Kwamena Brace lainasopimuksella Vilppaaseen

3.10.2011 Forssan Koripojista Kouvolan Kouvoihin kesällä siirtynyt laitahyökkääjä Kwamena Brace, 23, siirtyy loppukauden kattavalla lainasopimuksella pelaamaan loukkaantumisista kärsivän Salon Vilppaan riveihin.

Kwamena Brace siirtyy lainasopimuksella Salon Vilppaaseen. Kuva: Matti O. Koskinen.

Suomea 12 kertaa nuorten maaotteluissa edustanut, 196-senttinen Brace siirtyi alkukesästä Kouvoihin kaksivuotisella sopimuksella. Tehdyn sopimuksen mukaan hänen sopimuksensa Kouvoihin kaudelle 2012/13 on edelleen voimassa.

– Samuli Vanttajan tulon myötä meille tuli mahdollisuus ottaa amerikkalaislaituri sisäpelaajan sijasta. Tässä tilanteessa Kwamenan rooli jäisi pienemmäksi kuin olimme alkujaan suunnitelleet hänen kanssaan, kommentoi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen siirron taustoja.

– Vilppaalla on ollut uskomattoman huono tuuri alkusyksystä. Loukkaantuneita pelaajia on paljon ja pelkästään harjoitusten toimivuuden kannalta tarvitsemme häntä saman tien. Harjoitusvahvuutemme on parhaillaan kahdeksan miestä, perustelee Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki uuden pelaajan hankintaan.

– Lähden hyvillä mielin Saloon. Olin kesällä paljon Tupamäen kanssa yhteydessä ja tulimme juttuun hyvin. Loukkaantumistilanne on Salossa tällä hetkellä paha ja uskon pystyväni auttamaan joukkuetta omalla panoksellani, kertoo Brace siirtonsa taustoista ja jatkosuunnitelmistaan.

Helsinkiläisen Hotsteppazin kasvatti Brace on pelannut aiemmin Korisliigaa FoKoPossa ja Kauhajoen Karhussa. Lisäksi Brace on osallistunut kahdesti universiadeihin Suomen edustajana.

Kahdesta perättäisestä seurasiirrosta johtuen Brace on edustuskelpoinen uudessa joukkueessaan 30 päivän kuluttua ensimmäisestä siirrosta eli Vilppaan paidassa hänet voidaan nähdä kentällä lokakuun loppupuolella.

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia