Rannikon joukkue finaaliin, suomalaistähti sivussa

24.5.2007 Suomen maajoukkuepelureista Hanno Möttölä nappasi tililleen jo Liettuan mestaruuden. Seuraavaksi maidensa mestaruuksia tavoittelevat Antti Nikkilän edustama Nymburk Tshekissä ja Teemu Rannikon Olimpija Ljubljana Sloveniassa. Rannikko on kuitenkin edelleen sivussa kantapäävammansa vuoksi.

Nymburk ja Ljubljana raivasivat tiensä finaaleihin myöhään keskiviikko-iltana.  

Tshekin liigan runkosarjan ylivoimaisesti voittosuhteella 41-3 vieneen Nymburkin loppuottelupaikka ei ole yllätys. Nymburk voitti jo aiemmin kaudella Tshekin cupin ja puolustaa myös maan mestaruutta.  

Olimpija Ljubljanan eteneminen Slovenian finaaleihin sen sijaan oli pienimuotoinen yllätys. Joukkue pelasi ratkaisevan välierän Geoplin Slovania vastaan ilman tähtitakamiehiään Teemu Rannikkoa ja georgialaista Manuchar Markoishvilia. Ljubljanalla oli laittaa kentälle vain seitsemän pelikuntoista miestä. Rannikko kärsii kantapäävammasta ja Markoishvili ns. puujalasta, joka pitää miehen sairastuvalla vähintään kuukauden.  

- Lääkäri on suositellut minulle sairaslomaa kymmenestä päivästä pariin viikkoon. Kävin kentällä toisessa välierässä, eikä se kivalta tuntunut. Vaikka kyse ei ole vakavasta vammasta, on todennäköistä, että pelini on tältä kaudelta pelattu, kertoi Rannikko.  

Ljubljana voitti Geoplin Slovanin keskiviikkona luvuin 79-73 vieden ottelusarjan nimiinsä voitoin 2-1. Finaalissa Olimpija kohtaa jatkosarjan ykkösen Helios Domzalen, joka voitti omassa välieräsarjassaan Zlatorogin 2-1.  

Olimpija Ljubljana puolustaa mestaruutta. Se on voittanut kolme peräkkäistä mestaruutta. Kautta aikain seura on voittanut mestaruuden 13 kertaa, kun se on nuoren maan historiassa ollut vasta jaossa 15 kertaa.  

Meriiteistään huolimatta Ljubljana ei ole paras viidestä –menetelmällä pelattavan finaalisarjan ennakkosuosikki. Helios Domzale on voittanut kaikki neljä kohtaamistaan Ljubljanaa vastaan Slovenian liigan jatkosarjassa ja Adriatic-liigassa, jonka lisäksi se vei nimiinsä Slovenian cup-finaalin Olimpijaa vastaan. 

Ennakkoasetelma voisi olla toinen ilman Ljubljanan koko kauden jatkuneita ongelmia. Seura on paininut talousvaikeuksissa ja joutunut luopumaan tukusta avainpelaajiaan. Marko Milic lähti seurasta Espanjaan kesken kauden, Goran Jurak puolestaan Italiaan ja Ender Arslan pelaa nyt Kreikassa.  

Nikkilä huippukunnossa 

Suomen 210-senttinen maajoukkuesentteri Antti Nikkilä oli erinomaisessa iskussa, kun Nymburk jyräsi Brnon tieltään Tshekin välierissä. Nymburk voitti kolmannen välierän murskaavasti 90-61 ja ottelusarjan suoraan 3-0.  

Nikkilä pelasi Nymburkin tuoreimmassa voittopelissä 18 minuuttia, joiden aikana suomalaisjätti pussitti 16 pistettä ja kauhoi hyppysiinsä kymmenen levypalloa, joka on Nikkilän ennätys Tshekin liigassa. Lisäksi Nikkilälle kirjattiin yksi heitontorjunta. Nikkilä pisti 12 kahden pisteen heitostaan sisään seitsemän ja onnistui molemmissa vapaaheitoissaan.  

Nymburkin finaalivastus ei ole vielä selvillä. Prostejov johtaa välieräsarjaansa Deciniä vastaan 2-1.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia