Roope Suonio siirtyy Kouvoihin

26.4.2007 Korisliigassa pelaava Kouvolan Kouvot on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen 24-vuotiaan ja 175-senttisen Roope Suonion kanssa. Suonio on pelannut viimeiset kaksi kautta Karkkilassa Team Componentan riveissä.

Päättyneellä kaudella pelintekijänä viihtyvän Suonion keskiarvot olivat 8,1 pistettä, 2,7 syöttöä ja 1,7 levypalloa 24 minuutissa. Suonio antoi joukkueessaan eniten koriinjohtaneita syöttöjä ja sai joukkueensa suomalaispelaajista eniten peliminuutteja ollen paras pisteidentekijä.

Hän on edustanut Suomea nuorten maajoukkueissa yli 40 ottelussa. Roopen kämppiksenä oli usein noissa peleissä Tuomas Iisalo, joten tuttujakin löytyy tulevasta joukkueesta.

- Todella hienoa päästä näin hyvin hoidettuun organisaation kahden vuoden sopimuksella. Kiitokset myös Karkkilan suuntaan luottamuksesta ja mahdollisuuksista, joita sain siellä. Tehty sopimus mahdollistaa sekä pelaamisen huipulla että opiskelun. Ei voi olla kuin hymyssä suin, myhäilee Kouvojen tuorein peluri Roope Suonio.

- Roope sopii täydellisesti meidän suunnitelmiin. Tunnen hänet pidemmältä ajalta sekä pelikentiltä että niiden ulkopuolelta. Hän tuo panoksellaan joukkueeseemme lisää aggressiivisuutta ja positiivisena persoonana sopeutuu porukkaamme varmasti hyvin, kommentoi päävalmentaja Jukka Toijala tyytyväisenä.

Lisäksi Kouvoilla on tällä hetkellä sopimukset ensi kaudesta Sami Laaksosen, Samu Kaaresvirran, Tuomas Iisalon ja Matti Nuutisen kanssa. Seuralla on tarkoitus tehdä vielä toukokuun aikana yksi sopimus kotimaisen pelaajan kanssa ja kesän aikana kolmen ulkomaalaispelaajan kanssa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia