Roope Ahonen siirtyy ToPoon

7.5.2007 Nuorten maajoukkuepelaaja Roope Ahonen siirtyy Salon Vilppaasta ToPoon ja Helsinkiin viiden vuoden mittaisella sopimuksella mallia 2+3. Vasta 16-vuotias Ahonen on lupaava pelinrakentaja, joka siirron myötä pääsee entistä kovempien haasteiden pariin.

Roope Ahonen oli nuorten EM-turnauksessa 2006 Suomen paras korintekijä 14,0 pisteen keskiarvollaan.

Alle 20-vuotiaiden maajoukkueleirille kutsun saanut Ahonen tehtaili miesten divisioonassa kovia lukemia menneellä kaudella. 27 minuuttia peliä kohden pelannut Ahonen teki 13,1 pistettä ja 2,1 syöttöä ottelua kohden. Ottelukohtaiseksi ennätykseksi divisioonan nuorin pelaaja mätti peräti 30 pistettä. Ahosen vastustajana hääri usein vastustajan amerikkalainen ammattilaispelaaja.

- ToPo on liigan hienoin joukkue ja Helsinkiin pääseminen tuntuu hyvälle. ToPon tarjoama mahdollisuus on paras vaihtoehto uralleni ja pääsen keskittymään harjoitteluun täysipainoisesti koulunkäynnin ohella. Ensi kaudella yritän ansaita paikan kokoonpanosta. Vuoden-parin päästä olen toivottavasti jo vakiokokoonpanossa, kertoo kovaan työntekoon valmiina oleva Ahonen.

- ToPon oman juniorimyllyn lisäksi pyrimme jatkossa kartoittamaan vuosittain ainakin yhden poikkeuksellisen lahjakkuuden riveihimme. Roope on todellinen lahjakkuus ja kovan sekä nöyrän tekemisen kautta voimme odottaa hyviä tuloksia, kuvailee ToPo-manageri Aleksi Valavuori uutta suojattiaan.

Siirron myötä Ahonen pääsee jatkossa harjoittelemaan päivittäin ammattilaispelaajia vastaan. Samalla Ahonen pääsee kisaamaan peliminuuteista muiden ToPon nuorten pelaajien kanssa. Ahonen mahtuu ikänsä puolesta pelaamaan A-junioreissakin vielä kaksi kautta.

Helsinkiläisleirissä kiinnitetään jatkossa yhä enemmän huomiota kotimaisiin lahjakkuuksiin. Myös Torpan omasta juniorimyllystä on jatkossa nousemassa lahjakkaita pelaajia, joista lahjakkaimmille pystytään avaamaan tie liigaan asti. ToPo järjestääkin nuorille lahjakkuuksille try-out leirin lähiaikoina, josta on tarkoitus nostaa muutama nuori lahjakkuus aina liigarinkiin asti.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia