Miesten maajoukkue jännitti naisten puolesta

30.8.2007 Suomen miesten maajoukkue oli kokonaisuudessaan Vantaan Energia Areenan lehtereillä keskiviikkona, kun naiset käynnistivät urakkansa EM-lisäkarsinnoissa Puolaa vastaan. Vaikka Suomi loppuhetkillä taipuikin 63-68-tappioon, näkivät miehet parketilla energisen ja taistelevan naisten maajoukkueen.

- Vauhdikasta peliä. Suomen joukkueella on hirveä tsemppi päällä, kommentoi Teemu Rannikko ottelun tiimellyksessä.  

- Suomen peli on erittäin hyvän näköistä, etenkin aggressiivinen puolustus on tehnyt vaikutuksen. Tiesin, että naiset ovat pelanneet (valmistavia maaotteluita) hyvin, mutta voin silti sanoa olevani yllättynyt Suomen pelin tasosta, kuuluu puolestaan Tuukka Kotin arvio neljännellä jaksolla, jolla Suomen johto kävi parhaimmillaan yhdeksässä pisteessä (55-46).  

Suomen hyvän joukkuepuolustuksen lisäksi katsojat saivat nauttia Taru Tuukkasen erinomaisista suorituksista hyökkäyspäässä. Myös Niina Laaksosen taistelu ja takamieskaksikon Reetta Piipari-Mari Puustinen oivallukset säväyttivät.  

- Jos Suomi tämän pelin häviää, johtuu se vaihtopenkin kapeudesta, arvioi miesten päävalmentaja Henrik Dettmann kesken pelin.  

- Suomi pelaa erittäin hyvällä energialla, itseluottamuksella ja suoritustasonsa ylärajoilla. Tämän energian pitäisi tarttua koko suomalaiseen koripalloon.Pienikin voi olla vihainen, Dettmann lataa.  

Samaan hengenvetoon Dettmann muistuttaa Puolan kovuudesta. Kaksi vuotta sitten pelatuissa EM-kisoissa Puola jäi vain kahden pisteen päähän välieristä hävittyään sijoitusottelussa Ranskalle 71-73.  

Keskiviikkoinen kohtaaminen kulki Suomen hallinnassa 36 minuuttia siitä huolimatta, että Puolan joukkue vilisi Euroliiga-pelaajia tähtenään WNBA-kokemustakin omaava Agnieszka Bibrzycka.  

- Suomen hyvä esitys vain korostaa sitä, kuinka tärkeässä asemassa hyvä valmennus on, Dettmann kääntäen katseensa naisten päävalmentajan Domingo Diazin suuntaan.  

Diazin luotsaama naisten maajoukkue matkustaa ensi keskiviikoksi Slovenian vieraaksi ja sieltä suoraan Puolaan haastamaan joukkueen uudelleen. Kotikentällä Vantaan Energia Areenalla joukkue nähdään 15.9., jolloin lohkon viimeiseen otteluun saapuu Slovenia. Samana päivänä miesten maajoukkue pelaa suurella todennäköisyydellä Energia Areenalla toisen ja ratkaisevan pudotuspelin.

Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia