Toiviainen korvaa Ekströmin Lahden peräsimessä

23.5.2007 Korisliigan hopeajoukkue Namika Lahti on kiinnittänyt uudeksi päävalmentajakseen Sami Toiviaisen. Hän korvaa Lahden penkin päässä Lars Ekströmin, joka luotsasi joukkuetta viimeiset neljä kautta.

Lars Ekström tuli valituksi Lahti-vuosinaan kahdesti Korisliigan vuoden valmentajaksi, viimeksi tänä keväänä.  Hänellä oli urheilumaailmassa harvinainen toistaiseksi voimassa -työsopimus Namika Lahden kanssa.

- Sopimuksen purkaminen meni hyvässä yhteisymmärryksessä, Ekström kommentoi STT:lle. 

Ekströmin jatkosuunnitelmat ovat vielä auki. Vaihtoehdot kattavat niin kotimaan kuin ulkomaidenkin kentät.

Sami Toiviainen toimi Ekströmin apuvalmentajana. Lisäksi hän on valmentanut Lahden junioreita.

Toiviaisen apuvalmentajina tulee toimimaan seuran jo aiemmin palkkaama Kimmo Kujansivu sekä Lahden vuonna 2000 mestaruuteen luotsannut Jouni Mäkäläinen.

Ville Mäkäläinen jatkaa, mutta optiolla 

Namika Lahti on Toiviaisen ohella solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Ville Mäkäläisen kanssa. Hänen sopimuksessaan on kuitenkin heinäkuun loppuun asti mahdollisuus siirtyä ulkomaille.

21-vuotias Ville Mäkäläinen äänestettiin liigakauden päätyttyä sarjan kehittyneimmäksi pelaajaksi, jonka arvoa nostaa se, että samassa kategoriassa kilpaili hänen kanssaan mestarijoukkue Hongan nuori pelintekijä, NBA:n varaustilaisuuteen äskettäin ilmoittautunut, Petteri Koponen.

Ville Mäkäläinen nosti runkosarjan pistekeskiarvoaan edellisestä kaudesta reilulla kuudella 12,1 pisteeseen. Pudotuspeleissä 194-senttinen laituri teki 13,1 pistettä ollen joukkueensa paras korintekijä (20,0) finaalisarjassa Honkaa vastaan. Tämän ohella Ville Mäkäläisestä kehittyi yksi sarjan parhaista kotimaisista puolustuspelaajista.

Namika Lahdessa jatkavat myös Korisliigan parhaana puolustajana palkittu Ilkka Vuori, kokenut Teemu Laine sekä Ville Mäkäläisen veli Vesa Mäkäläinen, joka pokkasi kauden jälkeen sarjan parhaan kuudennen pelaajan pystin.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia