1.11.2008 Nykyisen toimenhaltijan siirtyessä muihin tehtäviin Suomen Koripalloliitto hakee toiminnanjohtajaa.
Toiminnanjohtaja johtaa Koripalloliittoa vastaamalla liiton taloudesta, henkilöstöstä, edunvalvonnasta sekä sidosryhmätoiminnasta. Toiminnanjohtajan tukena toimii johtoryhmä.
Hakijalta edellytämme
Aloitus sopimuksen mukaan kevään 2009 aikana.
Kirjalliset hakemukset palkkatoivomuksineen 17.11.2008 mennessä osoitteella Suomen Koripalloliitto, Radiokatu 20, 00093 SLU. Kirjekuoreen merkintä ”Toiminnanjohtaja” tai sähköisesti osoitteeseen tommi.lanki@koripalloliitto.fi.
Lisätietoja antavat toiminnanjohtaja Tommi Lanki 044-9066 066 ja puheenjohtaja Curt Lindbom 040-5050 404.
Koripallo on maailman harrastetuimpia lajeja. Kansainväliseen koripalloliittoon kuuluu 213 jäsenmaata.
Suomen Koripalloliitto ry on maamme suurimpia lajiliittoja. Liiton päätehtävänä on edistää koripallon asemaa Suomessa. Liitto toimii vahvasti osana kansainvälistä koripalloliikettä.
Liitto huolehtii maajoukkuetoiminnasta sekä aikuisten että nuorten osalta ja vastaa lajinsa kansallisesta kilpailutoiminnasta. Maajoukkueet pelasivat vuonna 2008 yhteensä 144 maaottelua ja miesten maajoukkue pelaa EM-karsintoja A-divisioonassa tavoitellen paikkaa vuoden 2009 EM-kisoihin.
Suomessa liitto toimii koko valtakunnan alueella ja toiminnassa on mukana yli 150 vapaaehtoista kansalaistoimijaa. Koripalloliiton nykyinen vakinaisen henkilöstön määrä on 14.
Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 1.3. ja kurssille on vielä varmasti 7 paikkaa jäljellä.
Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Ville Neva täydentää seminaarin kattauksen.
Suomen Koripalloliiton aluekokouksissa valittiin aluehallitukset seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Alueiden puheenjohtajina jatkavat tutut nimet, kun Tenho Ulmanen (etelä) Ira Pasi (kaakko), Outi Keski-Saari (keskinen), Anu Sivonen (läntinen) ja Markku Annanolli (pohjoinen) valittiin jatkokaudelle. Itäisellä alueella puheenjohtajaksi valittiin Jari Tuomainen.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Mikko Tupamäki on seminaarin viimeisin esiintyjäkiinnitys.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Sami Kalaja ja Jyri Lohikoski tuovat osaamisensa mukaan.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Seminaarin avauspäivän esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille on käynnissä. Koulutukseen on vielä 8 paikkaa jäljellä.