Suomi pommitti Uuden-Seelannin nurin

12.8.2007 Suomen koripallomaajoukkue alkaa löytää pelirytmiään. Myöhään sunnuntai-iltana joukkue jysäytti melkoisen paukun voittamalla Kroatiassa pelattavan kovatasoisen turnauksen avausottelussa Uuden-Seelannin, MM-nelosen vuodelta 2002. Suomen voittoluvut kirjattiin 85-79 (41-41).

- Tämä oli vakuuttava ja kova suoritus joukkueeltamme. Analysoimme edellisiä otteluita ja näimme niissä jo paljon hyvää, mutta nyt loksahtivat palat kohdalleen. Pääasia tietenkin on, että kuntokäyrä on ylöspäin, iloitsi Suomen apuvalmentaja Pekka Salminen.

Rijekassa käydyssä taistossa kokenut Uusi-Seelanti näytti parasta osaamistaan ottelun ensimmäisellä jaksolla. Pallo liikkui rivakasti pelaajalta toiselle ja Suomi joutui takaa-ajajaksi – tai kirjaimellisesti perässäjuoksijaksi.

- Kirk Penney, vanha tuttumme Philip Jones ja Pero Cameron ovat sellaisia konkareita, jotka pistävät palloa kovalla prosentilla, jos heille tilaisuuden antaa, luonnehti Salminen.

Kyseisen kolmikon johdolla Uusi-Seelanti latasi avausjaksolla tulostaululle peräti 27 pistettä, kun Suomi sai kokoon 19.

- Olemme asettaneet tavoitteeksemme, ettei meitä vastaan tehdä yhdellä jaksolla yli 20 pistettä. Avausneljänneksen jälkeen homma toimi suunnitelmien mukaan, sillä kaveri teki seuraavilla jaksoilla 14, 19 ja 19 pistettä, Salminen myhäili.

Huffin johdolla heittotalkoot

Uuden-Seelannin onnistui eliminoida Suomen sisäpeli varsin tehokkaasti. Aseita ei kuitenkaan Suomen arsenaalista uupunut, sillä suomalaisten heittojyvät olivat kohdillaan.

- En tiedä kumpi oli ennen; muna vai kana eli hyökkäys vai puolustus. On se joka tapauksessa kumma juttu, miten yhden jutun loksahdettua kohdalleen alkaa kaikki toimia. Puolustuksemme oli erinomaista ja heitot upposivat, hämmästeli Salminen.

Siinä missä Suomi vielä avausjaksolla juoksi vastustajansa perässä puolustuksessa, sai joukkue pysäytettyä Uuden-Seelannin liikkeen jatkossa ja siten viemään terävimmän iskun sen pelistä.

Suomi heitti ottelussa huimat 39 kertaa kolmosviivan takaa osuen hyvällä 44 prosentin sihdillä. 17 onnistumista jakaantui tasaisesti, mutta Valparaison yliopistossa opiskeleva Shawn Huff oli omaa luokkaansa. Kissamainen Huff säkitti kolmosensa 5/6 ja teki uudeksi maaotteluennätyksekseen 22 pistettä.

Onnistujia Suomen leirissä riitti. Jukka Matinen pussitti 17 ja pelintekijät Petteri Koponen 12 sekä Teemu Rannikko 11 pistettä. Tuukka Kotti täydensi kymmenellä pisteellään Suomen tehovitjan.

Suomen ja Uuden-Seelannin välinen maaottelu oli historian ensimmäinen maiden välillä.

Muurinen sairastuvalle

Suomi joutui otteluun ilman espoolaislaituriaan Kimmo Muurista. Hyviä otteita Suomi-paidassa esittänyt Muurinen loukkasi heittokäden etusormen harjoituksissa harmittoman näköisessä tilanteessa, jossa hän oli yksin pallon ja korirenkaan kanssa. Tutkimuksissa sormesta on löydetty murtuma, joka vaarantaa Muurisen pelaamisen tulevissa EM-karsinnoissa.

- Kimmo oli edellisissä maaotteluissa ylivoimaisesti paras pelaajamme. Hän oli Euroliiga-tasoa, kehui päävalmentaja Dettmann alleviivaten ulottuvan ja periksiantamattoman laiturinsa tärkeyttä maajoukkueelle.

Miehistön harventuminen alkaa jo vaikuttaa Suomen ison pään rotaatioon. Ennestään Suomelta on vahvuudesta poissa nilkan tähystysleikkauksesta toipuva Hanno Möttölä sekä maajoukkueen Tshekki-visiitiltä kotiin kiiruhtanut Aki Ulander.

- Akista tuli isä. Perheeseen syntyi poikalapsi ja kuulemamme mukaan kaikki on hyvin. Maajoukkue haluaakin onnitella myös näin Koris.netin välityksellä Akia ja hänen perhettään, kertoi Salminen.

Mahdollisia lisävahvistuksia maajoukkue joutuu odottamaan, sillä Suomella on toinen miesten joukkue parhaillaan Thaimaassa opiskelijoiden universiadeissa, jotka päättyvät 18. elokuuta.

Suomi kohtaa Kroatian turnauksessa vielä maanantaina Ison-Britannian ja tiistaina isäntämaan.

- Briteillä on täällä aika kovanoloinen ryhmä, vaikka (NBA-tähti) Luol Deng on poissa. Kroatian vahvuutta ei varmaan tarvitse erikseen mainita. Kova ja erinomainen turnaus meille. Tästä on hyvä jatkaa, huomenna brittejä ’käkättimeen’, päätti Salminen.

Kroatian turnaus on Suomelle valmistautumista EM-karsintojen huipennukseen, josta maajoukkue havittelee nousua A-divisioonaan. Suomi pitää karsintalohkossaan kärkipaikkaa voittosuhteella 4-0.

EM-karsintojen kotiotteluissaan Suomi saa kotiluolaansa Vantaan Energia Areenalle vieraikseen lauantaina 25.8. Islannin ja keskiviikkona 5.9. Luxemburgin. EM-karsintojen ennakkolipunmyynnistä lisätietoja tästä. Vierasottelunsa Suomi pelaa EM-karsinnoissa 21.8. Itävallassa ja 2.9. Georgiassa.

Uusi-Seelanti – Suomi 79 – 85 (41-41), miesten maaottelu, Rijeka (CRO) 12.8.2007

Antti Nikkilä

0/4

Shawn Huff

22/4

Sami Lehtoranta

1/1

Jukka Matinen

17/1

Tuukka Kotti

10/7

/3 syöttöä

Petteri Koponen

12/2

/4 syöttöä

Tuomas Iisalo

2/0

Anssi Kinnaslampi

2/1

Petri Virtanen

8/1

/3 syöttöä

Teemu Rannikko

11/2

/3 syöttöä



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia