Suomi jahtaa pakkovoittoa vipeltävästä ja viskovasta Islannista

24.8.2007 Suomen koripallomaajoukkueella on hyvin pullat uunissa. Kaksi kotivoittoa altavastaajina Suomea vastaan lähtevistä Islannista ja Luxemburgista riittää takaamaan paikan pudotuspeleissä, joissa ratkotaan A-divisioonan nousijat. Liukas ja tulivoimainen Islanti on kuitenkin joukkue se, jonka kanssa Suomen pitää olla erityisen varuillaan, jotteivät pullat pala uuniin. Suomi-Islanti käynnistyy lauantaina (25.8.) Vantaan Energia Areenalla klo 18. Lipunmyynti alkaa tuntia ennen.

Syyskuun 11. ja 15. päivinä pelattaviin pudotuspeleihin etenee kolmen karsintalohkon voittajat sekä paras lohkokakkonen. Suomi on Islanti- ja Luxemburg-voitolla varmuudella näiden joukkueiden joukossa. Tällä hetkellä Suomen on lohkonsa kärjessä puhtaalla pelillä voitettuaan viisi ensimmäistä EM-karsintapeliään.  

Suomi kohtaa kotiluolassaan Vantaan Energia Areenalla Islannin lauantaina (25.8.) ja Luxemburgin 5.9. Välissä Suomi piipahtaa Georgiassa (2.9.) lohkon kärkiottelussa.  

- Georgia-ottelua en ole vielä ehtinyt edes ajattelemaan. Sen verran kuitenkin tiedän, että saamme siitä varmasti vaikean ottelun, jos lauantaina Islannille häviämme, summasi päävalmentaja Henrik Dettmann lähtökohdat Islanti-otteluun maajoukkueen lehdistötilaisuudessa Helsingissä perjantaina.  

Georgiassa Suomea tulee odottamaan täysi 10 000 hengen yleisö ja viime vuonna Suomelle kärsimän tappion sisuunnuttama kotijoukkue. Suomen pakkovoitolle suotuisampi paikka on vuorenvarmasti maajoukkueen uusi kotiluola Vantaalla.  

”ToPosta tuttu” Gunnarsson merkattu mies 

Islanti matkusti Suomeen ilman tähtipeluriaan Jon Stefanssonia, joka ansaitsee leipäänsä Italian liigassa. Stefanssonin puuttuminen ei kuitenkaan aiheuta suomalaisleirissä helpotuksen huokauksia.  

- Ei (Stefanssonin poissaololla) ole kovin paljon merkitystä. Islannin riveistä astuu vain esiin seuraava epämiellyttävä heittokone, aprikoi Dettmann.  

Yksi näistä heittokoneista on Korisliigaa viime kaudella ToPon tähtipaidassa pelannut Logi Gunnarsson. Uskaliailla ratkaisuilla runkosarjassa 17,4 pisteen edestä korisukkaa heiluttanut Gunnarsson on eräänlainen peilikuva koko Islannin pelaamisesta. Islanti pyrkii vauhdinpitoon, heittää paljon kaukaa ja rohkeasti, eikä kaihda läpiajoja.  

- En olisi kovinkaan huolissani siitä, jos Islanti saa heitettyä kolmosia. Niitä joukkue tulee ottamaan 30-40 pelissä. Kyse on siitä kuinka monta heitoista menee sisään. Meidän on pärjättävä yksi vastaan yksi –tilanteissa ja häirittävä heittoja, jolloin prosentit laskevat, Dettmann linjasi.  

Pelaajan näkökulmasta ottelun alulla on suuri merkitys. Voitokkaassa Itävalta-ottelussa viime tiistaina Suomi oli alussa fyysisesti yli-innokas, mutta samalla henkisesti unessa.  

- Nyt pitää lähteä alusta saakka täysillä. Jos Islanti saa alussa paljon onnistumisia, tulee vaikea peli, kommentoi Itävalta-pelissä tehot 18/9 koonnut Tuukka Kotti.  

Kotti tietää mistä puhuu, sillä Islanti piinasi Suomea vuosi sitten karsintojen ensimmäisellä puolikkaalla kotikentällään aina loppuun saakka. Suomi voitti vasta täyden iltapuhteen jälkeen 93-86.  

- Pakkovoitto olisi otettava. Paljon on kiinni omasta päästä ja siitä miten peliin lähdemme. Jos meillä on yhtään takki auki, vaikeuksia tulee, peräänkuulutti Teemu Rannikko, joka Itävallassa oli Suomen sankari 29 pisteellään.  

- Kokoa pitäisi pystyä hyödyntämään hyökkäyksessä, Rannikko lisäsi viitaten Suomen suurempikokoiseen joukkueeseen.  

Suomi ja Islanti iskevät yhteen Vantaan Energia Areenalla lauantaina (25.8.) klo 18.00. Lipunmyynti Areenalla käynnistyy klo 17.00. Katsojia kehotetaan saapumaan paikalle ajoissa, jotta lipunmyynnin ruuhkautumiselta vältyttäisiin.

Suomen kokoonpano

#

Nimi

Pituus

Paino

Syntynyt

Pos.

Seurajoukkue

4

Aki

Ulander

209

112

29.12.1981

5

LrNMKY

5

Antti

Nikkilä

210

122

25.08.1978

5

Sassari (ITA)

6

Kimmo

Muurinen

202

101

23.02.1981

3

Honka

7

Shawn

Huff

198

95

05.05.1984

2

Valparaiso (USA)

8

Sami

Lehtoranta

205

103

13.11.1979

4

Kataja

9

Jukka

Matinen

203

99

06.11.1978

3

Honka

10

Tuukka

Kotti

204

105

18.03.1981

4

Rieti (ITA)

11

Petteri

Koponen

193

88

13.04.1988

1

Honka

12

Anssi

Kinnaslampi

191

90

23.02.1982

2

Kataja

13

Tuomas

Iisalo

195

86

29.07.1982

2

Kouvot

14

Petri

Virtanen

183

77

18.09.1980

1

LrNMKY

15

Teemu

Rannikko

189

88

09.09.1980

1

BC Himki (RUS)

Juha

Sten

191

86

23.12.1983

1

LrNMKY

 

Päävalmentaja

Henrik Dettmann

Valmentaja

Pekka Salminen

Valmentaja

Ari Tammivaara

Valmentaja

Jussi Hirvonen

Manager

Mikko Larkas

Fysioterapeutti

Seppo Pehkonen

Lääkäri

Aleksi Kallioniemi

Islannin kokoonpano

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Pos.

Seurajoukkue

4

Magnús

Gunnarsson

183

1981

2

Keflavík

5

Fridrik

Stefánsson

205

1976

5

Njardvik

6

Jakob

Sigurdarson

188

1982

1

free agent

7

Brynjar

Bjornsson

190

1988

2

KR

8

Hordur

Vilhjalmsson

190

1988

1

Fjolnir

9

Thorleifur

Olafsson

190

1984

2

Grindavik

10

Páll Axel

Vilbergsson

197

1978

3

Grindavik

11

Brenton

Birmingham

196

1972

2

Njardvik

12

Fannar

Olafsson

205

1978

4/5

KR

13

Kristinn

Jonasson

205

1984

4/5

Fjolnir

14

Logi

Gunnarsson

190

1981

1/2

Gijon, ESP

15

Helgi

Magnusson

195

1982

3

free agent

 

Päävalmentaja

Sigurdur Ingimundarson

Valmentaja

Fridrik Runarsson

Joukkueenjohtaja

Skarphedinn Eiriksson

Fysioterapeutti

Matti Stefánsson

Katso myös seuraavat



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia