Naiset hakivat avausvoiton Sofiassa

8.8.2007

Naisten koripallomaajoukkue aloitti neljän maan turnauksen Sofiassa voitolla Sloveniasta lukemin 85-73 (48-38). EM-karsinnoissa samassa lohkossa pelaavien joukkueiden kamppailusta muodostui piilokoripallo-ottelu molempien joukkueiden pimittäessä osan kuvioistaan tulevalta karsintavastustajalta.

Suomi pääsi heti ensimmäisellä kymmenminuuttisella yhdeksän pisteen karkumatkalle. Maajoukkueen päävalmentaja Domingo Diaz kokeili avausjaksoilla erilaisia kokoonpanoja antaen samalla joukkueen nuoremmalle kaartille mahdollisuuden näyttää osaamistaan.  

Suomen heittopeli toimi ensimmäisellä puoliajalla mallikkaasti ja tauolle lähdettiin susittarien johtaessa tilanteessa 48-38. Tauon jälkeen ottelu tasaantui. Suomen pitkästä kalustosta Niina Laaksonen sekä Kaisa Tuure joutuivat nopeasti virhevaikeuksiin. Eniten tuomarilinjaa joutui ihmettelemään Tuure, joka sai noin kuudessa minuutissa neljä virhettä.

Virhevaikeuksista huolimatta joukkue pystyi pitämään ottelun hallussaan. Tuuren ja Laaksosen istuessa penkillä Juta Jahilo nousi esiin. Myös pitkin kesää pirteitä otteita esittänyt Sanna Helenius tuki hyvin Suomen rotaatiota.

Illan parasta antia valmennusjohdolle oli kuitenkin viimeisen neljänneksen kontrolloitu pelaaminen johtoasemassa. Pelintekijät Reetta Piipari ja Mari Puustinen onnistuivat rauhoittamaan peliä ja löytämään korin alta kuvioiden kautta vapaaksi pelatun Tuukkasen.

Kapteenin käsi ei vapissut loppuhetkillä ja pääosin vapaaheittoviivalta viimeisellä neljänneksellä onnistunut Tuukkanen johti joukkueen turnauksen avausvoiton 12 pisteen turvin.

Ottelun jaksot kirjattiin luvuin 25-16, 23-22, 19-17 ja 18-18.

- Aikamoista kaunistelua oli ensimmäinen puoliaika. Molemmat joukkueet pelasivat vain osan hyökkäyskuvioistaan. Slovenialta myös puuttui pari runkopelaajaa. Meillä oli mukava alku ja viimeisen neljänneksen järkevä pelaaminen ratkaisi ottelun lopullisesti meille, kertoi maajoukkueen apuvalmentaja Jukka Mantere.

Puustinen tehokkaana

Reetta Piiparin ohella pelintekovastuuta kantava Mari Puustinen oli joukkueensa tehokkain pelaaja. Puustinen pommitti 14 pistettä, napsi kuusi levypalloa, jakeli kuusi syöttöä ja otti vielä neljä riistoa pelaamassaan 29 minuutissa. Alkavalla kaudella HNMKY:tä edustava Puustinen oli erittäin vaarallinen kaaren takaa pussittaen kuudesta kolmosestaan neljä sisään.   

- Maire (Puustinen) esitti jo Viroa vastaan hyviä otteita. Hän on yksi niistä pelaajista, joka tekee sitä likaista työtä hakien riistoja ja kakkoslevypalloja. Tänään onnistuivat myös kaukoheitot upeasti, kehui Mantere.

- Taisteluvoitto, josta jäi kuitenkin kaikille paljon parannettavaa. Viimeisellä jaksolla meinasi mennä tiukaksi, mutta laitoimme vapaaheitot varmasti sisään. Itseluottamus kasvoi varmasti koko jengillä, koska pystyimme voittamaan kovan maan hieman heikommalla pelillä. Kun kaikki natsaa kohdalleen, niin hyvää tulee, kommentoi Puustinen ottelua.

Maajoukkueen kapteeni Taru Tuukkanen sai vastuuta 36 minuutin edestä. Kapteeni heitti joukkueen korkeimman pistemäärän 20 ja repi seitsemän levypalloa.

Baltic Sea Cupissa viimeisessä ottelussa tällin saanut Heta Korpivaara oli toipunut kolhuistaan ja tehtaili 14 pistettä sekä haki neljä levypalloa. Susittarien aloituksessa Niina Laaksonen antoi niin ikään vahvan näytön kunnostaan heittäen kymmenen pistettä ja repien seitsemän levypalloa.

Huomenna torstaina 9.8. Suomi kohtaa emäntämaa Bulgarian klo 19:00 alkavassa ottelussa. Perjantaina 10.8. vastassa on turnauksen ainoa jo Italian 2007 EM-kisoihin selviytynyt joukkue Romania.

Sofian turnaus on osa naisten maajoukkueen valmistautumista heinäkuun lopulla alkavaan EM-jatkokarsintaan, jossa Suomi hakee viimeistä paikkaa syyskuussa alkaviin EM-kisoihin yhdeksän muun maan ohella.

Suomi kohtaa lohkossaan Puolan ja juuri voitetun Slovenian. Tulevaa EM-karsintakuntoaan joukkue viimeistelee Bulgariasta palattuaan Vierumäen harjoitusleirillä 15.-18.8. ja Vantaalla 22.-23.8. pelattavilla Viro-maaotteluilla.

EM-jatkokarsinnoissa Suomi saa Vantaan Energia Areenalle vieraakseen Puolan 29.8. ja Slovenian 15.9. EM-karsinta- ja Viro-otteluiden lipunmyynnistä lisätietoja tästä.

Suomi – Slovenia 85 – 73 (48-38), naisten maaottelu, Sofia (BUL) 8.8.2007

Reetta Piipari

6/1

 

Taru Tuukkanen

20/7

 

Sanna Helenius

6/0

 

Vilma Kesänen

0/0

 

Mari Puustinen

14/6

6 syöttöä/4 riistoa

Henna Salomaa

0/0

 

Niina Laaksonen

10/7

 

Heta Korpivaara

14/4

 

Juta Jahilo

5/4

 

Linnea Oljemark

0/0

 

Maija Lähde

3/0

 

Kaisa Tuure

7/3

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/

Maajoukkueen kapteeni Taru Tuukkanen johdatteli Suomen voittoon Sloveniasta.
Heta Korpivaara heitti 14 pistettä ja otti neljä levypalloa.
Mari Puustinen tarjoili kuusi syöttöä ja oli joukkueensa tehokkain pelaaja. Kuvat: Tomi Kaminen & Tuomo Kuusisto.