16-vuotiaat tytöt hakivat kaksi murskavoittoa viikonloppuna

22.7.2007 Viimeiset valmistavat ottelut ennen ikäluokkansa EM-kisoja pelanneet 16-vuotiaat tytöt antoivat vakuuttavia näyttöjä viikonloppuna Pasilan Urheiluhallilla. Viron 16-vuotiaiden maajoukkuepelaajien ympärille koottu kokoomajoukkue hävisi Suomelle lauantaina 112-51 ja sunnuntaina 95-43.

Suomen alkuperäinen suunnitelma oli pelata harjoitusottelut Viron maajoukkuetta vastaan, mutta koska Viro ei saanut täyttä maajoukkuettaan lähetettyä, Pasilaan saapui Tarton alueelta koottu kokoomajoukkue.

- Virolla oli mukana seitsemän ikäluokan maajoukkuepelaajaa, kaksi -88-syntynyttä sekä muutama nuorempi, selvitti tyttöjen apuvalmentaja Pasi Salervo.

- Sinänsä on vähän pettymys, ettei päästy pelaamaan maajoukkuetta vastaan, mutta kyllähän tämä harjoituksesta kävi, Salervo jatkoi.

Suomen lauantaisessa 112-51-voitossa kapellimestarina hääri Lotta Richter, joka 17 pisteensä kylkeen haki seitsemän riistoa, jakoi viisi korisyöttöä ja haki neljä levypalloa. Vilja Kesänen heitti Richterin tapaan 17 pistettä. Muita kunnostautujia olivat Lotta Mitikka (12/8), Evita Iiskola (12/7), Saara Väre (12/1), Julia Salmio (11/6) ja Janni Palonen (10/6).

Tahti oli sama sunnuntaina, kun Suomi voitti Viron haastajat 95-43. Suomen vahvimmasta esityksestä vastasi Julia Salmio, joka kaappasi kymmenen pisteensä lisäksi pitkälti toistakymmentä levypalloa. Salmion ohessa Richter (15p), Laura Saarinen (12p), Mirka Kilpijärvi (9p) ja Janniina Koivunen (9p) olivat näkyvimpiä suomalaisonnistujia.

16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat käynnistyvät unikeonpäivänä 27. heinäkuuta. Joukkueen kisakokoonpanosta tiedotetaan alkuviikolla.

 

Suomi (16-vuotiaat) - Viro (16-vuotiaat) 112-51, tyttöjen harjoitusottelu, Pasilan Urheiluhalli (Helsinki) 21.7.2007

Jenny Lausti

3/2

Mirka Kilpijärvi

0/0

Lotta Richter

17/4/5 syöttöä/7 riistoa

Anni Mäkitalo

7/4

Saara Väre

12/1

Janni Palonen

10/6

Linni Heino

0/5

Evita Iiskola

12/7

Julia Salmio

11/6

Laura Saarinen

5/7

Lotta Mitikka

12/8

Kiira Kuitunen

6/2

Vilja Kesänen

17/1

Suomi (16-vuotiaat) - Viro (16-vuotiaat) 94-43, tyttöjen harjoitusottelu, Pasilan Urheiluhalli (Helsinki) 22.7.2007

Jenny Lausti

0p

Mirka Kilpijärvi

9p

Lotta Richter

15p

Anni Mäkitalo

0p

Saara Väre

5p

Janni Palonen

8p

Linni Heino

10p

Evita Iiskola

3p

Julia Salmio

10p

Laura Saarinen

12p

Lotta Mitikka

6p

Kiira Kuitunen

2p

Vilja Kesänen

5p

Janniina Koivunen

9p

 
12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

15.6.2018 08:39 MU20

20-vuotiaiden miesten Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen maajoukkuekesän

Ensi viikon alussa Vantaalla ja Helsingissä pelattavat 20-vuotiaiden miesten Suomi-Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen 14 kotimaaottelun kesän. Valmistavien maaotteluiden lisäksi Kisakalliossa mitellään Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7.

24.5.2018 10:45 WU16

WU16-maajoukkue kutsuttu Kisakallioon

Suomen Koripalloliitto on kutsunut WU16-maajoukkueen leirille Kisakallion Susi Training Centeriin 18.-21.6.2018.

15.5.2018 14:46 Maajoukkue

Tule vapaaehtoiseksi nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin 28.6.-2.7. Kisakallion Urheiluopistolle!

Alle 16- ja 18-vuotiaiden koripallon PM-kisat 2018 pelataan Kisakalliossa, Lohjalla 28.6.-2.7. Kisaorganisaatio etsii n. 60 vapaaehtoista erilaisiin ottelutapahtumien kenttätehtäviin. Hakuaikaa on 31.5. saakka.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

Näytä lisää vastaavia