Richter runnoi 31 pistettä, 16-vuotiaat tytöt päihittivät Kroatian

2.8.2007 Suomi ei tyytynyt päättämään EM-kisojen ylempää jatkosarjaa kahteen voittoon, vaan tyylitteli hermostuneen alun jälkeen myös Kroatian kumoon 79-67 (37-25). Kolmannen perättäisen voittonsa hakeneet 16-vuotiaat tytöt ovat lähellä ikäluokkansa kaikkien aikojen suomalaissuoritusta EM-kisoissa. Välipäivän jälkeen vuorossa ovat sijoitusottelut, joissa Suomi tähtää viidenteen sijaan.

Bosnia-Herzegovinan ja Portugalin edellisissä otteluissa peitonnut Suomi joutui alussa ongelmiin, kun Kroatia yllätti katukorispuolustuksellaan. Viiden minuutin pelin jälkeen Kroatia johti numeroissa 12-3.

- Kroatia pelasi melko rumaa peliä. Me ei alussa pystytty vastaamaan niiden kovuuteen, vaan oltiin aika pehmeitä ja menetettiin palloa paljon, kertasi joukkueen apuvalmentaja Pasi Salervo.

Kroatian ilonaiheet jäivät kuitenkin ottelun alkuminuutteihin. Suomi alkoi kiinnittää erityishuomiota pallonkäsittelyyn, jonka myötä myös tuomarit havaitsivat kroatialaisten kovat puolustusotteet. Toisessa kenttäpäädyssä Lotta Richter (31/4/3 riistoa) venyi tyypilliseen tapaansa hurjaan korintekotahtiin ja Laura Saarinen (10/10) masensi kroatialaisten pitkiä pelaajia punnerrellen koreja tasatahtia. Talkoisiin osallistui myös joukkueen kolmas avainpelaaja, Vilja Kesänen (22/0/4 riistoa).

- Heti kun oltiin saatu taululle eroa, alkoi molemmilta joukkueilta väsytystaistelu. Meno näytti samalta kuin Mika Myllylä tarpomassa suolla. Ei suksi oikein luistanut, Salervo muikisteli.

Kroatia ei saanut ottelussa enää kunnollista lopputaistelua aikaiseksi. Suomi piti hankkimansa 12 pisteen johdon ottelun loppuun asti ja saa lähteä viettämään välipäivää voitettuaan kolme ottelua kolmena perättäisenä päivänä.

- Tauko tulee kieltämättä tarpeeseen. Sieltä pitäisi löytää tarvittava puristus viimeiseen kahteen peliin, huokaisi Salervo.

Vaihtopenkiltä löytyi levyrivoimaa

Lotta Richter, Vilja Kesänen ja Laura Saarinen hoitivat totuttuun tapaan pääosan Suomen korintekotyöskentelystä. Salervo löysi kolmikon lisäksi sankareita myös vaihtopenkiltä.

Kolmessa edellisessä ottelussa levypallot komein luvuin nimiinsä vienyt Suomi hävisi tänään levypallot Kroatialle kahdella. Salervo kiittelikin vaihtopelaajien asennetta korinalustyöskentelyssä.

- Aloituksen pitkät pelaajamme jäivät tänään keskiarvoistaan, mutta Anni Mäkitalo (4/8), Janniina Koivunen (2/6) ja Linni Heino (5/4) tulivat penkiltä levypalloihin kovalla asenteella. Etenkin Linni onnistui tänään kympin arvoisesti.

Välipäivän jälkeen Suomi jatkaa EM-kisataisteluaan sijoituksesta 5.-8. Näillä näkymin Suomen seuraava vastustaja on Englanti. Ottelun voittaja etenee sijoitusotteluun 5.-6. sijasta.

- Tätä ennen Suomella on 16-vuotiaiden tyttöjen kisoissa ennätyksenä kahdeksas sija ja niissä kisoissa oli yhdeksän osanottajaa. Jos saamme edes yhden voiton kahdesta ottelusta, teemme tässä ikäluokassa suomalaishistoriaa, ylpeä Salervo korosti.

Ottelusta Englantia vastaan on tulossa Salervon mukaan raivokas taistelu.

- Englanti ei ole kovin taitava ja taktinen joukkue, mutta ne vetävät ottelun alusta loppuun kieli vyön alla äärettömällä tsempillä.

Kroatia (16-vuotiaat) - Suomi (16-vuotiaat) 67-79 (25-37), tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen ylempi jatkosarja, Chieti (ITA) 2.8.2007

Jenny Lausti

0/1

Mirka Kilpijärvi

2/0

Lotta Richter

31/4/3 riistoa

Anni Mäkitalo

4/8

Saara Väre

3/1

Evita Iiskola

0/1

Linni Heino

5/4

Vilja Kesänen

22/0/4 riistoa

Julia Salmio

0/1

Laura Saarinen

10/10

Janniina Koivunen

2/6

Lotta Mitikka

0/1

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

26.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt puristivat mehut Portugalista, päätyivät viidenneksi

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisansa Makedonian Skopjessa kurittamalla Portugalia pistein 46-63 (15-28). Suomalaistyttöjen puolustus oli rautaa etenkin avauspuoliskolla, jolloin Portugali heitti kaikki 24 kahden pisteen heittoyritystään ohi. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi.

25.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt silppusivat Bosnia-Hertsegovina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun Sudenpennut veti avausneljänneksen aikana Bosnia-Hertsegovinaa vastaan vankan eron, joka säilyi loppulukemiin 71-59 (44-29) asti. Suomi lähtee maksamaan huomenna kalavelkoja Portugalille.

24.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Belgialle

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä Belgialle trillerimäisesti 65-64 (27-26). Tappion vuoksi Suomi pelaa turnauksessa sijoista 5.-8.

22.8.2017 Maaottelu

Portugali niukkaan voittoon Suomen 16-vuotiaista tytöistä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa, kun Portugali nappasi alkulohkon ykkössijan Suomen nenän edestä voittamalla loppunumeroin 48-51 (24-26). Suomi kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Awak Kuier johdatti Suomen 16-vuotiaat tytöt EM-avausvoittoon Bulgariasta

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat voitokkaasti, kun Sudenpennut murskasivat Bulgarian selvin numeroin 41-87 (26-44). Koko parketin kuningatar oli Awak Kuier, joka tehtaili hurjat 25 pistettä, 20 levypalloa ja yhdeksän torjuntaa vain 21 peliminuutissa.

Näytä lisää vastaavia