Mouan kausi päättyi hopeaan

11.6.2007 Kroatian mestaruutta puolustanut ja Suomen maajoukkuelaituri Michaela Mouan edustama Gospic joutui tunnustamaan kotikentällään vahvasti pelanneen Jolly JBS Sibenikin paremmakseen viidennessä finaalissa. Kamppailu päättyi Sibenikin kultajuhliin lukemin 78-69.

Gospic lähti otteluun terävästi ja johti ensimmäisen jakson jälkeen 17-11. Kotonaan noin 1200 kannattajan keskellä taistellut Jolly JBS tiivisti puolustustaan toisella jaksolla. Gospic sai aikaan vain seitsemän pistettä ja puoliajalle lähdettiin Sibenikin johtaessa niukasti lukemin 27-24.  

Tasainen finaalisarja huipentui viimeiselle neljännekselle. Ratkaisevalla neljänneksellä Sibenik väänsi tarvittavat korit ja voitti jakson 28-20. Finaalisarja ratkesi näin Jolly JBS Sibenikille otteluvoitoin 3-2.  

180-senttinen Moua heitti viimeisessä finaalissa kuusi pistettä Gospicille.  

Gospic voitti aiemmin kaudella Kroatian cupin. Balkanin alueen yhteisessä Adriatic-liigassa joukkue sijoittui pronssille.  

Michaela Moua on ammattilaisurallaan ennättänyt ennen Kroatiaa pelata Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä ja viimeksi Unkarissa. Sveitsissä Moua putsasi joukkueensa Martigny-Ovronnazin kanssa kahden kauden (2003-05) aikana palkintopöydän voittaen kaksi mestaruutta ja kaksi cup-mestaruutta.  

Naisten maaotteluita 30-vuotias Moua on pelannut Suomi-paidassa vuosien saatossa 75.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/

Henkilöt

 
15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

Näytä lisää vastaavia