Suomi käy tappiottoman Venäjän kimppuun torstaina

7.9.2011 15:59 Suomen urakka Liettuan EM-kisojen jatkosarjassa alkaa torstaina iltapäivällä, jolloin ”susijengiä” vastaan asettuu vuoden 2007 Euroopan mestari ja alkulohko D:sta tappioitta selvinnyt koripallon mahtimaa Venäjä NBA-rutinoituneen monitoimikoneensa Andrei Kirilenkon johdolla.

Suomen maajoukkueen ensimmäinen jatkosarjavastus, Andrei Kirilenkon tähdittämä Venäjä ei ole hävinnyt EM-turnauksessa vielä otteluakaan.

Euroopan kuumimpien valmentajanimien joukkoon kuuluvan David Blattin valmentama venäläiskone ei ole jyllännyt kisoissa aivan kitkatta, sillä neljän vuoden takaisen Euroopan mestarin alkulohkovastustajista jokainen onnistui roikkumaan joukkueen kyydissä vähintään runsaan kolmen jakson ajan.

Otteluiden loppuhetkillä venäläiset löysivät kuitenkin kerta toisensa jälkeen ylimääräisen vaihteen ja sotkivat jalkoihinsa niin Ukrainan, Georgian, Belgian, Bulgarian kuin Sloveniankin. Torstain otteluun Suomea vastaan Venäjä lähtee selkeänä ennakkosuosikkina, ja se tiedostetaan niin suomalais- kuin venäläisleirissä.

 

– Venäjä on pitkä, atleettinen joukkue, joka hakee riistoja ja juoksee loistavasti nopeita. He iskevät todella vahvasti syöttölinjoille, josta syystä peliresepti on yksinkertainen: pidä huolta pallosta, painottaa Suomen apuvalmentaja Pekka Salminen.

 

Venäjän selkeästi suurin tähti on NBA-seura Utah Jazzin monivuotinen runkopelaaja, 206-senttinen ja 102-kiloinen, kolmea pelipaikkaa suvereenisti pelaava Andrei ”AK-47” Kirilenko, jonka pitkät raajat tuottivat alkulohko-otteluissa 16,4 pistettä, 6,0 levypalloa, 2,8 riistoa ja 1,4 syöttöä ottelua kohden.

 

Kirilenko ei ole kuitenkaan ainoa mittavaa kansainvälistä kokemusta omaava venäläispelaaja: vuonna 2010 Euroliigan parhaaksi puolustajaksi äänestetty Viktor Khrjapa (204 cm, 29 v), kookas ja monipuolinen takamies Sergei Monia (202 cm, 28 v) sekä viime kaudella NBA-uransa aloittanut sentteri Timofej Mozgov (215 cm, 25 v).

 

– Kirilenko on erittäin hankala, ja muutenkin Venäjän 3-4-paikkojen atleetit ovat kovimpia haasteita meille. Mozgov dominoi vahvasti korinalustoja ja Vitali Fridzon (195 cm, 25 v) on vauhtiin päästessään kauhea heittäjä. Haastetta piisaa, Salminen luennoi.

 

Täysin lyömätön joukkue Venäjä ei kuitenkaan ole. Salminen uskoo, että Suomen pelikonseptin onnistuessa susijengillä on täydet mahdollisuudet horjuttaa idän jättiä.

 

– Venäjä pelaa suurella sydämellä, mutta pienellä kärsivällisyydellä. Pitää saada maltillisella pelillä kaveri turhautumaan, ja tämähän sopii meidän pelitavallemme erinomaisesti.

 

Suomi ja Venäjä ovat kohdanneet historian saatossa kuusi kertaa, joista kaksi ottelua on päättynyt Suomen voittoon – viimeksi elokuussa 2003, jolloin Suomi kukisti Venäjän Töölön Kisahallissa.

 

Ennen Ateenan vuoden 1995 EM-kisoihin selviytymistään Suomi haki erään maaotteluhistoriansa maukkaimmista voitoista kukistamalla Venäjän EM-karsinnoissa Helsingin Urheilutalolla 98–96 (50–51) Kari-Pekka Klingan (23/4/5 syöttöä), Sakari Pehkosen (22/3) ja Pekka Markkasen (21/8) huippupelin turvin.

Venäjän maajoukkue EM-kisoissa 31.8.–18.9. 

#

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seura

4

Vorontsevitsh

Andrei

204

17.7.1987

4

Moskovan TsSKA (RUS)

5

Mozgov

Timofej

215

16.7.1986

5

BC Himki (RUS)

6

Bikov

Sergei

190

26.2.1983

2

Moskovan TsSKA (RUS)

7

Fridzon

Vitali

195

14.10.1985

2

BC Himki (RUS)

8

Shved

Aleksei

195

16.12.1988

2

Moskovan TsSKA (RUS)

9

Shabalkin

Nikita

206

9.10.1986

4

Lokomotiv-Kuban Krasnodar (RUS)

10

Khrjapa

Viktor

204

3.8.1982

3

Moskovan TsSKA (RUS)

11

Antonov

Semen

202

18.7.1989

4

Nizhni-Novgorod (RUS)

12

Monia

Sergei

202

15.4.1983

2-3

BC Himki (RUS)

13

Khvostov

Dmitri

190

21.8.1989

2

BC Himki (RUS)

14

Ponkrashov

Anton

200

23.4.1986

1

Moskovan TsSKA (RUS)

15

Kirilenko

Andrei

206

18.2.1981

2-4

Utah Jazz (NBA, USA)

Päävalmentaja: David Blatt
Apuvalmentaja: Dmitri Shakulin
Apuvalmentaja: Sergei Tsharmuhamedov

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia