Suosikit pitivät pintansa EM-avauksissaan

1.9.2011 Suomenkin edustaman C-lohkon ottelut Alytuksessa alkoivat jatkoaikatrillerillä, jossa kisojen ensikertalainen Montenegro haki jatkoajalla 70-65 (61-61, 25-30)-voiton Makedoniasta. Myös muissa lohkoissa ennakkosuosikit pitivät pintansa.

Suomelle viime vuoden EM-karsinnoista tutut Nikola Pekovic (oik.) ja Vladimir Dasic (vas.) hankkivat Montenegrolle sen historian ensimmäisen EMkisavoiton.

Juan Carlos Navarron kylmäpäisyys toi voiton mestaruutta puolustavalle Espanjalle.

Ranska puristi Tony Parkerin johdolla ohi Latvian.

NBA-finaalien MVP Dirk Nowitzki heitti Saksalle vakuuttavan voiton Israelista. Kuvat: Tomi Kaminen & FIBA Europe.

Montenegro-Makedonia –ottelun hahmo oli montenegrolaisten 208-senttinen, 23-vuotias laituri Vladimir Dasic (20/16), joka ajoi päätösminuutin alussa kolmen puolustajan estelyistä huolimatta vahvasti korille ja vei joukkueensa 69–65-johtoon. Montenegro rankaisi Makedoniaa erityisesti korin alta hakemalla levypallot 50–39 ja pitämällä Makedonian kakkosprosentin alhaisena: 30,4 %.

Suomen tavoin C-lohkossa suosikkien haastajaksi nimetty Bosnia & Hertsegovina hiillosti hyvän harjoituskauden pelannutta Kreikkaa pitkään. Aina kolmannen jakson puoleenväliin ottelua hallinneet bosnialaiset sinnittelivät kahdeksan minuuttia ennen loppua vielä pisteen päässä (57–56), mutta Kreikka sai viimein heittopelinsä auki ja vei neliminuuttisen 11-0 ratkaisten pelin.

 

Kreikan 76–67 (31–34)-voittoon päättyneen ottelun kreikkalaishahmot olivat Nick Calathes (13/7) ja Kosta Koufos (10/10), mutta kaikkiaan viisi kreikkalaispelaajaa keräsi vähintään 10 pisteen saaliin. Bosnialaisten ahkerin oli sentteri Elmedin Kikanovic (15/4).

Espanja, Turkki ja Liettua odotettuihin voittoihin 

Panevezysissä pelattavan A-lohkon avausottelussa Puola hiillosti mestarisuosikki Espanjaa viimeisille minuuteille asti. Peräti 17 pisteen takaa-ajoasemassa ollut Puola kavensi piste-eron kahteen vain 17 sekuntia ennen loppua, mutta Espanjan Juan Carlos Navarro (23/3) piti päänsä kylmänä vapaaheittoviivalta johtaen joukkueensa 83–78 (44–31)-voittoon.

 

Navarron lisäksi Espanjan voimahahmo oli Los Angeles Lakersin tähtilaituri Pau Gasol (29/7). Espanja teki tuhojaan erityisesti vapaaheittoviivalta, josta se heitti 34/43 Puolan 16/21 vastaan.

 

Suomea vastaan kahdesti EM-karsinnoissa hävinnyt Portugali avasi kisansa pelaamalla viime kesän MM-hopeamitalisti Turkkia vastaan. Ennakkosuosikki Turkki teki portugalilaishyökkäyksestä äärimmäisen vaikeaa ja juoksi vastustajansa menetyksistä piste-eroa joka jaksolla suuremmaksi. Turkin voittolukemat merkittiin 79–56 (39–27).

 

Tasaisen Turkin voimamies oli vain yhden kerran pelitilanneheitossaan erehtynyt Enes Kantner (14/7), joka sai tukea Hidayet Türkoglulta (14/3). Elvis Evora (12/12) repi Portugalille tupla-tuplan.

 

A-lohkon iltaottelussa isäntämaa Liettua suitsi kotiyleisönsä hurmokseen hakemalla avausvoiton Iso-Britanniasta pistein 80–69 (49–39). Helpolla vuoden 2012 olympialaisia isännöivät britit eivät kuitenkaan nahkaansa myyneet, vaan johtivat huippupelin pelanneen Luol Dengin (25/10/4 syöttöä/2 blokkia) johdolla vielä päätösjakson alussa pistein 60-61. Liettua kuitenkin ratkaisi ottelun Simas Jasaitisin (11/6), Mantas Kalnietisin (7/3/5 syöttöä) ja Rimantas Kaukenasin (16/2) kolmosilla.

 

Liettuan miehistöstä Kaukenasin ja Jasaitisin lisäksi yli kymmenen pisteen pääsivät Sarunas Jasikevicius (13/2/4 syöttöä) ja Ksistof Lavrinovic (12/2). Briteistä Dengin lisäksi kunnostautui Daniel Clark (15/8). 

Serbia ja Ranska pitivät pintansa, Saksa ylivoimainen 

Siauliaissa pelattava B-lohko käynnistyi Suomen kolmen vuoden takaisten lohkokumppanien Serbian ja Italian kohtaamisella. Serbia johti päätösjakson alussa vain neljällä pisteellä, mutta Italian Danilo Gallinarin (15/2) epäurheilijamaisen virheen jälkeen Serbia vei seuraavat minuutit 11-0 ja koko ottelun 80–68 (35–29).

 

Tasaisen Serbian tehokolmikon muodostivat Milos Teodosic (15/3/8 syöttöä), Milenko Tepic (15/1/4 syöttöä) sekä Milan Macvan (14/8). Italian ykkösmies oli Andrea Bargnani (22/9/2 blokkia).

 

NBA-runkopelaajien tähdittämä Ranska sai oman kisa-avauksensa alussa shokkihoitoa, kun nuorekas Latvia jyräsi vahvalla heittopelillä toisen jakson alussa 20-28-johtoon. Atleettinen ja vahva Ranska onnistui kuitenkin murentamaan latvialaiskonseptin ennen taukoa ja tasaisen kolmannen jakson jälkeen tarrasi ottelun hallinnan päätösjaksolla. Ranska haki kisojen avausvoittonsa luvuin 89–78 (40–41).

 

Kentän koritykki oli Latvian 188-senttinen, 29-vuotias takamies Janis Blums (32/1/6 syöttöä), joka pussitti muhkeat kuusi kolmosta. Ranskan huippunimi Tony Parker (31/3/7 syöttöä) veti kuitenkin pidemmän korren upottamalla kymmenen kakkosta läpiajoillaan. Parkeria tahditti Boris Diaw (14/5).

 

B-lohkon iltaottelussa Saksa murjoi Suomen viime kesän EM-karsintavastustajan Israelin ylivoimaisin lukemin 91–64 (40–26). Ottelu alkoi ratketa toisen jakson puolivälin jälkeen, jolloin Saksa käänsi 25–23-johdon nopeasti 14 pisteen taukojohdoksi. Toisella puoliskolla Saksa pysyi tiukasti yli 20 pisteen johtoasemassa.

 

Saksan tähti oli odotetusti hallitseva NBA-finaalien arvokkain pelaaja Dirk Nowitzki (25/3), jota tuki joukkueen toinen NBA-mies Chris Kaman (18/10). Guy Pnini heitti 20 pistettä Israelille.

Georgialle historiallinen voitto, Slovenia ja Venäjä voittoon nihkeilläkin esityksillä

Ensimmäistä kertaa EM-kisaestradilla esiintyvä Georgia aloitti kisansa räjähtävästi murskaamalla Belgian ylivoimaisin lukemin 81–59 (37–24). Jo avausjaksolla kahdeksan pisteen johtoon siirtynyt Georgia piti joukkuepuolustuksellaan belgialaishyökkäyksen kurissa ja nuhteessa. Belgia sai aikaiseksi vain 36 pistettä kahden pisteen koreilla ja hävisi levypalloissa 21–38.

 

Georgian kaikki kaikessa oli Petteri Koposen joukkuetoveri Bolognasta, 203-senttinen Viktor Sanikidze (13/11/4 syöttöä). Lisäksi Zaza Pachulia (16/3) oli totutun vahva korien alla.

 

Bulgaria oli lähellä järjestää D-lohkon jättiyllätyksen illansuun ottelussa johtaessaan rutinoitunutta Sloveniaa runsaat kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua vielä pistein 56–59. Bulgarian rutiini ei kuitenkaan riittänyt voittoon, vaan Slovenia sai viime hetkillä bulgarialaishyökkäyksen paniikkiin ja vei pariminuuttisen 11-0 ja koko ottelun 67–59 (29–25).

 

Slovenian tehokolmikon muodostivat joukkueen viimeiset 11 pistettä viimeistelleet Erazem Lorbek (18/9), Goran Dragic (13/6/6 syöttöä) ja Zoran Dragic (12/7). Bulgarian voittomahdollisuuksia elätteli pisimpään amerikkalaissyntyinen Earl Rowland (20/8/4 riistoa).

 

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia