Georgia pysyi Suomen tahdissa, kaatoi Itävallan

26.8.2007 Suomen koripallomiehet pysyivät B-divisioonan EM-karsintalohkon C kärjessä voittamalla lauantaina Islannin. Joukkue on voittanut kaikki kuusi peliään. Georgia seuraa kuitenkin Suomea kuin hai laivaa. Lauantaina se selätti kotonaan Itävallan ja on voittosuhteellaan 5-1 voiton päässä Suomesta.

Suomi ja Georgia kohtaavat Tbilisissä sunnuntaina 2.9. ottelussa, jossa ratkaistaan karsintalohkon voitto. Suomelle riittää pelistä yhdeksän pisteen tappiokin lohkovoittoon, mikäli se pystyy viimeisessä ottelussaan lyömään Luxemburgin Vantaalla 5.9. Suomi kun voitti Georgian vuosi sitten Helsingissä kymmenellä pisteellä, lukemin 91-81.  

Georgia joutuu ennen Suomi-otteluaan tekemään pitkän reissun. Se pelaa nimittäin keskiviikkona 29.8. Islannissa. Suomi-peli päättää Georgian urakan EM-karsintojen alkulohkossa.

Lauantaina Georgian hyökkäystä johti Atlanta Hawksin NBA-sentteri Zaza Pachulia 25 pisteellä. Kahtena viime kautena Teemu Rannikon joukkuetoverina Ljubljanassa pelannut Manuchar Markoishvili säesti 22 pisteellä, kun Itävalta nitistyi lukemin 85-74. 

- Suomi ja Georgia ovat B-divisioonan kaksi vahvinta joukkuetta. Uskon, että molemmat nousevat A-divisioonaan, koska molemmat ansaitsevat sen, kommentoi Itävallan päävalmentaja Hubert Schneider Georgiassa.

Kolmesta B-divisioonan karsintalohkosta etenee pudotuspeleihin lohkovoittajat ja paras kakkonen. Suomi on näiden joukkueiden joukossa varmasti, mikäli se voittaa Luxemburgin viimeisessä pelissään 5.9. Georgia puolestaan tarvitsee sekä voitot Islannista ja Suomesta edetäkseen varmasti jatkoon. Teoriassa on vielä mahdollista, että Georgia etenisi jatkopeleihin kaksikin tappiota niskassaan, mutta sen kortin varaan georgialaiset tuskin haluavat laskea.

Tällä hetkellä A-lohkossa kärkipaikkaa pitää Romania. Se on Suomen ohella B-divisioonan ainoa puhtaan pelin joukkue voitettuaan kaikki neljä otteluaan. A-lohkon kakkosena on Sveitsi (3-1).

B-lohkon voitosta on muodostumassa huima taisto. Piikkipaikalla ovat nyt Valko-Venäjä ja Hollanti (4-2) perässään Slovakia (3-3) ja yhden ottelun vähemmän pelannut Iso-Britannia (3-2).

Pudotuspelit pelataan 11. ja 15. päivinä syyskuuta. Niihin selviytyneet joukkueet rankataan voittosuhteiden perusteella sijoille 1-4, jonka jälkeen muodostetaan otteluparit 1-4 ja 2-3. Mikäli samaan ottelupariin osuisi joukkueet samasta alkulohkosta (esim. Suomi ja Georgia), muuttuvat otteluparit muotoon 1-3 ja 2-4. Pudotuspeleissä pelataan koti- ja vierasottelut. Yhteistulos ratkaisee A-divisioonaan nousevat joukkueet.

Katso myös seuraavat



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/

Henkilöt

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia