Georgia piti toiveensa elossa, Suomelle silti lohkovoitto

2.9.2007 Suomen koripallomiehet kärsivät EM-karsintojen avaustappionsa ja senkin tiukimmalla mahdollisella tavalla. Georgia piti pintansa kotikentällään ja selvisi Jukka Matisen viime sekunnin kolmosyrityksestä säikähdyksellä ottaen niukan 77-76-voiton. Tulos oli Suomelle puolittainen voitto, sillä joukkue varmisti lohkovoiton ja paikkansa 11. ja 15. syyskuuta pelattavissa ja A-divisioonaan nousijat ratkaisevissa pudotuspeleissä.

Suomi voitti Georgian vuosi sitten Helsingissä 91-81. Vaikka Suomi häviäisikin lohkonsa päätöspelin 5.9. Vantaan Energia Areenalla Luxemburgille, on Suomi keskinäisten otteluiden perusteella lohkossa toiseksi tulevan Georgian edellä lopullisessa sarjataulukossa.

Georgia piti Suomen-voitollaan toiveet elossa pudotuspeleistä. Jos Romania onnistuu voittamaan toistamiseen Sveitsin lohkossa A, etenevät georgialaiset pudotuspeleihin parhaana lohkokakkosena.

Ottelun dramaattisin hetki koettiin viimeisellä minuutilla. Suomi oli kuuden pisteen tappioasemassa, kun Teemu Rannikko lähti ajoon. Suomen tähtitakamies vapautti syötöllään Tuukka Kotin korintekoon, mutta törmäsi ilkeän näköisesti georgialaispuolustukseen saaden iskun päähänsä.

Suomen joukkue ja TV-katsojat kotimaassa joutuivat pidättämään tovin henkeään, kun Rannikko makasi kentän pinnassa liikkumattomana ja tajuttomana. Vajaan minuutin jälkeen Rannikko kuitenkin nousi jaloilleen ja käveli omin voimin, mutta selkeästi tokkuraisena, Suomen vaihtopenkille.

- Olen ihan ok. Vintti pimeni hetkeksi, mutta kyllä tämä tästä, viestitti Rannikko Suomeen pelin jälkeen.

"Voittoa haettiin"

Sekava viimeinen neljännes tarjoili ottelun voittoa molemmilla joukkueille. Takaa-ajajan asemaan joutunut Suomi sai useamman mahdollisuuden viimeisen minuutin aikana. Tilanteessa 77-74 sekä Petri Virtanen että Jukka Matinen pääsivät kokeilemaan kolmosviivan takaa.

Virtanen onnistui 18 sekuntia ennen loppuvihellystä kaventamaan tilanteeksi 77-76 Tuukka Kotin riiston ja mainion harppuunasyötön jälkeen. Georgia otti aikalisän, jonka jälkeen Shawn Huff oli ratkaista pelin riistollaan, jonka hän nappasi georgialaisten yrittäessä saada pallon peliin sisäänheitostaan. Lattian pinnassa taistellut Huff ei epäonnekseen saanut toimitettua pelivälinettä joukkuekavereilleen ja Suomi joutui rikkomaan ottelun sankariksi noussutta Giorgi Gamqrelidzea. 20-vuotias georgialaisnuorukainen ei kuitenkaan onnistunut vapaaheitoissaan, joka mahdollisti Suomen viimeisen hyökkäyksen.

Matinen sai vielä tasapainoisen heiton ilmaan, jolla sisään mennessään oli itse asiassa ollut merkitystä lähinnä Georgian joukkueelle. Suomihan oli jo lohkovoiton ottanut minimoituaan tappionsa ja pitäessään sen alle kymmenen pisteen suuruisena.

- Viimeiseen asti yritimme voittoa ottaa. Piste-eron varmistelu ei noussut keskusteluissamme esille edes sivulauseen muodossa, kertoi maajoukkueen apuvalmentaja Pekka Salminen.

Tärkeää oppia

Suomi lähti Georgia-otteluun parantamaan suoritustasoaan. Monella tapaa joukkue sen tekikin, mutta parantamisen varaakin jäi.

- Tämä oli meille kaikin puolin hyvä ottelu. Ensimmäistä kertaa (syksyn EM-karsinnoissa) saimme todellisen haasteen. Nyt näimme mikä toimii tosipaikassa ja mikä ei, Salminen pohdiskeli.

- Iskimme leveämmällä rintamalla kuin aiemmissa peleissä ja erityisesti Antti Nikkilän onnistuminen oli mieluisa asia. Muutenkin sisäpelimme oli aiempaa vahvempaa, joka ilahduttaa, sillä oletettavaa on, että pudotuspeleissä vastaan tulee myös iso joukkue.

Onnistunut sisäpeli näkyi erityisesti puolustuspäässä sekä levypalloissa, joissa Suomi oli yllättävänkin väkevä selkeästi suurempikokoista Georgiaa vastaan.

Parhaan jaksonsa Suomi pelasi toisen puoliajan alussa. Georgia ryhmittyi passiiviseen paikkapuolustukseen, jonka Suomi Petteri Koposen johdolla murskasi. Suomen pelissä riitti liikettä ja nopeutta. Koponen aloitti jakson kuudella peräkkäisellä pisteellä ja Suomi vei parin minuutin jakson 10-0 nousten 55-47-johtoon.

- Niin kauan kun hyppäämme puolustuksessa vastustajan syöttölinjoille ja pääsemme juoksemaan, näyttää pelimme hyvältä. Kun puolustuksessa löysäillään, menee myös hyökkäys kävelyksi. Ja siinä emme ole kovin vahvoja, jatkoi Salminen Georgia-ottelun oppien analysointia.

Ottelun ensimmäisellä puoliajalla Georgia "yllätti" Suomen kahdellakin tapaa. Georgia ei ole tunnettu kaukoheittovoimastaan, mutta upotti Tbilisin illassa tappavalla tarkkuudella kolmen pisteen heittoja. Myöskään joukkueen pelinjohdon ei pitänyt kuulua Georgian vahvuuksiin. Giorgi Gamqrelidze osoitti olettamuksen vääräksi puhkoen suomalaispuolustusta väkevillä ajoillaan.

- Tiesimme tasan tarkkaan mitä Gamqrelidze tekee. Emme ilmeisesti kunnioittaneet miestä tarpeeksi.

Toisella puoliajalla Gamqrelidzen pelintekoon saatiin aikaiseksi painetta. Voiton takuumieheksi hän kuitenkin nousi upottamalla hänelle harvinaisen kolmen pisteen heiton ja samalla joukkueensa viimeiset pisteet (tilanne 77-71). Onnistuminen kolmosviivan takaa oli Gamqrelidzen ensimmäinen EM-karsinnoissa, joissa hän oli pelannut Georgian kaikki seitsemän edellistä peliä.

Pachulia pysyi nuhteessa

Georgian terävimmäksi aseeksi tiedettiin NBA-sentteri Zaza Pachulia. Suomi puolusti Pachulian mainiosti pois pelistä. 213-senttinen järkäle pääsi vain ajoittain esittämään osaamistaan. Pachulian kahden pisteen heitot kirjattiin ottelussa vaatimattomasti 5/19.

- Nikkilä pisti mallikkaasti kangasalalaista lihaa peliin, kehui Salminen.

Italian kakkosliigassa ensi kaudella pelaava Antti Nikkilä sai Pachulian kaitsemisessa apuja joukkuekavereiltaan, jotka tulivat tuplaamaan Atlanta Hawksista tilipussinsa saavaa Pachuliaa aina, kun tämä sai pallon. Pachulia kokosi lopulta 15 pistettä ja 13 levypalloa. Antti Nikkilän saldot olivat eivät kauas jääneet. 210-senttinen suomalainen nosteli 13 pistettä ja kaapi kahdeksan levyriä.

Teemu Rannikko aloitti ottelun terävästi ja pisti sisään kolme ensimmäistä kolmen pisteen heittoaan. Hän teki avausneljänneksellä jo 12 pistettä, mutta häipyi kuvasta ottelun edetessä. Vain yhden pelitilanneheiton toisella puoliajalla ottanut Rannikko oli aiemmin viikolla kuumeessa ja sen vaikutukset näkyivät väsähtämisenä.

Shawn Huff jatkoi vahvoja esiintymisiään Suomi-paidassa. Valparaison yliopistossa opiskeleva Huff heitti 12 pistettä. Juonikas Petri Virtanen pussitti 15 pistettä ja jakeli neljä koriin johtanutta syöttöä.

Georgiasta palattuaan Suomi kohtaa Luxemburgin 5. syyskuuta Vantaan Energia Areenalla. Ottelu päättää Suomen urakan alkulohkossa C, jonka se siis voittaa.

Pudotuspeleissä Suomella on varmuudella kotietu, jos joukkue voittaa Luxemburgin. Kaksiosaisessa pudotuspelitaistossa kotietu tietää jälkimmäisen pelin kotikentälle saamista. Pudotuspelit pelataan 11. ja 15. syyskuuta. Suomen vastustaja tulee Romanian, Sveitsin, Ison-Britannian ja Valko-Venäjän muodostamasta nelikosta. Vastus ratkeaa alkulohkojen 5.9. pelattavien päätösotteluiden myötä.

Georgia – Suomi 77 – 76 (47-45), miesten B-divisioonan EM-karsintaa, Tbilisi (GEO) 2.9.2007

Ottelutilastot kokonaisuudessaan FIBA Euroopan nettisivuilta, suora linkki tässä.

Aki Ulander

0/0

Antti Nikkilä

13/8

Kimmo Muurinen

5/5

Shawn Huff

12/5

Sami Lehtoranta

3/1

Jukka Matinen

0/3

Tuukka Kotti

4/6

Petteri Koponen

8/1

Anssi Kinnaslampi

0/0

Juha Sten

0/0

Petri Virtanen

15/3

/4 syöttöä

Teemu Rannikko

16/2

Jaksot: 26-25, 21-20, 19-19, 11-12

Katso myös seuraavat



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia