Honka lähtee Korisliigaan kahdella ulkomaalaisvahvistuksella

30.5.2007 Koripallon Suomen mestari Espoon Honka lähtee seuraavaan liigakauteen vain kahden tutun ulkomaalaispelaajan, amerikkalaisten Monte Cummingsin ja Tim Kisnerin, vahvistamana. Näin Honka tarjoaa nuorisokaartilleen vastuuta.

- Mestaruuden jälkeen tämä päätös oli helppo tehdä. Haluamme varmistaa nuorille pelaajillemme peliaikaa ja vastata siihen luottamukseen, jonka he ovat seuraa kohtaan osoittaneet, sanoo Hongan puheenjohtaja Mika Sohlberg. 

Korisliigan seurat päättivät aiemmin keväällä ulkomaalaisvahvistuksia koskevasta käytännöstä, jonka mukaisesti Korisliigan joukkue voi ottelupöytäkirjaan merkitä enintään kolme sellaista pelaajaa, jotka eivät ole Suomen kansalaisia tai eivät ole pelanneet Suomen Koripalloliiton juniorisarjoissa. 

Honka solmi jo hyvissä ajoin keväällä viiden vuoden mittaisen jatkosopimuksen päävalmentajansa Mihailo Pavicevicin kanssa. Suomeen asettunut Pavicevic, 49, on luotsannut Hongan jo neljä kertaa mestariksi sekä kerran cupin voittajaksi. 

Kokeneimmista pelaajista maajoukkuemiehillä Jukka Matisella ja Kimmo Muurisella on molemmilla kolmen vuoden sopimus espoolaisseuran kanssa. Cummingsin ja Kisnerin jatkosopimukset ovat puolestaan kahden vuoden mittaisia. 

- Pitkällä tähtäimellä rakennetusta joukkueesta löytyy sopivassa tasapainossa kokemusta ja nuoruuden intoa. Honka tulee esittämään ensi kaudellakin viihdyttävää, aggressiivista ja nopeaa koripalloa, koska meillä ei ole riveissämme varsinaista sentteriä, kertoo Sohlberg. 

Sohlberg luottaa siihen, että Honka on mukana kärkitaisteluissa tulevallakin kaudella. 

- Lähdemme tietenkin uusimaan mestaruutta, mutta sen mahdollinen menettäminen ei merkitsisi suinkaan katastrofia. Lähtökohtamme on se, että tämä potentiaalinen joukkue on parhaimmillaan kahden vuoden päästä. 

Matisen, Muurisen, Cummingsin ja Kisnerin lisäksi viime kevään mestarijoukkueesta Hongassa jatkavat Anselmi Vanjoki, Viljami Vanjoki, Juho Nenonen, Teemu Rintala ja Eldar Skamo.

Uusia pelaajia ovat Tampereen Pyrinnöstä kolmen vuoden sopimuksella Honkaan tullut, yli 50 nuorten maaottelua pelannut 207-senttinen laituri Petri Heinonen, 18, ja I divisioonassa pelaavasta Tapiolan Hongasta nostettu 187-senttinen Sami Marouf, 18.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia