Tulikuuma Suomi kampesi Saksan kumoon

23.7.2007 Riemukkaan voiton Ruotsista napannut Suomen 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue jatkoi sunnuntaina erinomaisia otteitaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi repäisi puoliajan jälkeen Saksaa vastaan reilun johdon, eikä luovuttanut enää johtoa vaikka Saksa rynni lopussa kovaa rinnalle. Suomi voitti toisen perättäisen ottelunsa lukemin 57-62 (30-31).

- Huh huh! Vähän pitää vetää henkeä ymmärtääkseen, millaiseen suoritukseen pojat ylsivät tämän illan helteessä, iloitsi joukkueen apuvalmentaja Anton Mirolybov.

- Olimme tänään todella hyviä varsinkin puolustuspäässä koko pelin läpi. Vaihtelevat puolustusmuodot aiheuttivat tuttuun tapaan vastustajalle ongelmia, mutta varsinkin miespuolustuksemme oli tänään todella rautaista, Mirolybov jatkaa.

Saksan heittopeli oli täysin poissa tolaltaan suomalaisten ruuvipenkissä. Saksa ryki kahden pisteen heitoistaan komeasti yli puolet seinille, kun joukkueen 39 heittoyrityksestä upposi vain 15.

- Harvoin näkee niin paljon sydäntä ja tahtoa kentällä kuin tänään Suomi-pojilta nähtiin, hymyili Mirolybov.

Irtiotto tauon jälkeen

Saksa ja Suomi etenivät tasatahtia puoliajalle asti, jolloin Suomi johti lukemin 30-31. Tauon jälkeen Suomi oli tulessa hyökkäyspäässä. Joukkueen hyökkäyksen täsmäase Sasu Salin heitti kahdeksan pistettä peräjälkeen, jonka jälkeen Antto Nikkarinen säesti kolmosella. Salin päätti kymmenminuuttisen vielä kahteen perättäiseen kolmen pisteen heittoon, joiden turvin Suomen johtoasema oli jo 44-57.

Saksa ei kuitenkaan antautunut, vaan pääsi mukaan peliin koko kentän paikkaprässillä. Runsas minuutti ennen loppua Saksa oli rynnistänyt jo kahden pisteen päähän lukemissa 57-59. Suomen päästi piinasta Antti Laukkanen, jonka tahtokori vei Suomen uudelleen tavoittamattomiin.

- Jos puolustaa niin hyvin kuin me tänään, riittää hyvin, että tekee viisi pistettä viimeisellä neljänneksellä, totesi Mirolybov.

Saksan paikkaprässin myötä luoma paine ei saanut Mirolybovin mukaan Suomea kuitenkaan hermostumaan.

- On silmiinpistävää, että tällaisessa tärkeässä pelissä koko joukkue menettää pallon ainoastaan 11 kertaa, kun vastustaja menetti pallon 21 kertaa.

Salin jatkoi urotekojaan

MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin oli jälleen rautaa. Salinin 25 pistettä ja 11 levypalloa eivät jättäneet ketään kylmäksi.

- Salinia ei tarvitse enää erikseen hehkuttaa, sillä hän pelaa huikeita pelejä liukuhihnalta, jakoi Mirolybov tunnustusta.

Ruotsia vastaan ranteensa kolauttaneen Antto Nikkarisen pelaamisesta päätettiin vain kaksi tuntia ennen ottelun alkua. Nikkarisen pallovarmuus oli jälleen elintärkeää Suomelle.

- Antto toi peliin paljon rauhallisuutta ja fiksuja ratkaisuja, kiitteli Mirolybov.

Mirolybov nosti Nikkarisen ja Salinin ohessa esiin Niki Halosen (0/2) ja Jukka Ohtosen (9/8/3 riistoa) suoritukset.

- Jukka raatoi puolustuspäässä ja teki muutaman todella tärkeän tahtokorin. Halosen tilastot puolestaan eivät näytä ihmeellisiltä, mutta sen kymmenen minuuttia, minkä hän toi penkiltä, olivat äärimmäisen tärkeitä joukkueen voiton kannalta.

Alkulohkonsa kolmantena tasapisteissä Ruotsin kanssa keikkuva Suomi kohtaa seuraavissa otteluissaan Norjan ja Romanian. Norja on voittanut kolmesta pelistään yhden, Romania hävinnyt kaikki kolme otteluaan.

- Koko paketti on omissa käsissä. Seuraavat kaksi peliä ovat tärkeimmät, pohjustaa Mirolybov alkusarjan jatkoa.

 

Saksa (16-vuotiaat ) - Suomi (16-vuotiaat) 57-62 (30-31), B-divisioonan EM-kisojen alkulohko, Skopje (Makedonia) 22.7.2007

Cato Kilian

0/0

Halonen Niki

0/2

Heinäharju Paavo

0/0

Helenius Juho

0/3/3 syöttöä

Laukkanen Antti

4/3

Molenius Markus

1/1

Niemistö Kai

0/0

Nikkarinen Antto

11/5/5 syöttöä/3 riistoa

Ohtonen Jukka

9/8/3 riistoa

Salin Sasu

25/11

Toivonen Lauri

6/1

Vanttaja Samuli

6/5/3 syöttöä

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia