16.8.2011 Korisliigan kotkalaisjoukkue, perinteikäs KTP-Basket, on solminut ensi pelikautta koskevan sopimuksen bahamalaisen, USA:ssa kannuksensa hankkineen Bennet Davisin kanssa. KTP:n ulkomaalaiskolmikko kaudelle 2011/12 on näin valmis.

204-senttinen, 27-vuotias laitahyökkääjä Davis on kolmella edellisellä kaudella pelannut NBA:n kehitysliigassa Utah Flashin riveissä. Viime kaudella Davis teki sopimuksen unkarilaisen Körmendin kanssa, mutta pesti päättyi loukkaantumiseen. Davis on kuitenkin nyt täydessä kunnossa, ja KTP:n tuore päävalmentaja Lars Ekström kertoo odottavansa New Jersey Netsin harjoitusleirillä 2009 esiintyneeltä vahvistukselta paljon.
– Davis on sellainen pelaaja, jota nimenomaan haimme. Hän on kokoisekseen todella hyvä pallonkäsittelijä, todella taitava pelaaja. Saimme sellaisen ulkomaalaiskolmikon, joka sopii muuhun joukkueeseen, ja Davis on ulkomaalaisistamme kokenein ja ansioitunein, Ekström ennakoi.
– Näin kaverin ensimmäisen kerran 2008, ja sen jälkeen olen törmännyt häneen silloin tällöin. Heinäkuussa USA:ssa tapasin hänen agenttinsa, ja asiat alkoivat rullaamaan. Davis tulee olemaan todella tärkeä kahdelle nuoremmalle jenkkipelaajallemme, jotka saavat näin tukea ja varmuutta jo maailmaa nähneeltä pelaajalta.
Yliopistouransa Davis pelasi Northeasternissa, jonka lisäksi hän on pelannut Israelissa ja Meksikossa. Kesällä 2010 Davis pelasi NBA:n kehitysliigan joukkueessa NBA:n kesäliigaa.
KTP:lla on voimassa sopimukset kaudelle 2011/12 Davisin lisäksi Terrell Bellin, Greg Washingtonin, Milos Dobrasin, Michael Poundsin, Juho Lehtorannan, Jukka Matisen, Vesa Heinosen sekä Lauri Toivosen kanssa.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.