Vesa Walldén siirtyy uusien haasteiden pariin

12.6.2007 Koripalloliiton pitkäaikainen työntekijä Vesa ”Puke” Walldén, 43, siirtyy nykyisestä maajoukkuepäällikön toimestaan uusien haasteiden pariin. Walldén on työskennellyt liiton palveluksessa vuodesta 1986.

Vesa Walldén on viimeistä päivää töissä Koripalloliitossa 6.7. ja uusissa, myöhemmin julkaistavissa, tehtävissään hän aloittaa elokuussa.  

Koripalloliitossa Walldén aloitti vuonna 1986 liittokouluttajana. Sittemmin hän on toiminut alue-, harraste-, markkinointi- ja maajoukkuepäällikkönä. Hän tuli yli kymmenen vuoden ajan kesäisin tutuksi ympäri Suomea katukoriskiertuetta pyörittäneenä isähahmona.  

- Nopeasti on aika vierähtänyt. Pari viime vuotta ovat olleet hienoja, kiitos erityisesti maajoukkuepelaajien ja -valmentajien. Katukoriksesta jää uskomattoman hyviä muistoja ja tietenkin olen kiitollinen vuosikymmenten aikana solmituista ystävyyssuhteista niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nyt on kuitenkin aika siirtyä uusien haasteiden pariin, kertoi Walldén. 

Koripalloliitto kiittää koko koripalloperheen puolesta ”Pukea” pitkästä päivätyöstä suomalaisen koripalloilun hyväksi ja toivottaa onnea uusien haasteiden pariin!



Lisätietoja: /koripalloliitto/

Henkilöt

 
3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Koripallon alumnitoiminnan käynnistävä kiertue Turussa, Tampereella ja Helsingissä

Suomalaiselle koripallolle alumniverkoston osaaminen ja asiantuntemus ovat tärkeitä resursseja, joka voi hyödyttää niin lajin kokonaisvaltaista kehittymistä kuin esim. pelaajien ammattimaisten harjoitusmahdollisuuksien paranemista ja työelämävalmennuksen saamista peliuran ohessa. Alumnitoiminta mahdollistaa myös alumnien tehokkaamman verkottumisen keskenään. Alumnitoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun antaa lajille takaisin omaa panostaan.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

20.2.2017 Pohjoinen alue

SUSI All Stars -pelaajakartoituksen ilmoittautuminen alkaa

SUSI All Stars on Koripalloliiton valmennusohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuosittain järjestettävän SUSI All Stars -leirityksen kautta pelaajat hankkivat ensimmäisiä kokemuksiaan Suden polulla harjoittelemisesta, sen haastetasosta sekä toimintakulttuurista yhdessä ikäluokan muiden pelaajien kanssa. Seuravalmentajien tehtävänä on ilmoittaa Suden polulle pyrkivät pelaajansa SUSI All Star leiritykseen 10.4. mennessä.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

HKVT 2015 puolessa välissä

Samalla, kun Susijengi aloitti kisaurakkansa Montpellierissä, jatkoi HKVT 2015 opintojaan Helsingissä. Kyseessä oli kurssin neljäs jakso, jonka myötä saavutettiin vuoden pituisen kokonaisuuden puolivälin krouvi.

31.7.2015 Pohjoinen alue

Elokuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Näytä lisää vastaavia