Juha Sten Lappeenrannan uusin hankinta

29.4.2007 Maajoukkuetakamies ja Saksassa viime kaudet kakkosbundesliigassa Mitteldeutcher BC:tä edustanut Juha Sten on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen EuroCupiin suuntaavan Lappeenrannan NMKY:n kanssa.

Sten pelasi viimeisen ottelunsa Mitteldeutcherin paidassa lauantai-iltana.Mitteldeutscherille ottelu oli merkityksetön, sillä joukkueen toinen sija sarjassa on varmistunut jo aiemmin.

- Mennyt kausi oli osaltani kaksijakoinen. Syksy meni hyvin, mutta joulun jälkeen loukkaantumisten takia ensimmäinen "ehjä" peli tuli pelattua vasta huhtikuun alussa.

Joukkueen tavoite oli nousta ykkösbundesliigaan, mutta suureksi pettymykseksi jäimme toistamiseen sarjassa toiseksi. Omakin tavoitteeni oli pelata ensi kaudella 1. bundesliigaa, mutta tämän vuoden näytöillä se on vaikeaa, kommentoi Saksasta tavoitettu Sten mennyttä kauttaan.

Viimeksi Sten viiletti Suomen parketeilla Aura Basketin riveissä kaudella 2005-2006 kirjauttaen runkosarjan 33 ottelussaan 15,6 pisteen ja 2,7 levypallon tehot. Tulokaskaudellaan 2004-2005 191-senttisen takamiehen syöttö- ja riistokeskiarvonsa oli täsmälleen sama 3,73 ja Sten valittiinkin debyyttikautensa päätteeksi vuoden tulokkaaksi sekä vuoden puolustuspelaajaksi.

Tulevan kauden osalta Stenin suurin toive on lähinnä terveenä säilyminen, mutta myös kansainväliset ottelut.

- Olen erittäin motivoitunut kesän ja ensi kauden suhteen. Haluan tulla paremmaksi pelaajaksi. Ajatuksissa on paluu Suomen ulkopuolelle jollakin aikavälillä. Europelit olivat suurin syy, miksi tässä nyt ollaan, myöskin LrNMKY:n koko paketti näyttää juuri nyt olevan mallillaan. Europelit antavat niin minulle, Lappeenrannalle kuin koko Suomenkin korikselle mahdollisuuden näyttää osaamistaan, toteaa Sten, jonka sopimuksessa on vielä mahdollisuus heinäkuuhun asti lähteä ulkomaiseen seuraan pelaamaan.

Lappeenrannan NMKY:n päävalmentaja Mika Turunen on erittäin tyytyväinen saadessaan kokoonpanoon toisen maajoukkuepelaajan Aki Ulanderin lisäksi.

- On erittäin hieno asia saada toinen paluumuuttaja Euroopan kentiltä Suomeen sekä Lappeenrannan NMKY:lle kotimainen pelinjohtaja. Juha on iso piristysruiske Namikalle, kommentoi Turunen.

Kesäkuun alussa Lappeenrantaan muuttava Sten on pelannut yhteensä 15 miesten maaottelua. Turusen mukaan Lappeenrannan NMKY:n päätös lähteä kansainvälisille kentille on lisännyt pelaajien kiinnostusta joukkuetta kohtaan.

- Viimeisimmät sopimukset kertovat siitä, että pelaajat arvostavat kansainvälistä mahdollisuutta päästä näytille, toteaa Turunen.

Maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann näkee Stenin paluun hyvänä asiana koko Korisliigalle.

- Kaikki kotimaiset paluumuuttajat ovat tervetulleita Korisliigaan. Sarjan taso nousee ja kovenee. Maajoukkuepelaajien pelaaminen Suomessa on erittäin hyvä asia kotimaiselle sarjalle.

Mika Turunen uskoo Stenin kehittyvät vielä paremmaksi Lappeenrannassa.

- Sten on jo todella kova, mutta meidän fyysisten valmentajien avulla hänestä saadaan varmasti vielä enemmän irti, uskoo Turunen.

 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

Näytä lisää vastaavia