Nuorisomaajoukkueiden tiimipelaajat palkittiin

27.8.2007 Suomen nuorten maajoukkueiden valmentajat palkitsivat lauantaisen Suomi-Islanti-maaottelun puoliajalla joukkueidensa ansioituneet "tiimipelaajat". Puhelinjätti Nokia jakoi "tiimipelaajille" palkinnoksi tuliterät N73-älypuhelimet. N73-puhelin taskussaan pääsivät Energia Areenalta poistumaan Lotta Richter (16-vuotiaat tytöt), Henna Salomaa (18-vuotiaat tytöt), Antti Kanervo (18-vuotiaat pojat) ja Tero Laitinen (20-vuotiaat miehet). Sasu Salin (16-vuotiaat pojat) sai palkintonsa EHBT-turnauksen A-poikien finaalin yhteydessä sunnuntaina.

Henna Salomaa on päättämässä ehkäpä kiireisintä kesäänsä milloinkaan. Keväällä naisten SM-sarjan vuoden tulokkaaksi palkittu Salomaa pommitti 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa hulppeat 19,2 pistettä ottelua kohden. Kisojen päätyttyä Salomaa on harjoitellut Domingo Diazin luotsaaman naisten maajoukkueen kanssa.

- Aika lailla koko kesä on mennyt korista pelatessa. Välillä on ehtinyt käydä kotona pesemässä pyykkiä ja sitten on taas menty, Salomaa hymyilee.

Antti Kanervo oli puolestaan vuosi sitten vielä tuntematon nimi suurelle osalle suomalaista koripalloväkeä. Kanervo heitti miesten I divisioonassa Äänekosken Huiman paidassa 10,9 pistettä ottelua kohden ja on päättyvänä kesänä edustanut Suomea sekä 20-vuotiaiden miesten että 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa. 18-vuotiaissa Kanervo voitti B-divisioonan EM-kisojen pistekuninkuuden keskiarvolla 24,5.

- Kaiken kaikkiaan hyvät kisat. Harmi vain, ettei voitettu 18-vuotiaissa alkusarjan Ruotsi-ottelua, joka olisi vienyt meidät ylempään jatkosarjaan, summaa Kanervo kesän.

Sekä Salomaan että Kanervon tulevaisuudensuunnitelmissa on vakiinnuttaa paikka oman seurajoukkueen pelaavassa kokoonpanossa.

- Pyritään pelaamaan mahdollisimman hyvin ja ansaitsemaan sitä kautta se peliaika, puntaroi Salomaa tulevaa kautta HNMKY:n naisten SM-sarjajoukkueessa.

Kanervo puolestaan syöksyy uusiin haasteisiin BC Jyväskylän divisioonajoukkueen riveissä.

- Ensi kausi menee Jyväskylässä ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu. Toivottavasti voi jatkaa vielä nuorisomaajoukkueiden mukana.

Tasaista jälkeä

Menestyksekkäästi viidenteen sijaan EM-kisaurakkansa päättäneissä 16-vuotiaissa tytöissä Lotta Richter johti peliä 18,5 pisteen, 3,6 levypallon, 2,5 riiston ja 1,0 syötön keskiarvoilla.

Sasu Salin oli 16-vuotiaiden poikien ehdottomia johtohahmoja 17,9 pisteen, 5,8 levypallon, 2,1 riiston ja 2,0 syötön keskiarvoillaan. 16-vuotiaat pojat hakivat EM-kisoista haltuunsa yhdennentoista sijan, vaikka hävisi vain kaksi ottelua. Salin lähti EM-kisoista suoraan Yhdysvaltoihin Adidaksen nuorten lupausten maailmanleirille.

Henna Salomaa teki selvää jälkeä 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa 19,2 pisteellä, 5,0 levypallolla, 1,8 syötöllä ja 1,4 riistolla ottelua kohden. Salomaa loukkaantui EM-kisojen alemman jatkosarjan ensimmäisissä otteluissa ja Suomi päätyi lopulta kisojen viidenneksitoista.

Antti Kanervo merkitsi keskiarvoikseen 24,5 pistettä, 6,1 levypalloa, 2,3 riistoa ja 1,9 syöttöä 18-vuotiaiden poikien maajoukkueessa, jonka loppusijoitus EM-kisoissa oli yhdeksäs vain yksi tappio tilillään. 20-vuotiaiden kisoissa Kanervon keskiarvot olivat 8,1 pistettä, 2,1 syöttöä ja 1,4 riistoa ottelua kohden.

Tero Laitinen nikkaroi 6,9 pistettä, 4,1 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden 20-vuotiaissa miehissä, jonka loppusijoitus oli B-divisioonan EM-kisojen kolmas.

Lue myös kolumni "Julma maailma".



Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
15.6.2018 08:39 MU20

20-vuotiaiden miesten Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen maajoukkuekesän

Ensi viikon alussa Vantaalla ja Helsingissä pelattavat 20-vuotiaiden miesten Suomi-Ruotsi-ottelut käynnistävät Sudenpentujen 14 kotimaaottelun kesän. Valmistavien maaotteluiden lisäksi Kisakalliossa mitellään Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.12.2017 EM-karsinnat

FIBA varmisti kesän 2018 nuorisomaajoukkuekisojen isännät

FIBA Europe teki viikonlopun aikana päätöksen ensi maajoukkuekesän 2018 turnausisännistä. Sudenpennut matkustavat ensi kesänä Bulgariaan, Latviaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Itävaltaan ja Montenegroon.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

4.5.2017 Pääjuttu

Sudenpentujen valmennusryhmiin tarkennuksia

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmennusryhmissä on tapahtunut tehtävänkuvien muutoksia vuodelle 2017. Jukka Toijala toimii kesällä ainoastaan kotikisoihin valmistuvan Susijengin valmennusryhmässä. Hänen tilalleen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi on nimetty Jyri Lehtonen

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

2.12.2016 Pääjuttu

Sudenpennut jatkavat huippuopissa myös vuonna 2017

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

Näytä lisää vastaavia