Universiadijoukkueelle kylmää kyytiä Venäjältä
7.8.2007
Suomi ei saanut parasta mahdollista alkua universiadiurakalleen Thaimaan Bangkokissa. Venäjä ryöpytti Suomen kumoon näytöstyyliin numeroin 86-44 (46-16). Illasta tuli suomalaisittain vieläkin murheellisempi, kun Vesa Mäkäläinen mursi sormensa ottelun tuoksinassa. - Pelissä ei ole jälkipolville mitään suurta kerrottavaa. Venäjä musersi meidät kaikilla osa-alueilla. Vastustaja oli aivan liian iso, nopea ja taitava, universiadijoukkueen päävalmentaja Jarmo Laitinen kertasi. Venäjä otti ohjat käsiinsä jo ottelun avausneljänneksellä, jonka jälkeen Suomi oli 23-13 tappiolla. Venäjän nousukiito jatkui aina kolmannen neljänneksen loppuun, jolloin Suomen tappioasema oli jo 79-24. - Kun saimme palloon hyvän paineen, vastustaja tuli korille ja murjoi alta. Kun aloimme suojella maalattua aluetta, Venäjä ampui kaukaa tehokkaasti, Laitinen kertasi. - Suurimmat ongelmat olivat kuitenkin hyökkäyspäässä. Vastustajien sisäpelaajien fyysisen ylivoiman johdosta emme päässeet alle ja heittopelimme oli aivan jäässä, jatkoi Laitinen. Suomi upotti 32 vapaaheittoyrityksestään vain 13. Suomen koko ensimmäisen jakson heittoprosentti oli 21%. Suomalaisittain loppulukemia kaunisti ottelun päätösneljännes, jonka Suomi vei nimiinsä 20-7. - Mitä pidemmälle peli kulki, sitä enemmän pelimme vapautui jolloin pelaajat alkoivat hastaa venäläisiä. Pääsimme monta kertaa vapaaheittoviivalle, joskin viimeistelyprosentti oli heikko, summasi Laitinen ottelun kulun. Mäkäläinen sai lastan käteensä Sunnuntaina Helsinki-Vantaalta kohti Bangkokia suunnannut Suomen universiadijoukkue saapui maahan maanantaina ja ehti harjoitella kahdesti paikan päällä ennen avausottelua. - Muutaman sanan olen ehtinyt vaihtamaan muiden joukkueiden valmentajien kanssa. Kaikilla muilla on viikosta kuukauteen kestänyt leiritys ja muutama harjoituspeli takana, selvitti Laitinen. Torstaina Suomi kohtaa toisessa alkulohkonsa ottelussa Taiwanin. Voiton myötä Suomi pelaa sijoista 1.-16., tappiolla Suomi suistuu alempaan loppusarjaan hakemaan sijoja 17.-24. Universiadijoukkueen pitkän pään kalustoon kuuluva Namika Lahden Vesa Mäkäläinen mursi sormensa Venäjää vastaan. - Mäkäläinen tuli juuri joukkueen lääkärin kanssa röntgenistä ja hän joutuu pitämään lastaa kädessä seuraavat kolme viikkoa, kertoi Laitinen. - Kun vielä Gerald Lee Jr. joutuu lähtemään Yhdysvaltoihin kesken turnauksen, ison pään peluutuksemme tulee olemaan vaikeaa. Venäjä – Suomi 86-44 (46-16), universiadit, alkulohko, Bangkok (Thaimaa) 7.8.2007 Anselmi Vanjoki 8/1, Samuel Haanpää 7/1, Vesa Mäkäläinen 6/2, Kwamena Brace 5/2, Juha Sten 5/2/4 riistoa, Ville Mäkäläinen 4/2, Joonas Suotamo 4/2, Gerald Lee Jr. 3/2, Olli Ahvenniemi 1/1, Mikko Niemi 1/0.
|
Vesa Mäkäläinen joutuu pitämään lastaa seuraavan kolmen viikon ajan.
Anselmi Vanjoen kahdeksan pistettä oli Suomen paras pistesaldo Venäjää vastaan. Kuvat: Tuomas Venhola ja Tytti Nuoramo.
|
