finaaleiden mielenkiintoinen taistelu viritetään äärimmilleen myös kolmen pisteen heittokaaren takana, jossa molemmilla joukkueilla on esittää kokenutta tulivoimaa. 

Hongan kapteeni Jukka Matinen on tunnetusti tasavallan tarkimpia kolmospyssyjä, mutta Lahdesta aina – ja etenkin pudotuspeleissä – vaarallinen Teemu Laine ja liettualaislinko Augenijus Vaskys pystyvät onnistuessaan vastaamaan samalla mitalla takaisin, jos heille tarjoutuu vapaata heittotilaa. 

- Katsotaan nyt, miten Lahti puolustaa minua. KTP pisti Andre Foremanin vartijakseni ja silloin taas muille avautui tilaa, muistuttaa Matinen, joka on toipunut viidennessä välieräottelussa saamistaan kolhuista.

- Otsassa on edelleen kolme tikkiä, mutta ranne on jälleen kunnossa. Minun puolestani finaalisarja saa alkaa. Kaikki on ok, sanoo Matinen. 

Matinen on tottunut aiemmissa pudotuspeleissä kovaan vääntöön juuri Lahden kanssa. 

- Tässä otteluparissa on varmasti paljon tunteita pinnassa, sillä Lahti pelaa tunnetusti kovalla hengellä ja fiiliksellä. Pidän Lahtea tavallaan eräänlaisena arkkivihollisena.  

Lahti perustaa menestyksensä tiukkaan puolustukseen, jota ei Honkakaan suinkaan unohda. 

- Playoff-pelit voitetaan nimenomaan puolustuksen kautta. Mestaruutta on riskialtista ja arpapeliä lähteä hakemaan liian hanakasti hyökkäyksen kautta. Puolustuksen on oltava hyvää pelistä toiseen, vaikka hyökkäys ehkä välillä vähän ontuisikin, painottaa Matinen. 

Ensimmäinen finaali Honka-Namika Lahti Tapiolan Urheiluhallissa lauantaina klo 13.30. Sunnuntaina pelataan Lahdessa ja tiistaina (24.4.) jälleen Espoossa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Tarvittaessa pelataan lauantaina (28.4.) Lahdessa ja sunnuntaina Espoossa (29.4.).

Lue myös



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia