Honka ei horjunut finaaliavauksessa

21.4.2007 Espoon Honka käynnisti Korisliigan finaalisarjan komeasti kukistamalla Namika Lahden Tapiolan Urheiluhallissa numeroin 90-76 (50-34). Kotiedustaan visusti kiinni pitävä Honka ei ole hävinnyt tänä keväänä ainoatakaan playoff-peliä Tapiolassa.

- Kova voitto. Olen erityisen tyytyväinen puolustukseemme. Vaikka hyökkäyspeliimme jäikin vielä parantamisen varaa, niin se oli hyvä asia, että pystyimme tekemään pisteitä leveällä rintamalla, totesi Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.

Pavicevic sai olla tyytyväinen myös joukkueeseen asenteeseen. Peliin kovalla sykkeellä tullut ja heti kättelyssä 9-0–johtoon hurjastellut Honka karisti vieraansa kannoiltaan käytännössä jo toisella neljänneksellä.

Vahvasti puolustanut ja vauhdikkaasti hyökkäyksiään päättänyt Honka karkasi 29-27 -numeroista pikaisesti 50-34 –taukojohtoon ja ero olisi voinut kasvaa suuremmaksikin ilman ohisudittuja vapaaheittoja ja lay-upeja. Näytti siltä, että Lahden selkäranka oli katkennut odotettua helpommin.

- Meillä ei toiminut puolustus eikä hyökkäys varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla. Silloin jälki on tällaista Hongan tasoista joukkuetta vastaan, myönsi Namika Lahden kapteeni Ville Mäkäläinen (16/4).

Honka pelasi järkevästi

Lahti kävi tosin sitkeästi vielä kahdeksan pisteen päässä tilanteessa 79-71, kun peliaikaa oli jäljellä enää 2.20. Se jäi kuitenkin pelkäksi kosmetiikaksi, kun viivalta lähes täysosumatyötä tehnyt Hongan Petteri Koponen (15/2) pisti molemmat vapaaheittonsa kylmähermoisesti pussiin ja Matt Williams (15/9) täydensi työn tyylipuhtaalla hyppyheitolla.

- Pääsimme lopussa horjuttamaan vähän Honkaa ja olemme siinä joskus onnistuneetkin, mutta tällä kertaa kotijoukkue ei sortunut paniikkiin missään vaiheessa, korosti Lahden valmentaja Lars Ekström.

Honka lähti ensimmäiseen finaaliin tuntuvasti kovemmalla latauksella.

- Olimme todellakin valmiit pelaamaan tiukasti heti alusta lähtien. Samalla pelasimme järkevästi. Puolustimme hyvin ja pääsimme juoksemaan sitä kautta nopeita hyökkäyksiä sisään. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä oli vasta finaalisarjan ensimmäinen peli, totesi Koponen.

Lahti ei onnistunut Hongan takamiesten hiillostuksessa

Lahden tunnetusti ärhäkästä puolustuksesta oli terävin silaus poissa, eikä se päässyt missään vaiheessa kunnolla kiinni Hongan pelintekijöihin.

- Emme tosiaankaan onnistuneet Hongan takamiesten hiillostamisessa toivotulla tavalla, myönsi Ekström.

Voittajista varsinkin Tim Kisner (12/4) pelasi loistavan ottelun. Taitava Kisnerin juonikkaista käsistä lähti edelleen kuusi komeaa koriin johtanutta syöttöä. Niistä pääsivät nauttimaan kovia tahtokoreja hienolla prosentilla viimeistelleet Monte Cummings (20/4) ja Honkaa niillä muutamilla vaikeimmilla hetkillä pystyssä pitänyt Kimmo Muurinen (13/2), joka nautti pelistä jokaisella solullaan tuore kolmen vuoden jatkosopimus taskussaan.

- Hyvää hyökkäyspeliä meiltä. Ottelussa sai pelata kovaa, mutta otteet säilyivät silti siisteinä. Tästä on hyvä jatkaa sunnuntaina Lahdessa.

Honka nosteli tavoilleen uskollisesti erityisesti kahden pisteen heittojaan vakuuttavasti säkkiin, joskin tunnetusti tarkkakätisen kapteenin Jukka Matisen (9/5) käsi ei ollut vielä lauantaina parhaimmillaan: kakkoset 1/4 ja kolmoset 1/6.

Namikan otteet eivät säväyttäneet Espoossa, mutta kovahenkinen joukkue on noussut ennenkin tukalasta asemasta takaisin taisteluun. Sen päälle Ekström laskee tälläkin kertaa.

- Luotan siihen, että sunnuntaina kotisalissa nähdään aivan erilainen Namika Lahti, kunhan puolustus saadaan kuntoon ja samalla 1500 lahtelaiskatsojan tuki puolellemme.

Namika Lahden onnistujat jäivät ensimmäisessä finaalissa vähiin kapteeni Ville Mäkäläisen lisäksi. Näkyvimmin esiin nousi Lee Scruggs, joka viimeisteli lähinnä kaukaa ja kovalla prosentilla 20 pistettä. Scruggs tosin teki pisteistään valtaosan jo ensimmäisellä neljänneksellä. Sidney Holmes sai kokoon 12 ja Tim Bograkos 11 pistettä.

Finaalisarja jatkuu sunnuntaina Lahden Urheilutalossa klo 14.30. Kolmas ottelu on vuorossa tiistaina Tapiolan Urheiluhallissa klo 18.30. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia