Espanja, Liettua, Serbia ja Ranska yhä tappioitta

3.9.2011 EM-kisojen C- ja D-lohkoissa vietettiin perjantaina välipäivää, mutta A- ja B-lohkoissa pelattiin täydet kierrokset. Kolmen pelatun ottelun jälkeen Espanja, Liettua, Serbia ja Ranska jatkavat savottaansa edelleen puhtaalla pelillä.

Marc Gasol (oik.) venyttivät korkeammalle Iso-Britanniaa vastaaan.

Darius Songailan Liettua kiihdytti Turkin ohi.

Andrea Bargnani taiteili 36 pistettä Italian voittaessa Latvian.

Serbia ja Milenko Tepic tekivät selvää Israelista. Kuvat FIBA Europe.

Espanja jatkoi tappiotonta taivaltaan EM-kisojen A-lohkossa aiheuttamalla Iso-Britannialle kolmannen perättäisen tappion. Britit sinnittelivät kuuden pisteen päässä vielä kolmannen jakson puolivälissä, mutta Espanja jyräsi Marc Gasolin (18/11/5 syöttöä) kahdeksan perättäispisteen saattelemana 10-0-jakson ja vei koko ottelun 86–69 (38–32).

Espanjan voittolukemia vuolivat ahkerimmin Marc Gasol sekä hänen veljensä Pau Gasol (21/6/2 blokkia), joiden korinalusuhkaan briteillä ei ollut minkäänlaista vastausta. Ison-Britannian ahkerimmat olivat tuttuun tapaan Luol Deng (17/5/4 syöttöä) ja Daniel Clark (14/12).

 

Puola haki A-lohkon illansuun ottelussa avausvoittonsa kaatamalla Portugalin pistein 81-73 (29-36). Tiukkaan joukkuepuolustukseen luottanut Portugali hallitsi ottelun avauspuoliskoa, mutta Puola saapui kentälle kolmannella jaksolla kovemmalla asenteella ja alkoi hallita ottelua korien alta. Ratkaisu nähtiin viimeisellä minuutilla, jonka Puola vei 8-2.

 

Tasaisen Portugalin kärkipelaajat olivat 13 pistettä heittäneet Antonio Tavares ja Jose Costa. Puolan avausvoitossa kunnostautuivat Lukasz Koszarek (18/3/4 syöttöä) ja Dardan Berisha (16/4/3 syöttöä).

 

A-lohkon iltaottelussa liettualaisyleisö sai nähdäkseen viihdettä koko rahan edestä, kun Liettua iski yhteen viime kesän MM-hopeamitalisti Turkin kanssa. Kiihkeä ja vaiherikas ottelu kääntyi Liettualle vasta viimeisellä minuutilla, kun Turkki hermoili viimeistelyssään ja Liettua laittoi vapaaheittonsa vuorenvarmasti sisään. Liettua voitti ottelun lopulta 75–68 (32–35).

 

Liettuan hyökkäysvastuut jakautuivat tasaisesti usean pelaajan kesken, ja yli kymmenen pisteen ylsivät Darius Songaila (12/5), Rimantas Kaukenas (11/4) sekä Simas Jasaitis (11/5). Turkkilaisrivistöistä vahvimmat olivat Ersan Ilyasova (20/4) ja Ömer Asik (11/13).

 

Espanja ja Liettua jakavat A-lohkon kärkisijan kolmella voitollaan, perässään kahden voiton Turkki, yhden voiton Puola ja voitottomat Iso-Britannia ja Portugali.

Serbian voitot jatkuvat, Bargnani huikealla pelipäällä 

Serbian voitokas EM-kisataival sai jatkoa perjantain päiväottelussa Israelia vastaan. Helpolla voitto ei irronnut, sillä voitoton Israel pelasi erinomaisen ottelun ja piti Serbiaa pihdeissään aina tilanteeseen 76-77-asti. Ottelun loppu merkittiin kuitenkin rutinoituneelle Serbialle 12-4 ja koko ottelun voitto 89–80 (35–41).

 

Serbian tehotykki oli Dusko Savanovic (24/7), jota tukivat viimeisillä minuuteilla vastustamattomia koreja nostellut Nenad Krstic (18/7) sekä Marko Keselj (15/7). Israelia tahdittivat takamiehet Yotam Halperin (18/1/5 riistoa) ja Afik Nissim (16/0/9 syöttöä).

 

Italia haki puolestaan perjantaina avausvoittonsa päihittämällä vähäkorisessa ottelussa Latvian 71–62 (31–33). Latvia hallitsi ottelua kolmen jakson ajan, mutta hävisi päätösjakson ensimmäiset kaksi minuuttia 0-8 ja sai viimeisten minuuttien aikana aikaiseksi vain yhdeksän pistettä.

 

Kentän hahmo oli Italian NBA-tähti Andrea Bargnani: 36 pistettä, seitsemän levypalloa ja kolme blokkia. Rihard Kuksiks nakkeli nuorekkaalle Latvialle 19 pistettä.

 

Tasaisena alkanut Ranskan ja Saksan välinen ottelu muuttui yksipuoliseksi näytökseksi kolmannella jaksolla, kun Ranska sai pitkään yskähdelleen hyökkäyspelinsä käyntiin ja juoksi Tony Parkerin (32/4/6 syöttöä) johdolla yhtenään ylivoimaa saksalaisselustaan. Ranskan kolmas voitto merkittiin lukemin 76-65 (29-28).

 

Parkerin syötöistä pääsi nauttimaan erityisesti Nicolas Batum, joka survoi 14 pistettä donkeillaan. Saksan tehokkain oli Dirk Nowitzki (20/6), joka tosin onnistui vain viidesti pelitilanneheitossaan.

 

B-lohkon kärkipaikan jakavat kolmella voitollaan Serbia ja Ranska, perässään kahden voiton ja yhden tappion Saksa. Italia on kerännyt yhden voiton ja jumbosijalla majailevat voitottomat Latvia ja Israel.

 

Henkilöt

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia