James Reaves palaa Korihait-paitaan

27.8.2007 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen James Reavesin, 25, kanssa. Sopimus sisältää kahden viikon koeajan. James Reaves on 203–senttinen ja 115-kiloinen sentteri ja siirtyy Korihaihin yhdysvaltalaisesta ABA–liigajoukkue Rochester Razorsharksista.

Niagaran yliopistossa aikanaan koripallo-oppejaan ammentanut James Reaves on ollut Korihaiden vahvuudessa aiemminkin, sillä syyskuussa 2004 mies teki sopimuksen Korihaiden kanssa. Oltuaan vain kolme päivää Uudessakaupungissa, hankki Saksan Bundesliigassa pelannut Braunschweig miehen pelioikeudet ja sopimuksen Korihailta. 

Pelattuaan vuoden Saksassa Reaves palasi Yhdysvaltoihin, jossa hän pelasi kaudet 2005-07 ABA–liigaa Rochesterin joukkueessa. Kauden 2005-06 päätteeksi Reaves juhli Rochesterin paidassa liigamestaruutta. Reaves tehtaili mestaruusjahdissa 18,4 pistettä ja 7,6 levypalloa.  

- Kuulin Jamesista paljon positiivisia asioita ajalta, jolloin hän pelasi Saksassa. On hyvä, että hän tietää mihin on tulossa ja ennen kaikkea, että hänellä itsellään on erittäin korkea motivaatio palata Suomeen ja Uuteenkaupunkiin.

- Pelillisesti hän eroaa pois laitetusta Andrew Naevesta ainakin siinä, että hän ns. moderni sentteri eli pystyy myös heittämään ja osallistumaan nopeaan peliimme aktiivisesti. 

James Reaves odottaa paluuta Suomeen ja Eurooppaan. 

- Olen iloinen, että Korihait antoi minulle uuden mahdollisuuden aloittaa ura Euroopassa. Nyt haluan tehdä sen työn loppuun, mikä viime kerralla jäi aloittamatta eli auttaa Korihaita menestymään Korisliigassa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia